Kunniakonsuli Andrus Junolainen operoi koutsina mahdollisuuksien pelikentällä

Viron kunniakonsuli Andrus Junolainen toivoo, että hän voisi aktiivisesti hyödyntää omia kokemuksiaan, eri henkilöiden, yritysten ja järjestöjen kautta, toimia ikään kuin siltana Suomen ja Viron välissä. Viron kunniakonsuli Andrus Junolainen toivoo, että hän voisi aktiivisesti hyödyntää omia kokemuksiaan, eri henkilöiden, yritysten ja järjestöjen kautta, toimia ikään kuin siltana Suomen ja Viron välissä. Kuva: Kurt Hedborg

Turun uutena Viron-kunniakonsulina aloitti 1. tammikuuta R&M Ship Technologies Finland Oy:n toimitusjohtaja Andrus Junolainen. Junolainen kertoo, että passien ja dokumenttien saaminen paikallisesti on toki tärkeä osa hänen työtään, erityisesti kun matkustusrajoitukset ovat voimassa, mutta se on vain hyvin pieni osa tehtäviä.

– Itse tuon henkilönä liike-elämän osaamista meriteollisuuden alihankkijoille, sekä yhteistyötä telakan kanssa. Varmasti on monta asiaa, mitä pitäisi parantaa. Olen itse ollut kaksikymmentäkolme vuotta alalla. Maailma on muuttunut aika olennaisesti. Kaikki teknologia ja Virokin ovat menneet paljon eteenpäin.

Junolainen nostaa esiin, että he ovat tehneet paljon yhteistyötä IT-yritysten kanssa Viron puolella. Siinä hän näkee kehittämisen kohdetta tulevaisuudessa.

– Yhteistyössä Meyerin kanssa on paljon parantamisen varaa. Virolaisilla on merkittävästi annettavaa, mehän olimme yli kaksikymmentä vuotta sitten ensimmäisiä muukalaisia, jotka aloittivat täällä Suomessa rakennusteollisuudessa. Virolaiset ovat tärkeä osa tätä teollisuuden haaraa. Olisi hienoa, jos kilpailutuksen sijasta nähtäisi enemmän niitä mahdollisuuksia mitä yhteistyöllä Viron ja Suomen välillä voisi saavuttaa, alleviivaa Junolainen.

Junolainen haluaa tehtävässään tukea myös Turun ja Tarton yliopistojen suhteita.

– Tarton yliopistolla on Turun yliopiston kanssa todella pitkä historia. Yliopistot ovat tänä päivänä tärkeitä, koska sitä kautta syntyy start-up -yrityksiä ja uutta teknologiaa.

Junolainen korostaa oman osaamisensa vaikutuksista yrityspuolella, mikä auttaisi start-up -yrityksiä ja henkilöitä yrittäjän uralla.

– Ideoita on maailmassa paljon, mutta ketkä menestyvät, se on vain pieni marginaali. Uskon, että pitkällä kokemuksella voin tuoda jotain pöytään, hän tähdentää.

Kunniakonsulin virkaan ei tarvitse olla tiettyjä määriteltyjä kriteereitä. Junolainen painottaa, että täytyy ehdottomasti edustaa tiettyjä arvoja.

– Pitää olla mahdollisuus kehittää yhteistyötä valtioiden välillä. Olen tehnyt töitä R&M Ship Technologies Finland Oy:ssä ja muissa toimissa kahdenkymmenen vuoden aikana. Olen toiminut niin Saksassa, Venäjällä kuin Norjassa. Konsernin pääkonttori on Saksan Hampurissa ja sivuliikkeitä on Norjassa, Kiinassa ja Intiassa.

– Valinnassani saattaa olla merkittävä tekijänä myös se, että Meyer on merkittävä yritys paikallisesti ja virolaiset toimittajat ovat olleet tärkeässä asemassa vuosien varrella, erityisesti sisustusasennuksissa, kertoo Junolainen.

Turun Viro-näkyvyys ei lopu vain paikallisiin virolaisiin työntekijöihin tai kunniakonsulin näkyvyyteen vaan Turussa Vanhalla Suurtorilla sijaitseva Viro-keskus mahdollistaa kulttuuritapahtumien järjestämisen. Viro-keskus järjestää erilaisia tapahtumia yhdessä Turun yliopiston sekä Turun kaupungin kanssa. Viro-keskus toimii muun muassa virolaisten passi- ja dokumenttien käsittelykanavana.

Kurt Hedborg

Länsi-Euroopassa mittaushistorian kuumin kesä–heinäkuu

EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan Länsi-Euroopassa on meneillään poikkeuksellisen kuuma kesä. Maailmanlaajuisesti heinäkuu oli mittaushistorian toiseksi lämpimin ja yhtä lämmin kuin vuonna 2024. Maailman merien pintalämpötila oli heinäkuussa ennätyksellisen korkea.

Näyttely etsii jumalattaria neula, lanka ja sakset aseinaan

Yksityiskohta teoksesta Kilpi.

Merina Vellosen näyttely Aavikkounia on esillä 18.–30. elokuuta Space 81 -galleriassa Stålarminkadulla. Aavikkounia on liminaalinen matka unien, näkyjen ja maagisen työskentelyn läpi – prosessi, jossa monista elementeistä kudottu kokonaisuus alkaa vähitellen hahmottua eletyn kokemuksen tasolla. Tilaa kannattelee Jumalatar, yhteisöllinen teos, joka tarkastelee feminiinisyyden arkkityyppejä muuntavan prosessin kautta.

Pienen saunarakennuksen kattorakenteet syttyivät palamaan Naantalissa

Noin viiden neliömetrin kokoisen saunarakennuksen kattorakenteet syttyivät palamaan kiukaan läpiviennistä Naantalissa Kiimantaantiellä lauantaina illalla. Asukas huomasi palon ja teki alkusammutusta.

Tiesitkö, että poimituista marjoista voi joutua maksamaan verot?

Itse poimittujen marjojen pakastaminen katsotaan verotuksessa jalostamiseksi. Marjojen myynnistä saatu tulo ei enää kuulu verovapaan luonnontuotetulon piiriin

Kesän marjastuskausi on parhaimmillaan, ja moni suomalainen hankkiikin lisätuloja myymällä itse poimimiaan marjoja tai palauttamalla kesän aikana kertyneitä pulloja ja tölkkejä. Keskuskauppakamarin mukaan näihin liittyvät verosäännöt eivät kuitenkaan ole kaikilta osin selkeitä.

Etsijät löysivät vainajan maastosta Paraisilla

Paraisilta on viikonlopun etsinnöissä löytynyt vainaja. Lounais-Suomen poliisi selvittää, onko kyseessä aiemmin kadonneeksi ilmoitettu mies, jota on etsitty kuluvalla viikolla Paraisilla.

Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen

Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi kesäkuun 2026 lopussa korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen.

Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi kesäkuun lopussa korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen. Myös koko teknologiateollisuuden uudet tilaukset, tilauskannat ja kysyntä vahvistuivat vuoden toisella neljänneksellä. Geo- ja kauppapoliittisesta epävarmuudesta huolimatta kasvun jatkumiselle on hyvät edellytykset.

Tuli levisi automaalaamon maalausuunista kattorakenteisiin Liedossa

Automaalaamon maalausuunissa syttyi tulipalo lauantaina illalla Muuntoasemantiellä Liedossa. Palo levisi uunista kattorakenteisiin.

Kaivuutyö sulkee ajokaistan Kupittaankadulla neljäksi viikoksi

Kupittaankadun ja Sepänkadun risteyksessä tehdään kaivuutyötä maanantaista 10. elokuuta kello 7 alkaen noin neljän viikon ajan.

Loton potti nousee viiteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt kierroksella 32/2026 täysosumia. Ensi viikon lauantaina potissa on tarjolla viisi miljoonaa euroa.

Eläinkokeita päivittäin myös Suomessa

Eläimet tuntevat kipua ja ahdistusta sekä aistivat toisten koe-eläinten kipua ja ahdistusta, muistuttaa kirjoittaja.

Oletko tiennyt, että tunnetut lääkeyhtiöt käyttävät koti- ja lemmikkieläimiä koe-eläiminään? Tiesitkö, että Suomen Turussa on tälläkin hetkellä jatkuvassa koe-eläin käytössä beaglejä ja muita koirarotuja sekä muita eläimiä?

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistoja Raisiontiellä

Raisiontiellä tehdään Raisiossa jyrsintä- ja päällystystyötä 10.–12. elokuuta kello 6.30–17 väleillä Soliniuksenkuja–Raisionkaari, Vähä-Piriläntie–Teräskatu ja Tikankatu–Nummerotie. Liikenne ohjataan ajoittain yhdelle ajokaistalle.

Kaarinan kaupunki hakee kaupunginjohtajaa

Kaarinan kaupunki hakee toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen kaupunginjohtajaa. Haku päättyy 2. syyskuuta kello 15. Kaarinan nykyisen kaupunginjohtajan Harri Virran määräaikainen virkasuhde päättyy 31.5.2027.

Turun Taidelainaamolla pop up -myymälä Varvintorilla

Sini-Meri Hedberg.

Turun Taidelainaamo avaa pop up -myymälän Varvintorille kahdeksi viikoksi. Pop up -myymäläkontti palvelee tiistaista sunnuntaihin 12.–23. elokuuta tiiistaista perjantaille kello 12–19, lauantaisin kello 12–17 ja sunnuntaisin kello 12–16

Valitus kulttuurijokilautan poikkeamisluvasta myöhästyi, KHO jätti tutkimatta

Kaupunkiympäristölautakunta myönsi poikkeamisluvan Aurajokeen sijoittuvalle kulttuurijokilautalle sekä lauttaa palveleville huolto-, jäte- ja teknisille tiloille Itäisen Rantakadun katualueelle. Hallinto-oikeus hylkäsi lautakunnan päätöksestä tehdyn valituksen. Valittaja haki edelleen valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, joka jätti valituslupahakemuksen myöhästyneenä tutkimatta.

Älä tiskaa lasi- ja metallipakkauksia

Lasinkeräykseen päätyvät pantittomat pullot ja ruokaa sisältäneet purkit. Muovikassi ei kuulu lasinkeräyspisteeseen.

Muovisille jogurttipurkeille ja marinadia sisältäneille aterialaatikoille riittää tyhjiksi kaapiminen. Lasi- ja metallipakkauksia ei tarvitse tiskata, huuhtelu tai pyyhkäisy paperilla riittää. Säilykepurkkiin jäänyt öljy imeytetään biojätteeseen vaikka talouspaperilla, putkistossa se aiheuttaa tukoksia.

Valtakunnallista Poliisin päivää vietetään lauantaina 29. elokuuta

Perinteistä Poliisin päivää vietetään lauantaina 29. elokuuta. Tänä vuonna teemana on ”Kaikkien turvana kaikissa oloissa”.

Katutyöt sulkevat ajokaistan Pernontiellä ensi viikon alussa

Pernontiellä tehdään 10–12. elokuuta kello 6.30–17 kaivuu-, jyrsintä- ja päällystystyötä Hyrköistentien ja Metallikadun välillä. Yksi ajokaista on ajoittain suljettu liikenteeltä.

Eurojackpotissa jakoon 32,7 miljoonan euron päävoitto

Eurojackpotin perjantain arvonnassa kierroksella 32/2026 löytyi täysosuma. Onnekas voittaja kuittaa tililleen noin 32,7 miljoonaa euroa.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.

Enni Virjosesta seitsenottelun nuorten maailmanmestari

Enni Virjonen.

Enni Virjonen varmisti aamulla seitsenottelun alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Eugenessa nuorten MM-kisoissa.

Otteluanalyysi: Interille niukka voitto Vaduzista ja kiinnitys jatkopaikkaan

Eetu Huuhtaselta nähtiin mallikkaita torjuntoja.

Inter otti kiinnityksen jatkopaikkaan jalkapalloilun Konferenssiliigassa lyömällä Kupittaalla liechtenstanilaisen FC Vaduzin 2–1. Dramaattisessa matsissa nähtiin kaksi lisämaaliakin, jotka kuitenkin hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Inter näytti menevän ensin 3–1-johtoon mutta maali hylättiin paitsiona. Kohta perään FC Vaduz näytti tasoittavan pelin 2–2:een mutta sekin maali hylättiin paitsiona.