Nordic Fish osti Kalaneuvos Oy:n koko osakekannan

Veijo ja Toni Hukkanen. Veijo ja Toni Hukkanen. Kuva: Riitta Salmi

Suomalainen perheyritys Nordic Fish Oy on ostanut kalanjalostukseen erikoistuneen Kalaneuvos-konsernin. Nordic Fish Oy:n takana on Hukkasen yrittäjäperhe, Kalaneuvos Oy:n ovat omistaneet kalatalousneuvos Veijo Hukkanen ja Toni Hukkanen.

Kalaneuvos on Pohjoismaiden suurin kalansavustaja. Nordic Fish on Suomen ja Ruotsin suurin kirjolohen kasvattaja ja EU:n suurin kirjolohen mädin tuottaja.

– Yhdistyminen tukee ja selkeyttää yritystemme kasvustrategiaa ja tavoitetta tulla yhdeksi Pohjois-Euroopan vahvimmista kirjolohijalosteiden tuottajayrityksistä. Uskomme vahvasti kala-alaan, sillä kalatuotteiden kysyntä jatkaa maailmanlaajuista kasvuaan muun muassa tuotteiden terveellisyyden, hyvän maun ja alhaisten ympäristövaikutusten vuoksi. Kotimaisen merikasvatetun kirjolohen hiilijalanjälki on hyvin alhainen, vain 3,7 kg CO2-ekv/kg fileetä, kertoo Nordic Fishin hallituksen puheenjohtaja Veijo Hukkanen.

– Konsernien yhdistyminen on jatkumoa yritysostojen kasvattamassa kokonaisuudessa ja niiden yhteensovittamisessa.

Nordic Fish on ostanut Kalaneuvoksen osakekannan sata prosenttisesti ja laajentaa toimintansa myös kalanjalostuksen toimialalle. Kaikki Kalaneuvos -konsernin työntekijät jatkavat vanhoina työntekijöinä.

Oman kalankasvatuksen, merkittävän jalostuskapasiteetin ja modernin tuotantolaitoksen ansiosta Nordic Fish pystyy vastaamaan kalatuotteiden kasvavaan kysyntään. Tuleva Nordic Fish -konserni on Euroopan kala-alan suurimpien yritysten joukossa ja Suomen suurin kala-alan toimija. Nordic Fish on investoinut jatkuvasti laajentamalla kalankasvatustaan vastatakseen kalan kasvavaan kysyntään niin Suomessa kuin maailmalla.

– Olemme iloisia, että Nordic Fishin ja Kalaneuvoksen yhdistyminen on saatu päätökseen. Tästä eteenpäin jatkamme samassa veneessä arvojemme ja strategiamme mukaisesti, sanoo Nordic Fish Oy:n toimitusjohtaja Toni Hukkanen.

Nordic Fish:n yrittäjäperhe on investoinut viimeisen kolmen vuoden aikana yrityksiin yhteensä noin 40 miljoonaa euroa. Suurin osa investoinneista on kohdennettu Sastamalan tehdaslaajennukseen sekä yritysostoihin.

– Nordic Fish näkee kalatuotteissa merkittäviä kasvumahdollisuuksia myös kansainvälisesti. Kalan kysyntä kasvaa voimakkaasti, ja haluamme tukea terveellistä ja kestävää elämäntyyliä. Yritysten yhteen laskettu liikevaihto vuonna 2022 on yli 160 miljoonaa euroa, Toni Hukkanen sanoo.

Nordic Fish Oy on suomalainen perheyritys, jonka alle kuuluvat kalankasvatuskonserni Nordic Trout sekä kalanjalostuskonserni Kalaneuvos.

Nordic Trout Ab ja sen ruotsalainen tytäryritys Nordic Trout Sweden AB ovat erikoistuneet kalankasvatukseen. Kalankasvatuksen noin 30 toimipistettä sijaitsevat Manner-Suomessa, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Nordic Troutin kalankasvatuksen juuret ulottuvat 1960-luvulle asti ja kasvatuksen vuosivolyymi on noin yhdeksän miljoonaa kiloa.

Kalaneuvos Oy on valmistanut laadukkaita kalatuotteita jo vuodesta 1975 lähtien. Yritys toimii Sastamalassa, Turussa ja Kaskisissa. Yritys kehittää, valmistaa ja markkinoi kalatuotteita Kalaneuvos-tuotemerkillä ja kaupan Private Label -merkeillä. Kalaneuvos -konserniin kuuluu Turussa ja Kaskisissa toimiva Martin Kala Oy, joka on Suomen suurin silakkafileen valmistaja. Kalanjalostuskonserni käsittelee vuosittain yli 15 miljoonaa kiloa kalaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hampurilaissänky, liikenneasema ja oma vaatemallisto

HeseHuone linja-autoaseman HeseHotellissa.

Hesburger-logo kätkee taakseen huomattavasti laajemman tuote- ja palveluvalikoiman kuin moni tietääkään.

Yli neljännes huolissaan sijoitustensa arvon kehityksestä

Reilu neljännes suomalaisista on vähintään kohtalaisesti huolissaan sijoitustensa arvon kehityksestä. Paljon tai erittäin paljon huolissaan on kuitenkin vain kolme prosenttia. Huolissa korostuvat geopoliittiset jännitteet ja talouden epävarmuus.

Saaristotien ja uuden Paraistenväylän tulevaisuutta ideoidaan työpajaillassa

Liikenneympyrä Kaarinassa.

Kaarinan kaupunki selvittää parhaillaan, miten Saaristotien tuleva linjausmuutos voidaan hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla alueen elinvoiman, yritystoiminnan, matkailun ja asumisen kehittämisessä. Työssä tarkastellaan sekä uuden tien, Paraistenväylän, vaikutusaluetta että nykyisen Saaristotien ympäristöä. Tulevaisuuden Kaarinaa tehdään kaikille avoimessa ideointi- ja työpajaillassa Kaarina-talolla 27. lokakuuta kello 16–18.

Auto törmäsi keskikorokkeen valaisinpylvääseen Tuomaansillalla, kuski sairaalaan tarkastettavaksi

Henkilöauto törmäsi sunnuntaina aamupäivällä Tuomaansillalla keskikorokkeella olevaan valaisinpylvääseen, joka kaatui ajoradalle. Noin tunnin kestäneiden pelastus- ja raivaustöiden ajaksi liikenne ohjattiin molempiin suuntiin kulkemaan yhtä kaistaa pitkin, joka ruuhkautti liikennettä.

Mieskuoro Euga esittää tulista tulkintaa

Mieskuoro Euga.

Mieskuoro Euga esittää sunnuntaina 25. lokakuuta kello 16 Turun VPK:n talolla Elements of Euga -konserttisarjan kolmannen osan Fire . Konsertin johtaa kuoron pitkäaikainen taiteellinen johtaja Visa Yrjölä . Aiemmin Euga on esittänyt konsertit Water (2019) sekä Earth (2024).

Turun Eläinsuojeluyhdistys vaatii kaupungilta toimenpiteitä tilhien joukkokuolemien estämiseksi

Turun Eläinsuojeluyhdistys on huolissaan tilhien ja muiden luonnonvaraisten lintujen törmäyskuolemista ja vetoaa Turun kaupunkiin, jotta vaarallisten lasipintojen suojaamiseksi ryhdytään viipymättä konkreettisiin toimenpiteisiin.

Studia Generalia -luentosarja Demokratian syksy käsittelee aikamme demokratiaan liittyviä kysymyksiä

Demokratia on ollut taantumassa, mutta voidaanko kehityksen suunta vielä kääntää? Tästä kysymyksestä lähtee liikkeelle uusi avoin luentosarja Demokratian syksy, jonka järjestää Åbo Akademin tutkimushanke STRONG. Luentosarja pidetään keskiviikkoisin 28.10.–9.12. kello 17–18 Bonfire-auditoriossa Astra-rakennuksessa (Porthaninkatu 3, Turku).

Yrttiaho: Hallituksen varauduttava datakeskusyhtiöiden velkakuplan puhkeamiseen

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) vaatii pääministeri Petteri Orpon hallitusta varautumaan tekoäly- ja datakeskusyhtiöiden velkakuplan puhkeamiseen. Hän jätti asiaa koskevan kirjallisen kysymyksen perjantaina.

Ysitien suunnitelmiin pääsee tutustumaan vuorovaikutuspäivässä Auraamossa

Ysitien parantamisesta Auran keskustan kohdalla laaditaan parhaillaan tiesuunnitelmaa. Tarkentuneisiin suunnitelmaratkaisuihin voi tutustua vuorovaikutuspäivässä tiistaina 27. lokakuuta. Suunnittelijat ovat iltapäivällä tavattavissa Monitoimitalo Auraamossa, ja illalla samassa paikassa järjestetään työpaja.

Loton potti kohoaa yhdeksään miljoonaan euroon

Loton lauantain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti nousee. Ensi viikolla Loton potissa on yhdeksän miljoonaa euroa.

Kenen mitoilla maailma on rakennettu ja kenelle se kuuluu?

Nuutti Koskinen, Katzzeit, 2026, videoinstallaatio.

Nuutti Koskisen näyttely Kissat ja imperiumi on esillä Galleria Askissa 23.10.–8.11.

16-vuotias kuski pakeni traktorimönkijällä poliisi Mynämäellä

Lounais-Suomen poliisin partio havaitsi lauantaina Mynämäellä valvonnan lomassa ylinopeutta ajavan traktorimönkijän kuljettajan, joka lähti poliisia karkuun. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Rauha on sodan tavoite

En kuulu siihen konsensus-kööriin, joka mesoaa mediassa vähättelemällä ja aliarvioimalla Venäjää. Historiaamme tuntien sitä tulisi pikemminkin yliarvioida.

Syömishäiriöoireiluun liittyy diabeteksessa erityispiirteitä – suomenkielinen kysely soveltuu oireiden seulontaan

Suomenkielinen DEPS-R-kysely tunnistaa hyvin diabetesta sairastavien syömishäiriöoireet, osoittaa tuore tutkimus. Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tutkijat suomensivat kansainvälisen DEPS-R-kyselyn ja validoivat sen tutkimuksessa, johon osallistui 201 insuliinihoitoista diabetesta sairastavaa henkilöä.

K-Supermarket Ukko-Pekka tavoittelee vuoden leipäkaupan titteliä

Suomen Leipuriliitto ry:n järjestämä Vuoden 2027 Leipäkauppa -kilpailu on käynnistynyt. Kilpailu järjestetään 31. kerran. Leipuriliiton alueyhdistykset ovat valinneet oman ehdokkaansa vuoden leipäkaupaksi pienempien päivittäistavarakauppojen sarjassa.

Yrittäjägallup: Pk-yritysten taloustilanne kohentunut, näkymät heikentyneet syksyn aikana

– Viime aikoina nähty talouden kasvu alkaa näkyä yritysten tilanteessa. Se on erittäin tervetullutta monen vaikean vuoden jälkeen. Parantuminen on jatkunut koko vuoden 2026, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

BNI avasi Varsinais-Suomen ensimmäisen pääosin verkossa kokoontuvan ryhmän yrityksille ja yhteisöille

BNI-verkoston aloitusjuhlaa vietettiin Sigyn-salissa.

Varsinais-Suomeen on avattu alueen ensimmäinen pääosin verkossa kokoontuva BNI-ryhmä. Uusi toimintamalli tuo BNI:n suositteluun perustuvan verkostoitumisen mahdolliseksi yrityksille ja yhteisöille eri puolilla Varsinais-Suomea riippumatta siitä, sijaitseeko omalla paikkakunnalla ennestään fyysisesti kokoontuva BNI-ryhmä.

Hallitus esittää henkilöstölle oikeutta hallintoedustukseen vähintään sadan työntekijän yrityksissä

Hallitus antoi 15. lokakuuta eduskunnalle esityksen lakimuutoksista, jotka laajentaisivat henkilöstön hallintoedustuksen soveltamista. Uudistuksen tavoitteena on parantaa henkilöstön mahdollisuuksia osallistua työnantajan päätöksentekoon ja henkilöstön asemaa koskevien asioiden käsittelyyn.

Näköislehti

Urheilu

Legendat pysyvät pystyssä Hamarassa

Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma 7. marraskuuta marssittaa häkkiin kaksi suomalaisen vapaaottelun legendaa, kun Markus Rytöhonka ja Janne Elonen-Kulmala kohtaavat. Espoolaisten mittelö käydään kuitenkin vapaaottelun sijaan pystyotteluna, K1-säännöin.

Otteluanalyysi: Vajaamiehinen AC Oulu ryöväsi pisteet tehottomalta Interiltä

Herman Sjögrell (vas.) teki Interin ainokaisen.

AC Oulu aiheutti Interille järkytyksen ryöväämällä jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteet lisäajalla ja vajaamiehisenä 1–2. Inter tasoitti AC Oulun johdon ja haki voittomaalia, kun vierailijoiden maalivahti Miguel Santos lensi kentältä suoralla punaisella 86. minuutilla. Toisin kuitenkin kävi. Jussi Niskan virhe omassa kenttäpäässä kostautui ja Juuso Mäkeläinen iski Roope Riskin syötöstä voittomaalin, kun lisäaikaa oli pelattu toista minuuttia.

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.