Lämpöpumppukauppa jumissa – laitepula on saanut huijaritkin liikkeelle
Ilma- ja vesilämpöpumppujen asentaminen ja toimittaminen on jumiutunut, sillä komponenttipulan takia niitä ei saada koottua tehtaissa riittävästi kysyntään verrattuna. Voimakkaasti kasvanutta kysyntää on lisännyt erityisesti valtion maksama 4000 euron tuki energiaa säästävien lämpöpumppujen asentamiseen. Maskulaisen LVI Elo Oy:n yrittäjä Jari Elo on joutunut myymään ei-oota asiakkailleen viime aikoina toistuvasti, sillä lämpöpumppuja valmistuu niin hitaasti.
– Valitettavasti emme pysty tarjoamaan vesi- ja ilmalämpöpumppuja niiden toimitusvaikeuksien vuoksi. Kysyntä on ollut niin kovaa, että valmistajat ja maahantuojat eivät ehdi toimittamaan laitteita riittävästi. Osa elektroniikasta tulee Kaukoidästä, jossa myös korona on tuottanut ongelmia, ja lisäksi Euroopan rahtiliikenne takkuaa, Elo harmittelee.
Valtion tuen vuoksi kysyntä on moninkertaistunut, mutta lämpöpumppuja ei saada koottua riittävästi, ja ne suorastaan revitään käsistä. Elon mukaan kotimaisilla toimittajilla sekä maahantuojilla on tilauksessa satoja lämpöpumppua, ja niitä valmistuu sitä mukaa, miten komponentteja saadaan niihin.
– Saamme tuotteita aina silloin tällöin, ja ne menevät jo aikaisemmin sovittuihin asennuskauppoihin heille, jotka jo joutuneet odottamaan. Tilanne on suorastaan sietämätön, ja se on ollut viime kesästä asti tällainen. Eniten kysyntää on ollut kahdeksan kilowatin tehoisissa pumpuissa, ja niiden toimituksessa onkin eniten vaikeuksia menekin johdosta, Elo toteaa.
Elo uskoo, että tilanne normalisoituu vasta joskus ensi kevään aikana. Hän kertoo, että nyt moni on myös sähkönhinnan noustessa siirtynyt hybridiratkaisuihin, vaikka jättäessään varalle öljylämmityksen mahdollisuuden avustus laskee 2 500 euroon.
Tilanne on tehnyt myös varkaan joistakin tahoista, ja huijauksia on liikkeellä. Elo varoittaa ihmisiä laittamasta nimiään alle kauppasopimuksiin lämpöpumppuja myyvien tahojen kanssa.
– On ollut tapauksia, että luvataan toimittaa ja asentaa lämpöpumppu, vaikka sellaisia ei ole edes mahdollista tarjota. Eli ei kannata luottaa ihan kaikkiin toimittajiin, koska realistinen tilanne on tämä, että ei ole mitä toimittaa, Elo varoittaa.
Koska lämpöpumppuja ei Elon mukaan ole nyt kenelläkään, niin hän suosittelee tarkistamaan, että sopimuksesta löytyy sakkopykälä.
– Tai lisätkää se siihen, mikäli toimitus ei täytä sopimuksen ehtoja aikataulun, pumpun merkin tai mallin sekä sovitun asennusajankohdan osalta. Jos ei ole toimittu sopimuksen mukaisesti, niin sitten voi vaatia kaupan purkua tai hyvitystä, Elo vinkkaa.
Marianne Rovio












