Pattaya, rakastettuni paketoi kymmenen vuotta Mika Terhon elämää

Mika Terholle Pattaya, rakastettuni -kirjan valmistuminen toi helpotuksen tunteen. Mika Terholle Pattaya, rakastettuni -kirjan valmistuminen toi helpotuksen tunteen. Kuva: Kovasana Kustannus

Kustantajan myynnistä vetämä kirja, Forssan kaupungin sisäinen tutkinta, poliisin syyteharkinta…

Kaikki nämä liittyvät kirjailija Mika Terhon 2014 ilmestyneeseen Niittyvilla-Pattaya, All Night Long -romaaniin.

Niittyvilla-Pattaya, All Night Long -romaanin kirjoittamisesta alkoi myös saaga, joka on vaikuttanut Terhon elämään vajaan vuosikymmenen ja näkynyt myös hänen kirjallisessa tuotannossaan viime vuosina. 2016 hän julkaisi Syytetty-romaanin, jossa perkasi Niittyvilla-Pattaya, All Night Longin julkaisun aiheuttamia tapahtumia ja tuntoja.

Myös Terhon uusin romaani linkittyy 2014 ilmestyneeseen romaaniin. Pattaya, rakastettuni antaa seitsemän vuotta sitten kirjoitetulle romaanille uuden elämän, vaikka onkin itsenäinen ja erillinen teoksensa.

Terhon mukaan Niittyvilla-Pattayan aiheuttama kohu jäi vaivaamaan kirjailijaa, vaikka rikosoikeudellisesti tilanne laukesikin Terhon kannalta onnellisesti. Syyttämättäjättämispäätös tuli marraskuussa 2016, muutama kuukausi Syytetty-romaanin julkaisun jälkeen.

– Niittyvilla-Pattaya, All Night Long jäi vaivaamaan minua. Se vedettiin nopeasti myynnistä, eikä sille muodostunut sellaista luontaista kirjan elinkaarta. Se jäi harmittamaan, vaikka ymmärränkin erittäin hyvin, miksi kustantaja kirjan myynnistä veti, Terho sanoo.

Uusinta kirjaansa Terho työsti yhteisyössä muun muassa Timo Montosen kanssa. Uutta romaania työstäessään Terho kiinnitti erityistä huomiota siihen, ettei teos vastaavia kohuja herätä kuin ensimmäinen Pattaya-kirja.

– Tämä on ”lainvoimainen” versio. Tässä kirjassa henkilöhahmoja ja muita yksityiskohtia on muutettu niin, etteivät ne suoraan viittaa todellisuuteen. Kaunokirjallista tekstiä lähdin jo ensimmäisen Pattaya-kirjan kanssa tekemään, mutta tein sen virheen, että ajattelin, etteivät hahmot olisi tunnistettavia, kun heistä puhuttiin vain etunimillä.

Uuden kirjan julkaisua Terho kuvailee helpotukseksi. Koko vuosia sitten alkaneen jupakan jälkeen Terho sanoo ottaneensa opikseen.

– Olen oppinut sen, että mietin etukäteen tarkemmin, miten aiheitani käsittelen.

Kolme edellistä kirjaa, Niittyvilla-Pattaya, All Night Long, Syytetty ja Pattaya, rakastettuni linkittyvät samoihin asioihin Terhon elämässä. Nyt kun viimeksi mainittu on julkaistu, yksi kaari on tullut päätökseensä. Seuraavaksi Terho on kirjoittamassa sellaisista aiheista, joiden kipinänä eivät liity Niittyvilla-Pattaya, All Night Longin kirjoittamisesta alkunsa saaneisiin tapahtumiin.

– Kirjoitan jo uutta kirjaa. Se on jotain ihan muuta kuin nämä kolme edellistä kirjaani. Uskon, että se on valmiina ensi vuonna, Terho sanoo.

Ilkka Lappi

Eira Tähtisen sävellyksiä Taidekappelissa

Eira Tähtinen.

Eira Tähtisen sävellyksiä kuullaan Pyhän Henrikin Ekumeenisessa Taidekappelissa sunnuntaina 25. lokakuuta kello 13.30–14.30.

Kansalaispulssi: Yli puolet nostaa työllisyyden ja terveydenhuollon hallituksen kärkihaasteiksi

Syksyn Kansalaispulssi-kyselyssä työllisyyden parantaminen ja terveydenhuollon haasteet nousevat tärkeimmiksi teemoiksi, joihin hallituksen tulisi vastaajien mukaan kiinnittää huomiota lähitulevaisuudessa.

Turun uskontojen rauhankävely kokoaa yhteen uskonnolliset yhteisöt ja kaupungin päättäjät

Jukka Seppälä (vas.) ja Murat Sarigül kantoivat banderollia eri uskontokuntien yhteisellä rauhankävelyllä Turun keskustassa vuonna 2023.

Uskontojen rauhankävely kokoaa eri uskontojen edustajia Turkuun keskiviikkona 28. lokakuuta kello 17. Kävely alkaa Turun tuomiokirkolta ja päättyy Turun ortodoksisen seurakunnan kirkolle. Matkan varrella pysähdytään muun muassa Turun islamilaisen yhdyskunnan moskeijalla.

Tavoittavatko sosiaali- ja terveyspalvelut asunnottomuutta kokevat ihmiset?

Y-Säätiön ja Turun yliopiston RADAR-tutkimushankkeen tuoreet tulokset herättävät kysymyksiä siitä, kuinka hyvin sosiaali- ja terveyspalvelut tavoittavat asunnottomuutta kokevat ihmiset. Tutkimuksen mukaan, vaikka suuri osa asunnottomuutta kokevista on sosiaalihuollon asiakkaita, yli puolella Turun asunnottomista asiakkaista julkisia perustason sosiaali- ja terveyspalveluja toteutui vain vähän tai ei lainkaan vuosina 2021–25.

Valokuvakeskus Perin uudet näyttelyt avautuvat Kilta Galleriassa

Milja-Liina Moilasen Pidä ittes miehenä on esillä 23.10.–20.12.

Entistä kalliimpi muovikassi muutti ostokäyttäytymistä – myynti väheni lähes 17 prosenttia

Muovikassin ostamisesta on tullut yhä harvinaisempi osa kauppareissua. K-ruokakauppojen tuoreen myyntidatan mukaan muovikassien myynti väheni kesä–syyskuussa 17 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, ja jo 84 prosenttia asiointikerroista tehtiin ilman muovikassiostosta. Taustalla on toukokuussa tehty hinnankorotus. K-ryhmässä omaa muovikassien kulutustaan voi seurata myös K-Ruoka-sovelluksessa. Kehitys viittaa siihen, että muutos asiakkaiden arjessa on pysyvä.

Pekka Vartiainen kirjailijavieraana Naantalin kirjastossa

Pekka Vartiaisen esikoisromaani Murhakertomuksen anatomia kertoo 1920-luvun Berliinissä tapahtuneesta myrkytysmurhasta ja tapauksesta kiinnostuvasta kirjailijasta.

Naantalilainen kirjailija Pekka Vartiainen saapuu Naantalin pääkirjaston kirjailijavieraaksi 22. lokakuuta kello 17.30.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 18 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Tiistaina Eurojackpotin potissa on noin 18 miljoonaa euroa.

Mamuna vuonna 1977

Gävle , Ruotsi, Skuttskärin kaupunginosa kesällä 1977. Olin parhaan ystäväni Matin kanssa Skuttskärin kauppakeskuksessa viettämässä aikaa ruotsalaisessa kansankodissa ja siirtolaislapsena. Minulla oli syntynyt jo kontakteja paikallisiin lapsiin.

Kissa pelastettiin puusta Nousiaisissa

Kissa ehti olla puussa useamman päivän Nousiaisissa Kukartintiellä. Pelastuslaitos avusti kissan alas puusta perjantaina ilalla.

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Yrttiaho: Käännytyslaki vaarantaa demokraattisen oikeusvaltion

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan lausuntoon käännytyslaista. Eriävän mielipiteen allekirjoitti myös valiokunnan jäsen Krista Mikkonen (vihr.).

Osa maitoallergisista lapsista saattaa sietää voimakkaasti kuumennettua maitoa

Maitoallergia on lasten yleisin ruoka-allergia, ja tutkijoiden mukaan se näyttää yleistyvän.

Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin millä vasta-ainetasoilla lapset todennäköisesti sietävät voimakkaasti kuumennettua maitoa. Verikoe osoittautui parhaaksi keinoksi tunnistaa maitoallergia ilman maitoaltistusta.

Osa Kelan kirjeistä viivästyy tulostushäiriön vuoksi

Kelan kirjeiden ja päätösten tulostuksessa on häiriö, joka viivästyttää Kelasta lähtevää kirjepostia. Häiriö ei vaikuta maksujen siirtymiseen asiakkaiden tileille, ja etuudet maksetaan asiakkaille ajallaan. Asiakkaat saavat tiedon etuuspäätöksistään aina myös OmaKelasta.

Netta Skog ja maaginen digiharmonikka Martinsalissa

Netta Skog.

Netta Skog esiintyy Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa torstaina 22. lokakuuta kello 18 alkaen. Konsertissa kuullaan musiikkia laidasta laitaan, aina klassisesta metallin kautta poppiin ja jopa elokuvamusiikkiin.

Tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymät mahdollistava lakimuutos lausunnoille

Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esityksestä, jolla mahdollistettaisiin tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymien hyväksyminen Suomessa. Muutoksen tavoitteena on vahvistaa maataloustuottajien markkina- ja neuvotteluasemaa elintarvikeketjussa.

Stina Siikonen Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja

Stina Siikonen.

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi perjantaina varsinaissuomalaisen Stina Siikosen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi. Siikosen puheenjohtajuuskausi alkaa heti. Hän on Suomen Yrittäjien historian ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja.

KOVA: Asunnottomuus poistettava vuoteen 2035 mennessä

Suomessa oli viime vuonna 4 579 yksin elävää asunnotonta ihmistä, ja asunnottomuus kasvoi jo toista vuotta peräkkäin. Lauantaina 17. lokakuuta vietetään vuosittaista ja valtakunnallista Asunnottomien yötä. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry vaatii asunnottomuuden poistamista vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan valtakunnallinen asunnottomuusohjelma, josta olisi päätettävä kevään 2027 hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Näköislehti

Urheilu

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.