Digitaaliset liikuntapelit saivat vanhuksilta hyvän vastaanoton

Noin 70 prosenttia vastaajista koki liikuntapelien käytön myönteisenä Noin 70 prosenttia vastaajista koki liikuntapelien käytön myönteisenä

Vanhusten kuntoa ja toimintakykyä pyritään parantamaan erilaisilla digitaalisilla liikuntapeleillä, jotta itsenäinen elämä mahdollistuisi entistä pidempään. Hyvinvointikeskusten asukkaat innostuivat peleistä ja kokivat elämänlaatunsa kohentuneen.

Vanhukset innostuivat liikkumaan uudella tavalla, kun Turun seudun hyvinvointikeskuksiin tuotiin liikeohjattuja pelejä. Vastaanotto oli innostunut ja vanhukset kokivat pelaamisen myönteisenä asiana.

Liikuntapeleissä hyödynnetään teknisiä ratkaisuja. Pelaaja seuraa tv-ruudusta hahmoa ja ohjaa hahmon toimintaa omalla vartalollaan. Samalla liiketunnistuskamera seuraa pelaajan liikkeitä.

Ikääntyneelle pelaaminen toimii liikuntahetkenä. Pelaaja voi esimerkiksi napata ilmapalloja, kerätä porkkanoita tai ampua jalallaan zombeja. Samalla tulee harjoiteltua tasapainoa, kyykisteltyä ja heiluteltua jalkoja.

– Pelimaailmat on luotu ajatellen yli 65-vuotiaiden kohderyhmää hyödyntäen pääasiassa ikäluokalle tuttuja ympäristöjä, kuten työskentelyä kasvimaalla. Halusimme myös vähän irrotella ja poiketa kaavasta zombi-vaihtoehdolla. Sen suosio vanhusten keskuudessa olikin vähän yllätys, kertoo Turun ammattikorkeakoulun (AMK) erityisasiantuntija ja ACTIVAGE-hankkeen projektipäällikkö Paula Ailio.

Pelit on suunniteltu yhdessä Turun AMK:n fysioterapian lehtori Niina Katajapuun kanssa.

Ikääntyneiden liikuttaminen digitaalisten ratkaisujen avulla on ollut osa juuri päättynyttä 3,5-vuotista ACTIVAGE-hanketta. Kyse on laajasta kansainvälisestä pilottihankkeesta, jonka on rahoittanut EU:n Horisontti 2020 -rahoitus 25 miljoonalla eurolla. Turun AMK on vetänyt hankkeen pilottia Suomessa ja siinä ovat olleet mukana myös GoodLife Technologies, eHoiva ja Seniorsome.

– Kun ikääntyneiden määrä kasvaa, törmätään globaaliin haasteeseen siitä, miten yhteiskunnat joutuvat kohdistamaan entistä enemmän resursseja ikääntyneiden hoitoon. Digitaalisten ja teknisten ratkaisujen avulla voidaan saada vanhukset voimaan paremmin, elämään itsenäistä elämää ja asumaan kauemmin kotona, jottei yhteiskunta kuormitu liikaa vanhusten lukumäärän kasvusta, Ailio sanoo.

ACTIVAGE-hankkeessa on haluttu löytää keino, kuinka saada vanhukset liikkumaan itseohjautuvasti ja resurssitehokkaasti. Tekninen ratkaisu palvelee useampaa ihmistä kerralla, eikä esimerkiksi tarvita jokaiselle omaa henkilökohtaista avustajaa ohjaamaan liikuntaa.

Turun hyvinvointikeskuksiin tuotuja liikeohjattuja pelejä testasi 150 käyttäjää, joiden keski-ikä oli noin 77 vuotta. Käyttäjien kokemuksia arvioitiin kyselylomakkeella, josta ilmeni, että noin 70 prosenttia vastaajista koki liikuntapelien käytön myönteisenä. Lisäksi tutkimuksessa selvisi, että pelejä käytettiin paljon: säännöllisesti ja useita viikkoja.

– Tämä osoittaa sen, ettei teknisiä liikuntaratkaisuja varten tarvitse odottaa diginatiivisukupolven ikääntymistä, vaan kysyntää on jo nyt. Vanhempien ikäryhmien digitaalinen pelaaminen on jatkuvassa nousussa, Ailio sanoo.

ACTIVAGE-hankkeessa on pilotoitu erilaisia IoT (Internet of Things, esineiden internet) -laitteita ja sensoreita yli 6000 vanhukselle yhdeksässä Euroopan maassa. Turun AMK:n ja GoodLife Technologyn yhteistyön tuloksena syntyi ratkaisu, jossa ikääntyvät huolehtivat omasta liikkuvuudestaan pelien avulla. Tämä Suomen pilotti sai hankkeelta Best Active Healthy Ageing Solution -palkinnon ollen näin koko hankkeen paras tekninen sovellus.

Turun AMK:n Tulevaisuuden interaktiiviset teknologiat -tutkimusryhmän vetäjä ja yliopettaja Mika Luimula toteaa, että kyseessä on pitkäaikaisen yhteistyön tulos. Yhteistyö Turun AMK:n ja GoodLife Technologyn välillä alkoi jo vuonna 2014, jolloin testattiin Glider-nimistä kuntoutuspeliä Japanissa.

– Vuodesta 2014 alkaen Tulevaisuuden interaktiiviset teknologiat -tutkimusryhmä on ollut mukana kolmessa kuntoutuspeleihin liittyvässä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiot-hankkeessa (TKI). Paraikaa tutkimusryhmä jatkaa kuntoutuspelien tutkimista Business Finlandin rahoittamassa Business Ecosystems and Effective Exergaming -hankkeessa, jossa on juuri käynnissä kliininen tutkimus, Luimula kertoo.

Turun AMK:ssa kehitetään erilaisia interaktiivisiin teknologioihin nojaavia sovelluksia, esimerkiksi opettavaisia virtuaalitodellisuuksia.

– Olemme kehittäneet kokeeksi jo muutaman kuntoutuspelin VR-laseillekin ja ensimmäiset kokemukset vaikuttavat varsin lupaavilta, Luimula lisää.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kellot talviaikaan sunnuntaina

Kesäaika päättyy ja talvi- eli normaaliaikaan palataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kellonaikaa siirretään tunti taaksepäin sunnuntaina 26. lokakuuta aamuyöllä kello 4.

Finferries-yhtiön aluksille uusi valkoinen väritys

Finferriesin alukset saavat uuden värityksen.

Finferries uudistaa visuaalisen ilmeensä – valkoiset alukset ja sinisävyinen logo heijastavat puhtautta, moderniutta ja kestävää kehitystä

Koiran aineenvaihdunta reagoi paremmin rasvaan kuin hiilihydraatteihin

Helsingin yliopiston DogRisk-tutkimusryhmän tutkimuksen mukaan runsaasti hiilihydraatteja sisältävä kuivaruokavalio ja vähähiilihydraattinen, raakaan lihaan perustuva ruokavalio vaikuttavat huomattavan eri tavoin koirien energia-aineenvaihduntaan.

Kerrostalon pihatielle ilmestyi kaksi metriä syvä onkalo Itäisellä Rantakadulla

Kerrostalon pihatiellä olevaan asfalttiin ilmestyi Itäisellä Rantakadulla lauantaina iltapäivällä halkaisijaltaan noin 30-senttinen reikä, jonka alla oli noin kaksi metriä syvä onkalo.

Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinto Turun kaupungille

Bocuse d'Or -kilpailussa valittiin Suomen edustaja BdO -kilpailuun Ranskaan.

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, ELO-säätiö, jakaa vuosittain Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnon. Tänä vuonna palkinnot jaetaan Vuoden Kokki 30-vuotta -gaalassa Helsingissä lauantaina 25. lokakuuta.

Absurdi ja psykedeelinen dekkari saa kantaesityksensä Poplarissa

Raision Teatteri tuo marraskuussa näyttämölle uuden rikosmysteerin, joka hämärtää todellisuuden ja mielikuvituksen rajat. Nämä kolme on Tomi Ahon käsikirjoittama ja ohjaama absurdi dekkari, jossa katsoja ei voi olla varma, mikä on totta ja mikä ei.

Viidennes nuorista keskeyttänyt joskus tutkintoon johtavan koulutuksen

15–34-vuotiaista nuorista 21 prosenttia on joskus keskeyttänyt tutkintoon johtavan koulutuksen. Miehistä näin on tehnyt 23 prosenttia ja naisista 19 prosenttia. Yleisimmin keskeytys johtui koulutuksen sisällöstä, mutta myös terveydelliset syyt olivat yleisiä.

Tietokirjailijapalkinto Rauno Lahtiselle

Rauno Lahtinen.

Vuoden tietokirjailijapalkinnon saivat Hannu Itkonen , Laura Juntunen , Sami Karjalainen , Rauno Lahtinen ja Eveliina Talvitie . Palkinnot jaettiin nyt 25. kertaa.

Borrelioositapauksia ennätysmäärä tänä vuonna

Borrelioositapausten määrä on noussut tänä vuonna. Punkkikausi voi jatkua jopa marraskuulle asti, joten punkkeja vastaan suojautuminen kannattaa muistaa myös syksyllä.

Konsulttiyhtiö: Liiga voi saada eron SHL:ään kiinni uudella mediasopimuksella

TPS:n liiketoiminnan kulut per piste ovat 150 000 euroa ja henkilöstökulut per piste 77 100 euroa.

Konsulttiyhtiö EY:n tuore analyysi SM-liigaseurojen taloudellisesta tilanteesta kaudelta 2024–25 osoittaa, että liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto nousi ennätykselliseen 191,7 miljoonaan euroon, missä on kasvua 11 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu ei kuitenkaan tullut jääkiekosta, vaan pääosin oheis- ja muusta liiketoiminnasta. Liigakarsinnat olivat tuottoisia liigalle ja toivat yli miljoonaa euroa lisää rahaa kiekkobisnekseen. Taloudellisessa tarkastelussa kauden tehokkaimpia olivat kauden finalistit Saipa ja Kalpa, jotka tekivät hyvän tuloksen pienellä budjetilla.

Uusi tutkimus paljastaa poikkeavuuksia aivojen dopamiini- ja opioidijärjestelmässä autismikirjon häiriössä

Tutkimuksessa selvitettiin tiettyjen dopamiinireseptorien ja opioidireseptorien toimintaa autismikirjon häiriötä sairastavilla aikuisilla miehillä. Aivojen toimintaa tutkittiin PET-kuvauksella. Tutkimukseen osallistui 16 autismikirjon häiriötä sairastavaa aikuista ja 24 verrokkihenkilöä.

Analogisia valokuvia ja kollaaseja suurikokoisilla käsinvärjätyillä kodintekstiileillä

Juliana Irene Smith, KillJoy2.

Juliana Irene Smithin näyttely Scaredy Cat – Boo! on esillä Valokuvakeskus Perissä 31.10.–30.11.

Ville Valkonen johtamaan velkajarru-työryhmää

Eduskuntaryhmät ovat nimenneet finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän eli niin sanotun velkajarru-työryhmän. Työryhmän puheenjohtajaksi on valittu varsinaissuomalainen kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Joona Räsänen (sd.). Työ käynnistyy 4. marraskuuta.

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ajorataa Vähäheikkiläntiellä vuoden loppuun asti

Vähäheikkiläntien ja Rykmentintien risteyksessä tehdään viemäri- ja vesijohtotyötä 27.10.–31.12. Ajorata on kavennettu risteysalueella ja aiheuttaa haittaa kaikissa ajosuunnissa. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Naapurimaat kiinnostivat kesällä suomalaismatkailijoita, risteilyjen suosio kasvoi

Suomalaiset tekivät touko–elokuussa ulkomaille kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa lomamatkaa, mikä on hieman vähemmän kuin edelliskesänä. Naapurimaat kiinnostivat suomalaismatkailijoita kesällä eniten, kun taas Etelä-Euroopan suosio laski.

Turun seutu Suomen kansainvälisin start up -ekosysteemi

Vesa Palander.

Turun seudun start up -ekosysteemi on selvässä kasvussa, selviää vuoden 2025 startup-selvityksestä. Yrittäjät kokevat toimintaympäristön aiempaa myönteisemmäksi, ja alue houkuttelee yhä enemmän kansainvälisiä osaajia. Uudet avaukset, kuten start up -hubi ja sinisen talouden ohjelmat, vauhdittavat kehitystä kohti Suomen dynaamisinta kasvualuetta.

Väitös: Suomi voi säästää miljardi euroa vuodessa suhtautumalla henkilöstön hyvinvointiin investointina

Suomen terveydenhuolto on suurten haasteiden edessä: ikääntyvä väestö, vähenevä työikäinen väestö, lisääntyvät pitkäaikaissairaudet ja kustannusten nousu kuormittavat sekä yksilöitä että kansantaloutta. Åbo Akademin uusi väitöskirja osoittaa, että ratkaisu on henkilöstön terveyden johtamisessa – ei kustannuksena, vaan investointina.

Naantalin Teatterissa ensi-illassa Yksinen-näytelmä

Topi Kanerva, Teija Söderholm ja Unna Äkäslompolo.

Naantalin Teatterin lavan valloittaa Laura Ruohosen näytelmä Yksinen , joka saa ensi-iltansa 15. marraskuuta. Teoksen ohjaa Katariina Salonen . Rooleissa nähdään Teija Söderholm , Unna Äkäslompolo ja Topi Kanerva . Yksinen on samanaikaisesti karu, kaunis ja humoristinenkin tutkielma ihmisistä, jotka joutuvat kohtaamaan itsensä ja toisensa ilman yhteyttä ulkomaailmaan.

Urheilu

Konsulttiyhtiö: Liiga voi saada eron SHL:ään kiinni uudella mediasopimuksella

TPS:n liiketoiminnan kulut per piste ovat 150 000 euroa ja henkilöstökulut per piste 77 100 euroa.

Konsulttiyhtiö EY:n tuore analyysi SM-liigaseurojen taloudellisesta tilanteesta kaudelta 2024–25 osoittaa, että liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto nousi ennätykselliseen 191,7 miljoonaan euroon, missä on kasvua 11 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu ei kuitenkaan tullut jääkiekosta, vaan pääosin oheis- ja muusta liiketoiminnasta. Liigakarsinnat olivat tuottoisia liigalle ja toivat yli miljoonaa euroa lisää rahaa kiekkobisnekseen. Taloudellisessa tarkastelussa kauden tehokkaimpia olivat kauden finalistit Saipa ja Kalpa, jotka tekivät hyvän tuloksen pienellä budjetilla.

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .