Kun suomalaisessa elokuvassa tarvittiin lakimiestä, lääkäriä, kauppaneuvosta tai professoria, tarjottiin roolia usein Paavo Jännekselle (1892–1970). Helsinkiläisen Genetzin kulttuurisuvun vesa oli aina varma valinta, kun tarvittiin uskottavaa, oikeudenmukaista ja yhteiskunnallisesti arvovaltaisessa asemassa oleva herrasmiestä. Jännes oli kirjallisuuden professori ja senaattori Arvid Genetzin poika, joten sivistyneempien henkilöiden roolit sujuivat osittain luontaisestikin.

Jännes valmistui Suomen Kansallisteatterin oppilaskoulusta vuonna 1912. Hän myös näytteli Kansallisteatterissa kolmeen eri otteeseen. Jännes ei taustastaan huolimatta jämähtänyt pelkästään pääkaupunkiin, vaan teki teatteriuraa myös Turussa ja Viipurissa.

Turun Teatterissa oli 1930-luvun vaihteessa erityisen nimekäs kokoonpano ja myös Jännes viihtyi tässä joukossa neljän vuoden ajan. Alvar Aallon suunnittelemassa ja juuri valmistuneessa Maalaistentalossa näyttelivät samoina vuosina muun muassa Jalmari Rinne, Emmi Jurkka ja Edwin Laine. Kielitaitoinen Jännes myös käänsi urallaan kymmeniä eri näytelmiä.

Jännes esiintyi ensimmäisessä elokuvassaan jo vuonna 1913. Hän esiintyi Teuvo Puron ohjaamassa Sylvissä, tulevaisuuden roolejaan enteillen tuomarin roolissa. Hänen ensimmäinen iso roolinsa oli toimittaja Salomon Harjun osa vuonna 1932 valmistuneessa komediassa Olenko minä tullut haaremiin!.

Hän oli myös melodraamojen mestarin Teuvo Tulion sekä monen muun ohjaajan luottomies. Arvostettu ja nokkela taiteilija työskenteli Suomi-Filmin leivissä kiinnitettynä näyttelijänä karkeasti ottaen sotavuodet.

Jännes oli sanavalmis, mutta myös harkitseva näyttelijä, jolla piisasi rooleja lähes kuolinvuoteelle asti. Hänen joutsenlaulunsa oli Risto Jarvan ohjaama futuristinen Ruusujen aika. Jännes jätti valkokankaat samaan aikaan kahden muun legendan, Unto Salmisen ja Matti Lehtelän, kanssa. Kaikkiaan elokuvarooleja kertyi yhteensä 70.

KollegaTarmo Manni luonnehti Jännestä ilkeästi ”Suomen laiskimmaksi näyttelijäksi”, koska tämä ei jaksanut panostaa uraansa niin kunnianhimoisesti kuin moni muu. Mannin kommentissa saattoi olla ripaus kateutta, sillä boheemilla Jänneksellä oli paljon muutakin sisältöä elämässään, kuin pelkät teatterinäyttämöt ja elokuvakulissit.

Jännes osasi olla myös baaritiskin, pukukopin tai minkä tahansa seurueen keskipiste, sillä häneltä eivät jutut ihan heti loppuneet kesken.

Heikki Möttönen