Hammaslääkäri Pauli Kossila erikoistui nopeisiin oikomishoitoihin
TurkulainenPauli Kossila valmistui hammaslääkäriksi vuonna 1995 ja perusti oman hammaslääkärin vastaanoton Aboadentin vuonna 1996. Hammaslääkärinä hän on kouluttautunut moniin erilaisiin hoitomenetelmiin, joita voi klinikallaan käyttää.
– Minua kiinnostaa kehittää itseäni ammatillisesti, jotta voin hoitaa potilaita samalla vastaanotolla mahdollisimman monipuolisesti. Hammaslääkärin tutkinto on erittäin hyvä peruskoulutus, joka antaa eväät kehittyä ja erikoistua opiskelujen jälkeen lisäkoulutuksilla. Erityisesti minua ovat aina kiinnostaneet hampaiden esteettinen ja proteettinen hoito, Kossila kertoo.
Kossila kertoo esimerkiksi tekevänsä itse niin implanttikirurgian kuin -protetiikankin. Hän on perehtynyt myös uusiin nopeisiin hampaiden oikomistekniikoihin. Tarvittaessa hän yhdistää eri hoitotekniikoita parhaaseen tulokseen pääsemiseksi.
– Oikomishoito on oma taiteenlajinsa, ja aikaisemmin vain erikoishammaslääkärit oikoivat hampaita. Nyt ala on kuitenkin mennyt nopeasti eteenpäin ja perushammaslääkäriksi opiskelleet voivat jatkokouluttautua oikojiksi.
Ensimmäiseksi hän aloitti InmanAligner-hoidon opiskelun, joka on pikaoikomismenetelmä.
– InmanAligner-tekniikalla hoidetaan jopa 8–12 viikossa hymy kuntoon. Siinä ajassa neljä etuhammasta saadaan yleensä suoristettua. Aloitettuani kurssilla hoitomuodon opiskelun tykästyin heti siihen, että voidaan tehdä hoitoa hampaita säästäen. Minua kourasi sydämestä, jos joutui ehjiin hampaisiin esteettisestä tekemään esimerkiksi laminaattihionnat. Hampaita oiottaessa tältä vältytään. Tämän hoidon aikana käytetään irrotettavaa oikomiskojetta 16–20 tunnin ajan joka päivä, kertoo Kossila.
– InmanAlignerissa käytetään kipsimallia tai 3D-printtausta hampaiden muokkaamisessa uuteen ilmeeseen. Ensin otetaan jäljennökset hampaista ja sitten haetaan uusi esteettinen asento hampaille. Oikeanlaiseksi muokatun mallin avulla tehdään koje, jolla saadaan optimaalinen hampaiden asento sekä hammaskaaren muoto
Sittemmin Kossila opiskeli FastBraces-oikomismenetelmän, jonka avulla Kossila lupaa oikoa koko hampaiston jopa alle puolessa vuodessa. Kossilan mukaan hoito on Suomessa vielä suhteellisen tuntematon.
– FastBracesilla saa aikaan täydelliset hammaskaaret. Sen avulla saa oiottua kaikki hampaat ja lisäksi voidaan parantaa purentaa. Myös solujen toimintaa tehostavalla valoaktivaatiolla voitaneen tulevaisuudessa kiihdyttää prosessia entisestään.
Marianne Rovio

















