LUX Skanssi valaisee ja somistaa kauppakeskuksen

Sampo Pohjola, Janne Kujala ja Gabriella Presnal.
Sampo Pohjola, Janne Kujala ja Gabriella Presnal.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa lanseerattu LUX Skanssi valaisee Skanssin kauppakeskuksen sisätilat myös tänä syksynä. Tänä vuonna mukaan kutsuttiin kuusi paikallista ja kansainvälistä taiteilijaa ja yritystä luomaan oma installaatio valon, ilon ja ekologisten materiaalien kautta.

Mukana ovat Janne Kujala (Suomi), Gabriella Presnal (Suomi/USA), Ikea, Korpi ForRest, Pilke Veturi ja Finnish Design Shop. Kaikki työt ovat nähtävillä kauppakeskuksen sisätiloissa.

Usean LUX Skanssi -teoksen suunnittelusta on vastannut turkulainen taiteilija Janne Kujala.

– Viime vuonna LUX Skanssi järjestettiin ensimmäistä kertaa, ja tänä vuonna on nähtävissä vielä aiempaa enemmän teoksia. Niiden sisältö poikkeaa toisistaan, luoden LUX Skanssista erittäin mielenkiintoisen kokonaisuuden. On taidetta, runoa, valoa ja elämyksiä. Teosten luo on helppo tulla ja pysähtyä. Ne luovat ajatuksia, tuottavat Vau-elämyksiä ja mahdollistavat upean taustan myös valokuvien ottamiseen, Kujala kertoo.

Kansainvälinen taiteilijalupaus Gabriella Presnal on 18-vuotias suomalais-amerikkalainen taiteilija, joka on asunut Suomessa viimeiset kolme vuotta asuttuaan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Ruotsissa. Hän opiskelee parhaillaan kuvataidetta Tampereen ammattikorkeakoulussa. Presnalin viimeisin näyttely Stay Alive, Stay Creative oli osa saksalaisen Future Art Collectiven virtuaalista näyttelyä.

Skanssissa nähtävä näyttely Harmony kuvaa kaupunkialuetta, jonne kaikki ovat tervetulleita, ja jossa elämme harmoniassa ympäristömme kanssa.

– Halusin luoda yhteisön, jossa ei ole syrjintää, ja jossa erilaiset kulttuurit ja ihmiset voivat elää yhdessä. Mutta onko kirkkaissa sateenkaaren väreissä luotu yhteisö jopa naiivi ja onko tämä vain fantasiaa? Onko yhteisö, jossa kukaan ei ole syrjitty vain utopiaa, vai pystymmekö luomaan sen yhdessä? Toivon, että näyttelyni luo iloa ja ajattelun aihetta, Presnal kertoo.

Korpi ForRest on luonut toisen kerrokseen sisämetsän, jossa kävijä kohtaa suomalaisen luonnon rauhan virtuaalisesti sekä fyysisesti.

– Missiomme on auttaa sinua hallitsemaan kognitiivista kuormitustasi tuomalla metsän tieteellisesti osoitetut terveysvaikutukset virtuaalielämyksenä avuksesi. Tarjoamme nyt ensimmäistä kertaa elämyksemme kauppakeskuksessa, kertoo tilan suunnitellut Sampo Pohjola.

Työt ovat esillä sunnuntaihin 1. marraskuuta kello 18 asti joka päivä kauppakeskuksen aukiolojen mukaisesti.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raision kaupunki pyytää minkkejä ja supikoiria Raisionlahdelta

Raision kaupunki pyytää kevään aikana minkkejä ja supikoiria Raisionlahden rannoilta. Vieraspetojen metsästyksellä suojellaan alueen alkuperäistä luontoa ja turvataan lintujen pesintärauhaa.

YIT rakentaa 28 asuntoa Piispanristille

YIT Asunto Oy Kaarinan Sudenkorento.

YIT käynnisti Kaarinaan toteutettavan omaperusteisen asuinkerrostalo Asunto Oy Kaarinan Sudenkorennon rakennustyöt. Kuusikerroksiseen asuintaloon toteutetaan 28 uutta YIT Kotia. Hankkeen arvo on noin kuusi miljoonaa euroa. Rakentaminen on käynnistetty helmikuussa. Kotien on määrä valmistua joulukuussa.

Business Finlandin miljoonarahoituksen saanut projekti tutkii hauskuutta kilpailuetuna

Turun yliopiston koordinoima Funmersive-tutkimuskonsortio on saanut Business Finlandilta lähes 3,6 miljoonan euron rahoituksen. Konsortio tuo yhteen Turun yliopiston ja Jyväskylän yliopiston sekä viisi yritystä kehittämään tutkimusperustaisia ratkaisuja, joilla rakennetaan pitkäkestoista asiakassitoutumista ja kilpailuetua immersiivisen hauskuuden avulla.

Ilmojen lämpeneminen saanut puutiaiset jo liikkeelle – Turun yliopisto pyytää kansalaisilta punkkinäytteitä tutkittavaksi

Puutiaiset lähtevät etsimään veriaterioita talvileponsa jälkeen, kun lumet sulavat ja lämpötila nousee noin viiteen asteeseen.

Pakkasten väistyttyä puutiaiset alkavat taas aktivoitua. Turun yliopiston puutiaistutkijat pyytävät tänä vuonna kansalaisia lähettämään postitse puutiaisnäytteitä koko aktiivisuuskauden ajan. Kansalaiskeräyksen avulla tutkitaan, miten puutiaisten ja niiden levittämien taudinaiheuttajien lajisto ja esiintyminen ovat muuttuneet viimeisen vuosikymmenen aikana koko valtakunnan tasolla.

Skanssin kolmion asemakaava etenee kaupunginvaltuustoon

Skanssin kolmioksi nimetylle Skarppakullantien, Sorakadun ja Skanssinkadun rajaamalle alueelle on kaavoitettu asuinrakentamista jopa 550 uudelle asukkaalle.

Turun kadut siivotaan talven jäljiltä – keskustan tehopuhdistus alkaa

Keskustan tehosiivousalue.

Turun kadut siivotaan talven hiekoista ja pölystä tulevien viikkojen aikana. Keskustan tehopuhdistus järjestetään 23.–26. maaliskuuta. Keskusta puhdistetaan kahdessa osassa. Puhdistusalueella on pysäköintikielto. Autoilijoita kehotetaan seuraamaan siirtokehotuksia.

Verohallinto paljasti yli miljardin euron edestä virheitä ja väärinkäytöksiä viime vuonna

Verohallinto löysi viime vuonna ilmoittamattomia veroja ja perusteettomia vähennyksiä yli miljardin euron edestä, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2024. Perusteettomien matkakulukorvausten maksaminen on yleistä: 90 prosentissa valvotuista yrityksistä löytyi tarkoituksenhakuista väärinkäyttöä.

Viikingit valtaavat Raision kaupunginkirjaston teemalauantaina

Raision kaupunginkirjaston lastenlauantaina kirjaston valloittavat hurjat viikingit 21. maaliskuuta kello 10–13.

Periaate päiväkotien ja koulujen keskitetystä ruoanvalmistumallista hyväksyttiin kaupunginhallituksessa

Turun kaupunki suunnittelee siirtymistä keskitettyyn ruoanvalmistusmalliin, jossa uusi valmistuskeittiö tuottaisi ateriat päiväkodeille ja kouluille. Ruoka toimitettaisiin keittiöltä päiväkoteihin ja kouluihin esivalmistettuna, ja Kaarean ruokapalveluiden henkilökunta kypsentäisi ja asettaisi ruuan tarjolle sekä huolehtisi ruokailutilojen siisteydestä.

EVA: Suomen työllisyysongelma uhkaa kehittyä syrjäytymisongelmaksi

Työttömien jaottelu kolmeen luokkaan perustuu henkilöiden tilastollisiin työllistymistodennäköisyyksiin sen perusteella, onko heillä yksi tai useampi työllistymistä heikentävä tekijä. Heikentäviä tekijöitä ovat työhistorian tai tutkinnon puute, pitkittynyt työttömyys ja yli 50 vuoden ikä.

Suomen työmarkkinoilla vain 23 prosentilla työttömistä on edellytykset työllistyä nopeasti. Ongelma kasautuu erityisesti nuoriin ja lähiöihin. Samalla myös valkokaulustyöttömyys on kasvussa, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n tuoreesta työttömyyttä koskevasta tilastoanalyysistä.

Turku hakee lupaa uudelle englanninkieliselle lukiolle

Turun kaupunki hakee opetus- ja kulttuuriministeriöltä lupaa englanninkielisen lukiokoulutuksen aloittamiseen viimeistään lukuvuonna 2027–28 alkaen.

Erkki Kallio Sofokuksen toimitusjohtajaksi – Teemu Malinen hallituksen puheenjohtajaksi

Erkki Kallio.

Digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Sofokus siirtyy seuraavaan kasvuvaiheeseen selkeyttämällä johtamisrakennettaan. Sofokuksen pitkäaikainen operatiivinen johtaja (COO) Erkki Kallio siirtyy yhtiön toimitusjohtajaksi 16. maaliskuuta.

Kaupunginhallitus hyväksyi Kupittaan uuden liikuntakeskittymän kaavamuutoksen tavoitteet

Kaupunginhallitus hyväksyi Kupittaan uusi liikuntakeskittymä -nimisen asemakaavan muutoksen tavoitteet. Kaava-alue sijoittuu Blomberginaukion ja Lemminkäisenkadun väliselle alueelle, jossa tällä hetkellä on palloilukenttiä, luistelumato ja urheiluhalli.

Näin vältät yleiset maalausmokat

Miten telan nukan pituus vaikuttaa maalipintaan ja miten pituus tulisi ottaa huomioon maalatessa? Miten maalari voi käyttää valoa hyväkseen kattoa maalatessa? K-Raudan asiantuntija neuvoo yksinkertaiset niksit, joilla kotimaalarin työnjälki muuttuu hyvästä loistavaksi.

Maaliskuu alkanut poikkeuksellisen lämpimänä

Kylmän talven jälkeen sää on lauhtunut vauhdilla, ja lämpötilat ovat siirtyneet asteikon toiseen äärilaitaan.

Ajamista sairaana paheksutaan, silti moni ajaa liian sairaana

Liikenneturvan kyselyssä viisi prosenttia kuljettajista on ajanut autoa, vaikka on ottanut ajokykyä heikentävää lääkettä.

Liikenneturvan kysely kertoo, että suuri osa suomalaisista paheksuu ajamista sairaana. Edeltäneen vuoden aikana joka kymmenes on kuitenkin ajanut autoa, vaikka on tuntenut olonsa liian sairaaksi. Osa on myös ajanut silloin, kun on ottanut ajokykyä heikentävää lääkettä.

Yrittäjägallup: Yli neljännes työnantajista tehnyt paikallisia sopimuksia

Yli neljännes työehtosopimusta noudattavista työnantajayrityksistä on tehnyt vähintään yhden paikallisen sopimuksen viimeisen vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup.

Pakkastalvi verotti pikkulintujen kantoja merkittävästi

Hömötiainen.

Juuri päättynyt talvi oli harvinaisen kova, sillä pakkasjaksoa kesti vuodenvaihteesta alkaen lähes pari kuukautta. Lunta ei sen sijaan ollut kovinkaan paljon. Molemmilla seikoilla on vaikutusta linnustoon.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.

TPS:n U20-joukkueen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle

Wilmer Kallio.

TPS sijoittui jääkiekon U20-ikäluokan SM-sarjan runkosarjassa yhdeksänneksi ja kohtasi pudotuspelien avauskierroksella kahdeksanneksi sijoittuneen HPK:n. TPS:n kausi päättyi torstaina Gatorade Centerissä pelattuun pudotuspelien avauskierroksen toiseen otteluun. HPK haki Turusta 3–4-vierasvoiton ja eteni puolivälieriin otteluvoitoin 2–0.

TPS:n Eetu Turkki ja Interin Ilari Kangasniemi alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa

Ilari Kangasniemi.

Suomen U19-pojat (2007 ja myöhemmin syntyneet) pelaa maaliskuun lopussa EM-lopputurnauspaikasta. Suomi arvottiin joulukuussa kovaan EM-jatkokarsintalohkoon. Minihuuhkajat kohtaa isäntämaa Espanjan lisäksi Hollannin ja Slovenian. Vain lohkovoittaja etenee Walesissa kesä-heinäkuussa järjestettäviin EM-kisoihin.