Antti Tuiskun ura päättyy Ruisrockissa
Antti Tuiskun uran viimeinen keikka koetaan Ruisrockissa ensi kesänä. Ruisrock järjestetään 7.–9. heinäkuuta.
Turun Ruissalossa tapahtuvan spektaakkelin jälkeen artisti vetäytyy keikkalavoilta ja sinetöi artistiuransa toistaiseksi.
– Nyt kun tiedän vetäytyväni pois keikkalavoilta ja elämässäni alkaa puhaltaa uudet tuulet, sitä alkaa automaattisesti summaamaan asioita omassa päässään. Yksi hienoimpia asioita näiden vuosien aikana on ollut lämpimät kesäillat, suuret festivaalit ja maailmaa rakastava yleisö, joka on tullut unohtamaan maailman murheet hyvän musiikin ja seuran avulla. Ruisrock-esiintymiset ja näky lavalta käsin kohti valtavaa yleisöä on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Siksi on äärimmäisen merkityksellistä päättää toistaiseksi aktiivinen artistiurani juuri Ruisrockin lavalle tulevana kesänä, Tuisku kuvailee.
Artisti on erityisen tunnettu keikoistaan, joita leimaavat intensiivisen lavapresenssin lisäksi visuaalisuus, vaativat koreografiat ja yllätyksellisyys. Heinäkuussa 2023 Ruisrock-yleisö saa vielä kerran todistaa tätä kaikkea lukuisten muiden musiikkielämysten lisäksi.
– On suuri kunnia, että Antti Tuisku haluaa päättää uransa nimenomaan Ruisrockissa, ja tuntuupa upealta julkistaa ensimmäiset kesän 2023 uutiset! Seuraavan entistäkin säkenöivämmän festivaalin suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Keräämämme kävijäpalautteen ja Ruissiraadin kanssa tehdyn kehitystyön avulla olemme saaneet selkeitä suuntaviivoja kohti entistäkin kävijälähtöisempää ja parempaa tapahtumaa. Tähän tavoitteeseen olemme ehdottoman sitoutuneita, ja tuloksista saadaan nauttia ensi heinäkuussa, Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä iloitsee.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















