Kritiikki: Ihmisen ja esineiden suhteella leikkivä teos kasvaa tilalliseksi konsertiksi

Tanssija Ingrid Haakstad tutkii teoksessa ihmisen ja erilaisten esineiden aistillisia suhteita toisiinsa. Tanssija Ingrid Haakstad tutkii teoksessa ihmisen ja erilaisten esineiden aistillisia suhteita toisiinsa. Kuva: Orfee Schuijt

Luontokadon ja ilmastokriisin myötä ihmisen ja ei-inhimillisen välisten suhteiden tutkiminen on valunut myös taiteen isoksi kysymykseksi. Nykytaidetila Kutomon Spring Roll -festivaalilla aihetta möyhittiin kahden esityksen voimin. Ensin nähtiin Jenni-Elina von Baghin As time goes by -teos, jälkimmäinen, ranskalaisen, nykyisin Norjassa asuvan koreografi Orfee Schuijtin festivaalilla vieraillut Thing Power muodostaa tälle dialogisen vastaparin.

Teosten asettelussa on graafista samankaltaisuutta lattiaan maalatun tai tilaan aseteltujen ja tilaa määrittävien suorakulmioiden muodossa. Molemmat hyödyntävät myös fragmentaarista äänisuunnittelua, jossa on paljon muuta kuin melodisesti soivaa ääniainesta. Kummassakin teoksessa on paljon tavaraa esillä, siis sitä materiaa, mutta verrattuna As time goes by -teoksen tilassa sinkoilevien ruumiillisten impulssien sijaan Thing Power on ilmaisultaan pragmaattinen, toteava, arkinen.

Schuijt sekä tanssijat Ingrid Haakstad ja Soile Voima ovat halunneet tutkia ihmisen ja erilaisten esineiden aistillisia suhteita toisiinsa. Kutomolla esille aseteltuna on asioita nukkekotileluista ja jokapäiväisistä pikkutavaroista aina erotiikkakaupoista hankittuihin silikonisiin ja metallisiin objekteihin. Tanssijat poimivat esineitä käsiinsä ja pyrkivät jäljittelemään niiden muotoja. Jalka koukistuu suoran kulman mukaisesti, tai koko ihmisruumis imitoi pyöreää linjaa.

Sitkeää muovailuvahamaista materiaa ja vaaleanpunaista silikoniliinaa lätkitään seiniin ja lattiaan. Vibraattorin ympärille rakennetaan muovailuvahasta ja pikkutavaroista omia entiteettejään, saarekkeitaan, jotka patteristonsa voimalla jaksavat elää ja pyöriä kuin pienenä planeettana tai omana universuminaan. Vai näyttääkö tuo yksi sittenkin kaikilla herkuilla koristellulta jäätelöannokselta? Vibraattorien alkuperäisen käyttötarkoituksen ja olemuksen sijaan Thing Power osoittaa leikkisästi, miten moneen patterikäyttöinen, itsellisesti liikkuva esine voi taipua.

Orfee Schjuitia on innoittanut politiikan teoreetikko Jane Bennettin (s. 1957) pohdinta materian ominaisuuksista teoksessa Materian väre – Olioiden poliittinen ekologia (2009). Bennett ehdottaa näkökulman siirtämistä ihmisistä olioihin itseensä ja laajempiin asioiden yhteyksiin. Sen sijaan, että materia mielletään passiiviseksi ja staattiseksi, voidaan ajatella että esimerkiksi luonnonilmiöillä on oma aktiivisuutensa ja vitaali luonteensa kaikessa olemisessa ja suhteisuudessa ihmiseen.

Thing Powerissa esiintyjät testaavat suhdettaan esineisiin ja tavaroihin asettumalla niiden kanssa rinnakkain, nostamalla niitä esiin, piiloutumalla niiden taakse. Mahdollisuutta materian omasta liikkeestä korostetaan myös ihmisruumiin staattisuudella, kun tanssijat jäävät paikoilleen ja esineet jatkavat luoden omaa reittiään. Intensiteetti kasvaa teoksen edetessä, kun lukuisat erikokoiset ja -muotoiset, lattialla pomppivat ja tärisevät esineet muovaavat teokseen Kim Myhrin arkisesta maailmasta ideoita poimivan musiikin kanssa yhdessä lattiaa vasten hakkaavan ja tilassa mouruavan äänimaailman. Thing Powerin voikin vastaanottaa tilallisena ääniteoksena, mekaanista, muuntuvaa ääntä ja liikettä yhdessä ympäristönsä kanssa tuottavana konserttina.

En täysin tavoita teoksen ehdottamaa ihmisen ja materian välisen aistillisuuden tutkimusta. Tanssijat tarjoavat ennemminkin kuva-asetelmia ja vähäeleisiä poseerauksia yhdessä esineiden kanssa, kuin jonkinlaista herkistynyttä läsnäoloa ja yhteyttä, jollaiseksi aistillisuuden miellän. Toisaalta vibraattorien käyttö osana teosta viittaa aistillisuuteen ja erotiikkaan jo itsessään, toisaalta niiden rooli ja funktio ovat kaukana totutusta, niille varatusta pornon tai seksin kontekstista. Raikasta ja hauskaa sinällään.

Thing Power esitettiin Nykytaidetila Kutomon Spring Roll -festivaalilla 31. maaliskuuta 2023.

Koreografia: Orfee Schuijt

Tanssi: Ingrid Haakstad, Orfee Schuijt ja Soile Voima

Skenografia: Eirik Blekesaune ja Orfee Schuijt

Musiikki: Kim Myhr

Valosuunnittelu: Martin Myrvold

Valoteknikko: Anttoni Halonen

Ulkopuolinen silmä: Janne-Camilla Lyster ja Bára Sigfúsdóttir

Tuotanto: Black Box teater, RIMI/IMIR SceneKunst ja Orfee Schuijt

Vierailun tuotanto: Ehkä-tuotanto, yhteistyössä Läntinen tanssin aluekeskus

Ensi-ilta: 19.11.2020 RIMI/IMIR SceneKunst, Stavanger

Kritiikki näkyy! tuo kritiikin lähelle. Suomen arvostelijain liiton ja Koneen säätiön hanke tukee paikallismedioita kritiikin julkaisemisessa

Heidi Horila

Keskustaan on mentävä autolla

Kirjoittajan mielestä auto on keskustassakin monelle välttämätön.

Muutin Turkuun 15 vuotta sitten, paljasjalkainen Stadin friidu, koska kaipasin pienempää ja historiallisempaa kaupunkia kuin liikaa kasvava Stadi. Muutimme hieman keskustan ulkopuolelle, Majakkarannan viereen. Hieno asia oli, että bussit kulkivat hyvin, 3 ja 30 veivät keskustaan kymmenessä minuutissa ja pysäkille oli noin 50 metriä.

Viranomaisposti muuttuu pääosin sähköiseksi

Eduskunta hyväksyi 11. maaliskuuta lakimuutokset, joiden mukaan digitaalisesti asioivat saavat viranomaisten lähettämän postin jatkossa ensisijaisesti digitaalisesti. Paperinen viranomaisposti säilyy vaihtoehtona kaikille. Niiden, jotka eivät asioi digitaalisesti, ei tarvitse tehdä mitään. Muutos edellyttää vielä lakien vahvistamista ja tulisi voimaan 14. huhtikuuta.

Keskivertosuomalainen popsii vuoden aikana noin 35 kurkkua

Kurkkuhillo.

Jos suomalainen pistää silmät kiinni ja ajattelee salaattiannosta, se sisältää todennäköisesti kurkkua ja tomaattia. Keskivertosuomalainen popsii vuoden aikana noin 35 kurkkua. Jopa kolmannes suomalaisista nimeää kurkun suosikkivihanneksekseen. Kurkkuviikkoa vietetään 16.–23. maaliskuuta.

Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa 84 250 hakijaa

Tiistaina päättyneessä perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa oli 84 250 hakijaa, mikä on 2 000 enemmän kuin viime vuonna. Perusopetuksen tänä keväänä päättäviä hakijoita oli 63 900 – heistä 55 prosenttia haki lukioon ja 39 prosenttia ammatilliseen koulutukseen. Tulokset opiskelijavalinnasta julkaistaan kesäkuun puolivälissä.

Liesi yleisin sähköpalon syttymispaikka

Ajastimella varustetut liedet ovat turvallisia, sillä keittolevyt eivät käynnisty ennen kuin ajastimeen on asetettu aika. Liesi myös sammuu asetetun ajan päätyttyä.

Suurin osa sähkölaitteiden aiheuttamista tulipaloista alkaa liedeltä. Erityinen riski on seniori- ja palveluasumisessa sekä erityisryhmien asunnoissa, joissa asukkaiden toimintakyky on heikentynyt. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön asiantuntija muistuttaa, että kodin sähköasennuksia ohjaavan standardin mukaan liesiturvalaitteet, kuten liesivahdit, ovat tällöin välttämättömiä.

Asuntokauppalakiin ehdotetut muutokset lausuntokierrokselle

Asuntokauppalakiin esitetään useita muutoksia, joilla voitaisiin vahvistaa ostajien ja taloyhtiöiden suojaa sekä vähentää epäselvyyksiä lain tulkinnassa. Lisäksi asuntojen markkinointiin ja ostajalle annettaviin tietoihin liittyvää sääntelyä ehdotetaan kokonaisuudessaan uudistettavaksi.

Metsänhakkuut heikentävät hömötiaisen pesimistulosta

Uudessa tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.

Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.

Oletko nähnyt häntä? – poliisi pyytää havaintoja Varissuolla kadonneesta miehestä

Kasvokuva kadonneesta.

Poliisin tiedossa on, että mies on ollut Varissuolla aamupäivällä 4. helmikuuta. Sen jälkeen hänestä ei ole havaintoja.

Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua

Bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla.

Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.

Perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan pykälän muuttamisen valmistelu etenee

Valtioneuvoston asettama parlamentaarinen ohjausryhmä katsoo, että perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan kymmenennen pykälän muuttamista koskeva valmistelu voi edetä hallituksen esitykseksi.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia juomapakkausta

Pullonpalautus on suomalaiseen arkeen juurtunut rutiini.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia pantillista pulloa ja tölkkiä. Maakuntien kärjessä tapahtui muutos, kun Etelä-Savo ohitti Lapin ja nousi Suomen aktiivisimmaksi palauttajamaakunnaksi. Keskimäärin jokainen suomalainen palautti vuoden aikana noin 423 juomapakkausta – hieman yli yhden päivässä.

Kirjalansalmen vanhan sillan pylonit purettu uutta menetelmää hyödyntämällä

Kirjalansalmen vanhaa siltaa on purettu vaiheittain aloittaen sillan päällysrakenteista. Viimeiset purettavat teräsosat olivat rannoilla sijainneet pylonit. Alkuperäistä purkumenetelmää jalostamalla pylonit saatiin kaadettua hallitusti, eikä räjäytyksiä tarvittu.

Virtuaalielämysten V-Room avautuu Myllyyn

V-Room on virtuaalielämyksiä tarjoava keskus, jossa moderni virtuaalitodellisuusteknologia yhdistyy liikkuviin laitteisiin ja immersiivisiin kokemuksiin. Elämykset saavat käyttäjän uppoutumaan niin, että ne tuntuvat koko kehossa ja vievät käyttäjän hetkeksi toiseen todellisuuteen.

Uusi virtuaalielämysten keskus V-Room avaa ovensa Raision Kauppakeskus Myllyssä 1. huhtikuuta. V-Room tuo Suomeen uudenlaisia virtuaalitodellisuuselämyksiä, joissa virtuaalimaailma ja fyysinen liike yhdistyvät.

Turun pormestari Piia Elo tapaa Lontoossa kansainvälistä mediaa ja kulttuurivaikuttajia

Musiikkitalo Fuugaa esitellään tällä viikolla kansainvälisesti, kun pormestari Piia Elo (sd.) osallistuu 19. maaliskuuta Lontoossa Suomen suurlähetystössä järjestettävään tilaisuuteen.

Työkyvyttömyyseläkeriski puolet pienempi ahdistuneisuudessa kuin masennuksessa pitkän sairauspoissaolon jälkeen

Sairausperuste sairauspäivärahan alkamiselle vuonna 2020 ja seuraavan neljän vuoden aikana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden osuudet. Kuvasta näkee, että ahdistuneisuushäiriöön perustuva sairauspäiväraha ei johda erityisen usein eläkkeeseen verrattuna muihin mielenterveyden häiriöihin.

Vaikka ahdistuneisuushäiriöt ovat yleistyneet rajusti sairauspäivärahan perusteena, niihin liittyvä riski siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle on Kelan tuoreen tutkimuksen mukaan huomattavasti pienempi kuin masennuksessa. Muita, vielä heikosti tunnettuja riskejä voi kuitenkin olla.

Kaerlan vanhaan päiväkotiin murtauduttu

Kaerlan vanhaan päiväkotikiinteistöön osoitteessa Kaerlantie 16 on murtauduttu. Kiinteistöön murtautuneet ovat päässeet käsiksi henkilötietoja sisältäviin materiaaleihin. Käytöstä poistetun päiväkodin tyhjentäminen oli kesken.

Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata

Tullilaskuri on Tullin suosittu palvelu nettitilaajille.

Tullin suosittu Tullilaskuri -palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.

THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia

Suomessa todettiin viime vuonna ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapausmäärien kasvu selittyi pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntymisellä.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.