Iskuaallot voivat saada mustan aukon vaikutuksesta tuhoutuvan tähden jäänteet loistamaan

TDE-tapahtumassa tähti joutuu lähelle supermassiivista musta aukkoa, jonka painovoiman vaikutuksesta tähti vääntyy (kuva 1), kunnes se tuhoutuu. Hajonneen tähden kaasu muodostaa ellipsinmuotoisen kierteen mustan aukon ympärille (kuva 2). Kaasuvirta muodostaa iskuaaltoja sekä lähellä että kauempana mustaa aukkoa kohdassa, jossa kaasu törmää itseensä (kuva 3). Iskuaallot säteilevät kirkkaasti näkyvän valon ja ultraviolettivalon aallonpituuksilla ja niiden valo on polarisoitunutta. Ajan kuluessa hajonneen tähden kaasu muodostaa kertymäkiekon mustan aukon ympärille (kuva 4), josta se hiljalleen putoaa mustan aukon syövereihin. Piirroskuvan mittakaava ei ole oikea. TDE-tapahtumassa tähti joutuu lähelle supermassiivista musta aukkoa, jonka painovoiman vaikutuksesta tähti vääntyy (kuva 1), kunnes se tuhoutuu. Hajonneen tähden kaasu muodostaa ellipsinmuotoisen kierteen mustan aukon ympärille (kuva 2). Kaasuvirta muodostaa iskuaaltoja sekä lähellä että kauempana mustaa aukkoa kohdassa, jossa kaasu törmää itseensä (kuva 3). Iskuaallot säteilevät kirkkaasti näkyvän valon ja ultraviolettivalon aallonpituuksilla ja niiden valo on polarisoitunutta. Ajan kuluessa hajonneen tähden kaasu muodostaa kertymäkiekon mustan aukon ympärille (kuva 4), josta se hiljalleen putoaa mustan aukon syövereihin. Piirroskuvan mittakaava ei ole oikea. Kuva: Jenni Jormanainen

Tuore tutkimus antaa uutta tietoa mustan aukon vaikutuksesta tuhoutuvan tähden kirkkaasta säteilystä. Säteily ei välttämättä saa alkuaan mustan aukon läheisyydessä, vaan se voi muodostua iskuaalloissa, joita syntyy, kun mustaa aukkoa kiertävän tuhoutuneen tähden kaasu törmää itseensä.

Maailmankaikkeus on äärimmäisen väkivaltainen paikka, jossa tähdet voivat tuhoutua varsin yllättäen. Tähden elämä on uhattuna varsinkin silloin, jos se joutuu "huonoon naapurustoon”, eli lähelle supermassiivista mustaa aukkoa.

Galaksien keskustassa sijaitsevat supermassiiviset mustat aukot ovat nimensä mukaisesti miljoonia tai jopa miljardeja kertoja Aurinkoa raskaampia. Kun tähti lähestyy mustaa aukkoa, se kokee painovoimakentän aiheuttaman jatkuvasti voimistuvan vetovoiman, kunnes se ylittää tähteä koossapitävät sidosvoimat. Tämä johtaa tähden hajoamiseen tai tuhoutumiseen, joka tunnetaan tutkijoiden keskuudessa nimellä TDE-tapahtuma (Tidal Disruption Event).

– TDE-tapahtuman seurauksena hajonneen tähden kaasu muodostaa kertymäkiekon mustan aukon ympärille. Kertymäkiekosta syntyvää kirkasta säteilyä voidaan havaita lähes kaikilla aallonpituusalueilla, erityisesti näkyvää valoa havainnoivilla kaukoputkilla ja röntgensäteilyä havainnoivilla satelliiteilla, kertoo Turun yliopiston ja Suomen ESO-keskuksen tutkijatohtori Yannis Liodakis.

Vielä hiljattain tutkijoiden tiedossa oli vain muutamia TDE-tapahtumia, mutta uusien havainto-ohjelmien ansiosta niitä on pystytty havaitsemaan merkittävästi enemmän. Tämä on kuitenkin johtanut uusiin mysteereihin, joihin tutkijat pyrkivät nyt löytämään vastauksia.

– Viime vuosina koko taivaan kattavat havainto-ohjelmat ovat osoittaneet, että suurin osa TDE-tapahtumista ei tuota röntgensäteilyä, vaikka niiden näkyvän valon purkaukset ovat selkeästi havaittavissa. Tämä havainto on ristiriidassa nykyisen ymmärryksemme kanssa tuhoutuneen tähtiaineen kehityksestä TDE-tapahtumissa, Liodakis toteaa.

Suomessa sijaitsevan Euroopan eteläisen observatorion (ESO) kanssa yhteistyössä toimivan Suomen ESO-keskuksen kansainvälisten tähtitieteilijöiden ryhmä ehdottaa Science-lehdessä julkaisemassa tutkimuksessaan, että TDE-tapahtumista tuleva polarisoitunut valo saattaa ratkaista tämän mysteerin.

Sen sijaan, että mustan aukon ympärille muodostuisi röntgensäteilyä säteilevä kertymäkiekko, monissa TDE-tapahtumissa havaittu näkyvän valon säteilypurkaus voi olla seurausta tuhoutuneen tähden plasmassa syntyvistä iskuaalloista. Nämä iskuaallot muodostuvat kaukana mustasta aukosta, kun tuhotun tähden kaasu osuu itseensä sen kiertäessä mustan aukon ympäri. Röntgensäteilyä säteilevä kertymäkiekko syntyisi tässä tapahtumasarjassa vasta paljon myöhemmin.

– Valon polarisaation mittaus voi tarjota ainutlaatuisen näkymän astrofysikaalisiin järjestelmiin. Mittasimme TDE-tapahtumasta polarisoitunutta valoa, jonka ominaisuudet voitiin selittää vain, jos oletamme näiden iskuaaltojen syntymisen, sanoo Liodakis, joka on tutkimuksen pääkirjoittaja.

Tutkijaryhmä sai alkujaan hälytyksen Gaia-satelliitilta läheisen galaksin ytimessä tapahtuvasta purkauksesta, jota kutsuttiin nimellä AT 2020mot. Hälytyksen jälkeen tutkijaryhmä havaitsi kohdetta useammalla kaukoputkella, mukaan lukien Turun yliopiston omistama NOT-kaukoputki (Nordic Optical Telescope). NOT-kaukoputkella tehdyt näkyvän valon polarisaatio- ja spektrimittaukset olivat erityisen tärkeä osa tutkimusta. Polarisaatiohavaintoihin osallistuivat myös Avaruuspuisto Väisälässä pidettävän havaitsevan tähtitieteen kurssin lukiolaiset.

– NOT-kaukoputki ja käyttämämme polarimetri ovat olleet avainasemassa pyrkimyksissämme ymmärtää supermassiivisia mustia aukkoja ja niiden ympäristöjä, kertoo Turun yliopiston ja Suomen ESO-keskuksen väitöskirjatutkija Jenni Jormanainen, joka johti polarisaatiohavaintoja ja analyysiä NOT-kaukoputkella.

Tutkijat havaitsivat, että AT 2020mot:sta tuleva näkyvä valo oli voimakkaasti polarisoitunutta ja vaihteli ajan myötä. Useista yrityksistä huolimatta AT 2020mot:sta ei havaittu radio- tai röntgensäteilyä ennen purkausta, sen aikana tai kuukausia sen jälkeen, mikä olisi merkinnyt kertymäkiekon tai relativistisen hiukkassuihkun syntymistä mustan aukon ympärille.

– Kun näimme, kuinka polarisoituneita näkyvän valon havainnot olivat, ajattelimme heti niiden tulevan lähellä valonnopeutta liikkuvista hiukkassuihkuista, jotka sinkoutuvat mustasta aukosta samaan tapaan kuin usein havaitsemillamme aktiivisilla galaksien ytimillä. Tässä tapauksessa hiukkassuihkuja ei kuitenkaan löytynyt, toteaa Turun yliopiston ja Suomen ESO-keskuksen akatemiatutkija Elina Lindfors.

Sitä vastoin tutkijaryhmä huomasi, että havainnot vastasivat parhaiten tilannetta, jossa tuhoutuneen tähden kaasu törmää itseensä ja muodostaa iskuaaltoja. Iskuaallot voimistavat ja järjestävät plasman magneettikenttää, mikä johtaa säteilyn voimakkaaseen polarisoitumiseen. Näkyvän valon polarisaation aste oli liian korkea selitettäväksi useimmilla malleilla, ja se, että se muuttui ajan myötä, teki siitä vieläkin vaikeampaa.

– Ainoastaan iskuaallot saattoivat selittää havaintomme, sanoo Karri Koljonen, joka oli havaintohetkellä Suomen ESO-keskuksen tutkijatohtori, mutta toimii nykyisin tutkijana Norjan tiede- ja teknologiayliopistossa (NTNU).

Tutkimusryhmä jatkaa parhaillaan polarisoituneen valon havainnointia TDE-tapahtumista etsien lisää tietoa siitä, mitä tapahtuu, kun tähdet tuhoutuvat.

Tutkimusartikkeli on julkaistu Science-lehdessä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vartiovuorella seikkaillaan tuorein saappain

Valtteri Lehtinen on Saapasjalkakissa.

Turun Kesäteatterin tämän kesän näytelmänä päästään seuraamaan Saapasjalkakissan seikkailuja. Luvassa on uusi ja raikas tulkinta klassikkotarinasta. Ohjauksesta ja tarinan dramatisoinnista vastaa Seppo Honkonen . Nimiroolissa esiintyy Valtteri Lehtinen ja Velhona Sami Lalou . Saapasjalkakissan ensi-ilta on 11. kesäkuuta. Esityskausi jatkuu tuttuun tapaan koko kesän. Viimeinen näytös on 15. elokuuta.

Lomalta halutaan enemmän hyvinvointia

Dertour Groupin tuore matkailuraportti osoittaa, että yhä useampi haluaa yhdistää lomallaan liikunnan ja henkisen palautumisen. Raportin mukaan 57 prosenttia matkustaa ensisijaisesti rentoutuakseen ja ladatakseen akkujaan, ja 34 prosenttia hakee lomalla erityisesti parempaa henkistä hyvinvointia. Yli puolet vastaajista suosii terveys- ja hyvinvointipainotteisia lomia, ja 35 prosenttia valitsee loman, jossa korostuu liikunta ja aktiivisuus.

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?

Taitajamitaleita sateli Turkuun

Turun ammatti-instituutille lohkesi Taitaja2026-kilpailuista kolmetoista mitalia, joista seitsemän oli kultaisia. Kultaan ylsivät Salla Tähtinen (tietoverkkoasennus), Kaisla Kortelahti (hiusmuotoilu), Oona Aalto ja Venla Myllymäki (hyvinvointiteknologia), Pyry Elonen (CNC-koneistus), Saul Maasalo (laborantti) Kaapo Kujala ja Santeri Järvinen (kappaletavara-automaatio) ja Alexander Lindholm (P5 logistiikka).

Essi Sten Turun Teknologiakiinteistöjen hallituksen johtoon

Turun Teknologiakiinteistöjen uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Essi Sten . Hallituksen jäseninä jatkavat Jarkko Leinonen , Rutger Källén , Jarkko Virtanen sekä edellinen puheenjohtaja Aleksi Randell . Sihteerinä jatkaa Juha Sumentola .

Etsivä nuorisotyö sai rahoitusta

Lupa - ja valvontavirasto on myöntänyt yhteensä yli 28 miljoonan euron valtionavustuksen etsivään nuorisotyöhön ja nuorten työpajatoimintaan. Avustusta myönnettiin yhteensä 233 etsivän nuorisotyön toimijalle ja 213 nuorten työpajalle.

Vaakahuoneen tilalle tulossa ympärivuotinen saunaterassi

Uudisrakennus näyttää havainnekuvassa Linnankadun suunnalta tällaiselta.

Aurajokirannassa sijaitsevan Vaakahuoneen liikepaikanluovutuskilpailun voittaneen nimimerkin ”Kätketty puutarha” taakse kätkeytyvät yrittäjät Alexander Törnroth (Kakola Brewing Company), Christian Juup (kiuasvalmistaja Ab Juup Oy) sekä Peter Sarlin (Silo AI, Nest AI ja Qutwo). Hankkeen suunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Schauman & Nordgren Architects.

Kysely: Joka viides kertoo näpläävänsä puhelinta suojatien ylityksessä

Joka viides suomalainen myöntää, että puhelimen käyttö vie huomiota suojatien ylityksessä. Liikenteessä myös kävelijällä on oltava aistit valppaina. Jos puhelinta pitää käyttää, kertoo Liikenneturva tiedotteessaan.

Turussa sähköt palanneet katkon jälkeen

Turun aamupäväinen sähkönjakelun häiriö Ruissalo, Raisionjoen, Pernon ja Pansion alueella on päättynyt kello 12.12. Häiriön piirissä oli vajaat 3 000 käyttöpaikkaa.

Sallamaari Tulvalehto voitti Runo-Kaarinan

Sallamaari Tulvalehto.

Valtakunnallisen Runo-Kaarina-esikoiskokoelmakilpailun voittajaksi on valittu Sallamaari Tulvalehto . Vuodesta 1994 järjestettyyn kilpailuun saapui kaikkiaan 167 käsikirjoitusta. Kaarinan kaupunki kustantaa voittajateoksen, joka julkaistaan Turun Kirjamessuilla Logomossa perjantaina 2. lokakuuta.

Sähköt poikki liki 3 000 taloudelta Ruissalon, Pernon ja Pansion suunnalla

Sähköverkon vika on aiheuttanut noin tunti sitten sähkönjakelun keskeytyksen osissa alueita Ruissalo, Raisionjoki, Perno, Pansio. Vian arvioitu korjausaika ei olei tiedossa.

Kirkkopuiston kesänäyttely avautuu tänään

Kirkkopuiston terassin kesän taidenäyttely Opus 6 on musiikista inspiroitunut visuaalinen kokonaisuus. Valokuvataiteilija Vesa Aaltonen rinnastaa Suomen tunnetuimpia maalauksia museon arkistoihin sekä omiin teoksiinsa ja koostaa museon laajasta soitinkokoelmasta kuvaamistaan soittimista muun muassa viuluaiheisen installaation. Kaikille avoimia Opus 6:n avajaisia vietetään 9. kesäkuuta kello 18. Näyttely on auki elokuun loppuun saakka.

Berliinin filharmonikkojen Europakonzert esitetään Fuugassa vappuna 2027

Turun musiikkijuhlat tuo Turkuun yhden eurooppalaisen klassisen musiikkikentän näkyvimmistä konserttitapahtumista, kun Berliner Philharmoniker esiintyy musiikkitalo Fuugassa järjestettävässä Europakonzertissa 1. toukokuuta 2027.

Tutkimus: Turun telakan taloudellinen merkitys maakunnalle kasvaa edelleen

Icon-sarjan kolmas alus on Legend of the Seas.

Turun telakan ja sen laajan kumppaniverkoston taloudelliset vaikutukset ulottuvat selvästi Varsinais-Suomea laajemmalle, ja kasvavat edelleen. Turun kaupungin ja Meyer Turku Oy:n Turun yliopistolta tilaama tuore, lajissaan neljäs tutkimus vahvistaa kehityksen: telakka on yhä merkittävämpi työllistäjä ja taloudellisen toimeliaisuuden veturi Suomessa.

Naantali myönsi tapahtumatukea 11 tapahtumalle

Trumputtajat kuuluvat Naantalin kesään.

Naantalin kaupunki myönsi toukokuun haussa tukea 11 tapahtumalle. Tuen avulla tapahtumia järjestetään pitkin syksyä Manner-Naantalissa ja saaristossa. Tänä vuonna tapahtumatukea haettiin yhteensä 38 tapahtumalle, joista 16:lle kaupunki myönsi tukea. Yhteensä rahaa oli jaossa tänä vuonna 30 000 euroa.

Vaakahuoneesta tulossa leipomo, ravintola ja sauna

Turun kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 8. kesäkuuta Vaakahuoneen liikkeenluovuskilpailun voittajaksi ehdotuksen ”Kätketty puutarha”. Voittajasuunnitelma sisältää leipomon, ravintolan ja erilliset saunatilat. Raadin mukaan suunnitelma on kilpailun tavoitteiden mukainen ja sen uudisosan mittakaava, materiaalit ja muotokieli korostavat onnistuneesti Vaakahuoneen rakennusta.

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Pönttölintujen pesinnät sujuneet hyvin

BirdLifen viikonloppuna järjestämässä Pönttöbongaus-tapahtumassa pesintöjä todettiin 55 prosentissa pöntöistä. Se on neljänneksi eniten vuodesta 2013 alkaen järjestetyn Pönttöbongauksen historiassa. Alustavat tiedot perustuvat noin 3 300 paikan ja 25 000 pöntön havaintoihin.

Näköislehti

Kaupunki
Valtteri Lehtinen on Saapasjalkakissa.
Sallamaari Tulvalehto.
Ritva Kovalainen: Hirviläinen, sarjasta Nature Morte, 2017, pigmenttivedos, editio 2/25. Turun kaupungin taidekokoelma.
Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.
Heikki Kustila ei koskaan ole haaveillut teatteriammattilaisuudesta. Hän halusi pysytellä etäällä maailmasta, jossa kilpailu rooleista ja kateellisuus ovat monasti läsnä.
Suvi Uusitalo-Siréniä harmitti lapsena, kun lyhyt nimi ei vääntynyt lempinimeksi, mutta nykyään asia ei enää kiusaa.
Urheilu

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Taika Koilahti oppi nauttimaan urheilijan arjesta vaikeiden vuosien jälkeen

Taika Koilahti avaa ulkokautensa kotiyleisön edessä Paavo Nurmi Gamesissa, jossa vastaan asettuu harjoittelukaveri Jessica Kähärän lisäksi muun muassa Tokion MM-kisojen pronssinainen Kolumbian Natalia Linares.

Pituushyppääjä Taika Koilahti hymyilee vapautuneesti, pitkästä aikaa. Syykin on selvä.

Kubbin ensimmäiset SM-kisat järjestetään Turussa kesäkuussa

Kubb on ikivanha peli, mutta ensimmäiset SM-kisat järjestetään vasta nyt Turussa.

– On aika siistiä, että puukeppien heittelystä voi innostua näin paljon. Minusta on hienoa, että voi suhtautua tosissaan johonkin tällaiseen leikkimieliseen asiaan, kun ympärillä maailmassa tapahtuu kaikenlaista, nauraa Pekka Laamanen .

Jephta Veikkausliigan toukokuun pelaaja

Clinton Jephta (oik.) iski voittomaalin Jaroa vastaan.

FC Interin ja TPS:n hyvät otteet kotoisessa jalkpalloliigassa näkyvät myös Veikkausliigan toukokuun joukkueessa. 11 pelaajan joukkoon kelpuutettiin Interin Clinton Jephta , Jussi Niska ja Jasse Tuominen sekä TPS:n Eetu Turkki .

Puukkokatsomo: Kyseenalaiset kisat

Toukokuun lopulla Las Vegasissa järjestettiin kohua herättäneet Enhanced Gamesit, eli dopingin käytön sallineet urheilukisat. Virallisten maailmanennätysten rikkojille oli porkkana vielä miljoonan dollarin bonus.