Diakin Turun-kampuksella haussa 34 opiskelupaikkaa syksyn yhteishaussa
Korkeakoulujen kevään yhteishaku alkaa 17. ja päättyy 31. maaliskuuta kello 15. Diakin Turun-kampuksella on haussa 34 aloituspaikkaa tulkki (AMK), viittomakielen ja puhevammaisten tulkkaus -koulutuksessa.
Diakissa on yhteis- ja erillishauissa mukana yhteensä 504 aloituspaikkaa yhdeksässä sosiaali-, terveys- ja kirkon alan AMK- ja YAMK-koulutuksessa kaikilla viidellä kampuksella: Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa. Haussa olevat koulutukset alkavat elo-syyskuussa.
– Odotamme Diakiin hakijoilta ympäri Suomea. Tyypillisesti Diakiin hakeneiden motiivina on saada erinomaisesti työllistävä korkeakoulutus hyvän tekemisen aloilta, kertoo Diakin toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.
Diak on ylivoimaisesti suurin sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen järjestäjä Suomessa.
Diakista valmistutaan auttamisen ammattilaisiksi monenlaisiin rooleihin ja ympäristöihin. Diakista valmistuneilla on vahva ammattiosaaminen, hyvät yhteistyötaidot, kyky toimia monikulttuurisissa ympäristöissä ja valmiudet oman työn kehittämiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)