Yhä suuremmalla osalla 6-vuotiaista on oma älypuhelin

Ensimmäinen älypuhelin hankitaan lapselle nykyisin keskimäärin 6–7 vuoden ikäisenä.
Ensimmäinen älypuhelin hankitaan lapselle nykyisin keskimäärin 6–7 vuoden ikäisenä.

Ensipuhelin hankintaan lapsille yhä varhaisemmassa vaiheessa ja muutos näkyy erityisesti 5–6-vuotiaiden ikäryhmässä. Tuoreen DNA:n koululaistutkimuksen mukaan jo 60 prosentilla 5–6-vuotiaista lapsista on nykyisin oma puhelin. Asiantuntijan mukaan alati aikaistuva ensipuhelimen hankintaikä kertoo esimerkiksi siitä, että vanhemmat kokevat puhelimen entistä tärkeämmäksi välineeksi niin yhteydenpitoon kuin digitaitojen oppimiseen.

Koululaistutkimuksessa nousi tänä keväänä esille, että ensimmäinen älypuhelin hankitaan lapselle nykyisin keskimäärin 6–7 vuoden ikäisenä ja ikä laskee DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikon mukaan vuosi vuodelta. Syitä tähän on monia.

– Nykyään puhelin hankitaan lapselle entistä varhaisemmassa vaiheessa monestakin eri syystä. Aiemmin puhelin hankittiin suurimmaksi osaksi vain lapsen ja vanhemman väliseen yhteydenpitoon. Puhelin on edelleen tärkeä yhteydenpitoväline, mutta DNA:n koululaistutkimuksesta selviää, että valtaosa vanhemmista mieltää älypuhelimen käytön hyödylliseksi: 88 prosenttia vastanneista vanhemmista kokee sen kehittävän lapsen digitaitoja. Sen lisäksi suurin osa uskoo älypuhelimen käytön edistävän tiedonhakukykyä (85 %) ja lapsen oppimista (74 %) sekä puhelimen koetaan olevan lapselle myös tärkeä sosiaalisen kanssakäymisen väline (84 %). Lisäksi 85 prosenttia vanhemmista on sitä mieltä, että puhelin toimii hyvänä apuvälineenä lapsen ja aikuisen välisen luottamuksen kehittämisessä, Aavikko kertoo.

Tutkimuksen mukaan puhelin hankitaan usein viimeistään silloin, kun lapsi menee peruskouluun. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi 81 prosentilla 7-vuotiaista ja 99 prosentilla 8-vuotiaista on jo oma puhelin. Tutkimuksessa nousi esille myös selkeä myyntipiikki koulujen alkamisen aikaan.

Sosiaalinen media on osa myös jo pienten lasten elämää. Tutkimus paljastaa, että vanhempien mukaan ala-asteikäiset lapset käyttävät sovelluksista eniten WhatsAppia, YouTubea, TikTokia ja maksullisia tv-palveluita. 5–12-vuotiaista 80 prosenttia käyttää WhatsAppia useita kertoja viikossa tai päivittäin. YouTuben kohdalla luku 76 prosenttia ja TikTokin kohdalla 34 prosenttia. Maksullisia tv-palveluita käyttää useita kertoja viikossa tai päivittäin 35 prosenttia pienistä lapsista. Tutkimukseen vastanneet vanhemmat kertovat 5–12-vuotiaiden lastensa käyttävän puhelintaan yhteydenpitoon sekä perheenjäseniin että kavereihin. Lisäksi puhelimella katsotaan YouTube-videoita ja pelataan.

Asiantuntija muistuttaa, että ensipuhelimen hyötyjen mukana tulee myös huomioon otettavia asioita. Tutkimuksessa esille nousivat esimerkiksi vanhempien huolet haitallisista verkkosivustoista, mutta myös pelko huijatuksi tulemisesta ja valvomattomasta netin käytöstä.

– Puhelimen hankkimiseen liittyy useita huomioon otettavia seikkoja, sillä ensipuhelimen hankinta on iso askel. Pelisääntöjen, keskusteluiden ja yhdessä opettelun tueksi tarjolla on myös useita erilaisia turvasovelluksia. Lähes kaikki vanhemmat kertovat olevansa tietoisia turvasovelluksista, mutta vain 43 prosenttia vanhemmista on käyttänyt niitä turvatakseen lapsen puhelimen käyttöä. Ero on suuri, etenkin kun tutkimuksen yhteydessä useat vanhemmat ilmaisivat kaipaavansa keinoja puhelimen käytön turvaamiseen ja rajoittamiseen, Aavikko sanoo.

Valtaosa vanhemmista sopii yhteiset pelisäännöt, joita lapsen pitää noudattaa. Esimerkiksi, että puhelimeen pitää aina vastata, kun perheenjäsen soittaa ja puhelimesta on pidettävä hyvää huolta. Puhelimen käyttöä kannattaa myös harjoitella yhdessä lapsen kanssa.

Lapsen kanssa kannattaa sopia pelisääntöjen yhteydessä myös ruutuajan määrästä. Tutkimuksen mukaan yli puolet vanhemmista kokee enintään 2 tuntia päivässä sopivaksi ruutuajaksi ala-asteikäiselle lapselle.

Yli 60 prosenttia tutkimukseen vastanneista 5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista on huolissaan puhelimen käyttöön liittyvistä riskeistä, kuten siitä, että lapsi ajautuu haitallisille sivustoille tai että lasta huijataan. Lapselle onkin hyvä teroittaa, että mitään omia tietoja ei pidä antaa tuntemattomille. Turvapalvelut ovat hyvä keino estää lapsen pääsy ei-toivotuille nettisivuille ja rajoittaa ruutuaikaa.

Seuraa asiasta käytävää keskustelua ja juttele myös muiden vanhempien kanssa.

79 prosenttia vanhemmista hankkii ala-asteikäiselle lapselleen suojakuoren ja 62 prosenttia vanhemmista sijoittaa myös näytönsuojan hankintaan useimmiten puhelimen oston yhteydessä. Ne ovat edullinen tapa pidentää lapsen puhelimen käyttöikää. 62 prosentille ala-asteikäisistä lapsista hankitaan puhelimen oston jälkeen myös omat kuulokkeet.

Enemmistö vanhemmista ymmärtää puhelimen olevan myös oppimisen väline ja sen käyttö kehittää lapsen digitaitoja ja kielitaitoja. Uusi sukupolvi on oppinut katsomaan kaiken näytöltä, jolloin esimerkiksi lukeminen sähköisten palveluiden kautta voi olla lapselle luonnollisin tapa pitää yllä lukuharrastusta.

DNA:n vuotuinen koululaistutkimus selvittää 5–16-vuotiaiden lasten ja nuorten puhelimen hankintaa ja käyttötarkoituksia sekä puhelimen käyttöön liittyviä ilmiöitä. Tutkimuksen toteutti Nepa Insight Oy. Tutkimukseen osallistui 1 004 ikäryhmässä 5–16-vuotiaiden lasten vanhempaa tai huoltajaa. Tiedonkeruu tapahtui helmikuussa Nepan online-paneelissa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Koulupoliisien työ jatkuu

Poliisi kehitti viime vuonna uuden poliisin ja koulujen yhteistyömallin, jossa keskeisenä tavoitteena on ollut tavoittaa nuoret ja lapset heidän omassa ympäristössään, sekä ohjata kouluissa työskenteleviä aikuisia ongelmatilanteissa. Toiminnalle asetetut tavoitteet täyttyivät jopa paremmin kuin osattiin odottaa, ja siksi koulupoliisimallia jatketaan myös tulevaisuudessa.

Vanhat metsät sitovat hiiltä ja ylläpitävät hiilivarastoja

Sammaloitunut lahopuu vanhassa metsässä.

Luonnontilaisten, ikärakenteeltaan vanhojen metsien hiilensidontakyvystä on saatu uutta tutkimustietoa. Havainnot osoittavat, että vanhoilla metsillä on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä. Lisäksi ne ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuuden turvaajia.

Aaltorata piirtäisi uuden raideliikenteen selkärangan Suomen länsirannikolle

Aaltorata-rautatieyhteyttä koskeva ensimmäinen tarveselvitys on valmistunut. Selvitys on toteutettu yhteistyössä Satakuntaliiton, Varsinais-Suomen liiton ja Pohjanmaan liiton kanssa. Työssä on tarkasteltu uuden länsirannikon suuntaisen ratayhteyden toteutusmahdollisuuksia sekä sen vaikutuksia liikennejärjestelmään, elinkeinoelämään ja aluekehitykseen. Tarveselvitystä hyödynnetään maakuntakaavojen ja muiden alueiden käytön suunnitelmien taustaselvityksinä.

Naantalissa äänestetään asukasbudjetista – mukana 18 ideaa

Vuonna 2024 naantalilaiset äänestivät Naantalin historiasta kertovien opastaulujen puolesta.

Naantalilaiset saavat tänäkin vuonna äänestää, mihin kaupunki käyttää 50 000 euroa.

Turun hallinto-oikeus ratkaisi viime vuonna asioita enemmän kuin vuosikausiin

Turun hallinto-oikeus ratkaisi viime vuonna asioita enemmän kuin vuosikausiin. Käsittelyajat ovat lyhentyneet niin että kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli alle kahdeksan kuukautta. Myös vanhojen asioiden määrä on vähentynyt.

Uusi tila, akustiikka ja yleisö vaikuttavat siihen, miten musiikki etenee

Eero Savela on verrannut musiikin syntymistä kaatuneeseen puuhun, joka jää paikalleen mutta alkaa vähitellen muuttua osaksi maata ympärillään.

Trumpetisti Eero Savela matkusti viime vuoden tammikuussa pohjoisen talvesta Ranskaan äänittämään musiikkia osana äänitaideprojektia Atmosfärg Travelogue, jonka hän toteutti Yle Radio 1:lle ja on kuultavissa myös Yle Areenassa. Projektin ajatuksena oli matkustaa, kohdata muusikoita ja tallentaa ensimmäiset yhteiset äänet sellaisina kuin ne syntyvät.

Uusi tiedustelututkimuksen opintokokonaisuus vastaa muuttuvan maailman osaamistarpeisiin

Turun yliopisto käynnistää syksyllä uuden tiedustelututkimuksen opintokokonaisuuden, joka tarjoaa opiskelijoille ajankohtaisen ja monitieteisen näkökulman turvallisuuteen, tiedonhankintaan ja kansainvälisiin toimintaympäristöihin.

Lapset tenttaavat päättäjiä Maskussa

Maskun ensimmäinen lapsiparlamentti tenttaa paikallisia kuntapäättäjiä ensi maanantaina.

Maskussa tehdään maanantaina 13. huhtikuuta historiaa, kun kunnan ensimmäinen lapsiparlamentti tenttaa paikallisia kuntapäättäjiä monipuolisista aiheista. Maskulaisista 4.-luokkalaisista muodostuva kymmenjäseninen lapsiparlamentti on kokoontunut lukuvuoden 2025–26 aikana jo kolmesti keskustelemaan ajankohtaisista asioista, ja muotoilemaan kiperiä kysymyksiä valtuutetuille.

Kuluttaja-asiamies vie Finnairin pitkittyneet rahanpalautusajat markkinaoikeuteen – lahjakorttikäytäntöjen korjaamisesta sopu

Kuluttaja-asiamies vaatii markkinaoikeutta kieltämään Finnair Oyj:n menettelyn, jossa perutuista lennoista ei palauteta rahoja matkustajille EU-asetuksen vaatiman seitsemän päivän kuluessa. Kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta Finnair suostui muuttamaan lainvastaisen lahjakorttikäytäntönsä.

Martin Taidepäivä -tapahtumat starttaavat

Ilana Gothóni.

Martinseurakunnassa alkavat kaikille avoimet Martin Taidepäivä -tapahtumat. Ensimmäinen pidetään huhtikuussa. Tapahtuma tuo taiteen, musiikin ja yhdessäolon kaikkien ulottuville. Taidetoiminnan ”kotipesä” on Hirvensalon seurakuntakeskus.

LiikU talvella -kampanjassa liikuttiin 416 823 kilometriä

LiikUn ja 42 kunnan yhteisessä LiikU talvella -kampanjassa liikuttiin 10.1.–31.3. yhteensä 416 823 kilometriä. Kokonaiskilometrimäärä jäi vähän edellisvuotta pienemmäksi, mihin vaikuttivat erityisesti talven poikkeukselliset sääolosuhteet. Alkuvuotta leimasivat pitkät pakkasjaksot sekä vähäluminen talvi, mikä rajoitti erityisesti perinteisten talvilajien harrastamista.

Komeetta C/2025 R3 (PANSTARRS) kirkastuu aamutaivaalla

C/2025 R3 (PANSTARRS) kuvattuna Tervakoskella 8. huhtikuuta. Kuvaa on valotettu 17 sekuntia.

Komeetta C/2025 R3 (PANSTARRS) on jo nyt havaittavissa kiikareilla ja valokuvaamalla, mutta lähipäivinä sen odotetaan kirkastuvan himmeästi paljain silmin nähtäväksi. Komeetta lienee parhaimmillaan 10.–20.4., minkä jälkeen se katoaa Auringon kirkkauteen. Pyrstötähtien kirkkauden ennustaminen on kuitenkin aina epävarmaa.

Lounais-Suomen poliisilaitos selvitti laajan petosvyyhdin – pääepäilty oli vangittuna syksyn ja talven

Poliisi epäilee, että vuosina 2024–25 toteutetussa petosrikosten sarjassa tekijät saivat erehdytettyä uhreiksi joutuneilta yhtiöiltä varoja, irtainta omaisuutta sekä erilaisia palveluja yhteensä yli 700 000 euron arvosta. Epäiltyjä on yhteensä yhdeksän.

Turku korjaa metsätuhoja Paimalassa, myrskytuhoja kuuden hehtaarin alueella

Turun kaupungin omistamassa metsässä Paimalassa joudutaan tekemään metsätöitä metsätuhojen torjumiseksi. Talven aikana alueella kaatui runsaasti puita. Puiden korjuu on välttämätöntä tuholaisten leviämisen estämiseksi.

Kaukolämpötyö jatkuu Linnankadun ja Aurakadun risteyksessä – ajokaistoja pois käytöstä

Kaukolämpötyö jatkuu Linnankadun ja Aurakadun risteyksessä 24. huhtikuuta asti. Risteysalueella on ajokaistoja pois käytöstä. Linnankadulla sataman suunnasta ajettaessa kääntyminen Auransillan suuntaan on estetty. Aurakadulla Auransillan suunnasta ajettaessa on vain yksi ajokaista käytössä. Paikalla on liikenneopasteet. Työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Yleistuki työttömille käyttöön toukokuun alussa

Toukokuun alussa otetaan käyttöön uusi yleistuki työttömille. Yleistukea voivat saada työttömät, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joiden ansiopäivärahakausi on päättynyt. Kela siirtää nykyiset työmarkkinatuen ja peruspäivärahan saajat yleistuen piiriin 1. toukokuuta alkaen.

Arkkipiispan kunniamerkit Heikki Huttuselle ja Pekka Simojoelle

Pekka Simojoki ja Heikki Huttunen.

Arkkipiispa Tapio Luoma jakoi Pyhän Henrikin ristin ja Mikael Agricolan ristin Turussa 8. huhtikuuta. Tänä vuonna arkkipiispa myönsi Pyhän Henrikin ristin rovasti, isä Heikki Huttuselle . Huttunen on monin tavoin edistänyt ekumeenista yhteistyötä oman kirkkomme ja Suomen ortodoksisen kirkon välillä. Hän on suomalaisen ekumenian pitkän linjan vaikuttaja sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Noin joka kymmenes suomalainen kantaa perinnöllistä sydän- ja verisuonitautien riskitekijää

Lähes 5 500 suomalaiselta aikuiselta kerättyyn väestöaineistoon perustuvan tutkimuksen perusteella noin 11 prosenttia miehistä ja kymmenen prosenttia naisista kantaa perinnöllisesti kohonnutta lipoproteiini(a) eli Lp(a) -pitoisuutta.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Imppari jää muistoihin

Marko Kiprusoff.

Yksi aikakausi turkulaista jääurheiluhistoriaa tuli päätökseensä pääsiäisen alla, kun Impivaaran jäähallin ovet sulkeutuivat viimeistä kertaa ja lopullisesti. Sisäilmaongelmista kärsineen ”Impparin” painoarvo turkulaisen jääkiekkoilun kehittäjänä on valtava.

Turun Voimamiesten nuorille painijoille alkuvuonna kuusi SM-mitalia ja kolme edustuspaikkaa PM-kisoihin

Roope Rusi.

Turun Voimamiesten nuoret urheilijat ovat saavuttaneet alkuvuoden aikana neljän ikäluokan Suomen mestaruuskisoissa kuusi mitalia. Kevät huipentuu tulevana viikonloppuna, kun kolme SM-mitalisteista suuntaan Suomen maajoukkueen mukana Pohjoismaiden mestaruuskisoihin (PM-kisat Nykøbing Falster, Tanska, kreikkalais-roomalainen paini, alle 17-vuotiaat ja alle 20-vuotiaat, naispaini alle 17-vuotiaat).

Turun Pallokerhon värit ensi kaudella futsalin kahdella korkeimmalla sarjatasolla

TPK2 varmisti sarjanousunsa Hämeenlinnassa maanantaina.

Turun Pallokerhon kakkosjoukkue, TPK2, varmisti maanantaina 6. huhtikuuta Nokialla sarjanousun miesten toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Futsal-Ykköseen. Seuran edustusjoukkue on jo pelannut viisi kautta putkeen korkeimmalla sarjatasolla Futsal-Liigassa.

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.