Jula avaa tavaratalon Kaarinaan
Julan laajentuminen Suomessa jatkuu. Vaasan tavaratalon avajaisten jälkeen on pian seuraavien aika. Maaliskuussa avataan Suomen toinen tavaratalo Raisioon, ja syksyllä Jula laajenee myös Kaarinaan.
– Jula näkee suurta potentiaalia Suomen markkinoilla, ja nykyisestä taloustilanteesta huolimatta emme aio hidastaa laajentumisvauhtia, Jula Suomen maajohtaja Jaakko Soini sanoo.
Jula on ruotsalainen kodinfiksaajaketju, joka tarjoaa ”tee-se-itse”-ihmisille valikoiman tuotteita kotiin, puutarhaan ja vapaa-aikaan. Vuonna 1979 perustetun perheyrityksen liikevaihto on noin miljardi euroa. Sillä on tällä hetkellä tavarataloja ja verkkokauppa Ruotsissa, Norjassa, Puolassa, Suomessa sekä verkkokauppa Itävallassa.
Julan tavoitteena on avata Suomeen paljon lisää tavarataloja tulevina vuosina.
– Olemme saaneet loistavan vastaanoton Suomessa. Monet suomalaiset fiksaavat mielellään asioita kotona, ja Julan edullinen konsepti sopii Suomen markkinoille. Harvalla muulla tavaratalolla Suomessa on näin laaja tuotevalikoima saman katon alla, ja lisäksi meillä on valtakunnallinen ja moderni verkkokauppa.
Julan Kaarinan tavaratalon pinta-ala on 2 700 neliömetriä. Sen valikoimassa on noin 15 000 tuotetta. Tavaratalo luo noin 20 uutta työpaikkaa, ja uusien työntekijöiden rekrytointi alkaa pian.
– Olemme iloisia voidessamme avata uusia tavarataloja, jotka luovat työpaikkoja ja vahvistavat paikallista kauppaa. Jula on tässä tärkeässä roolissa. Krossikeskus on laaja liikealue, joka tulee kehittymään entisestään tavaratalomme myötä, ja olen varma, että meidät otetaan Kaarinassa hyvin vastaan, Soini sanoo.
– Kaarinan Krossikeskus on kehittynyt kaupallisesti myönteiseen suuntaan, ja olemme tyytyväisiä saadessamme Julan vuokralaiseksi. Jula on verrattain uusi kaupallinen toimija Suomen markkinoilla, ja se täydentää liiketarjontaa erittäin hyvin, Veritaksen kiinteistösijoitusjohtaja Heikki Palmu sanoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)