Decens Oy:lle uusi toimipiste Turkuun
Decens Oy on vahvistanut alueellista toimintaansa Varsinais-Suomessa ja avannut uuden toimipisteen Turkuun.
– Olemme selvästi havainneet, että Turun seudulla on tarvetta Decensin kaltaiselle, asiakkaita rehdisti palvelevalle, täysin suomalaiselle IT-toimijalle, kertoo Decensin toimitusjohtaja Jarno Lahnalahti.
– Toimipisteen avaaminen on ollut meillä suunnitelmissa jo pitkään ja se toteutui nyt kun saimme kokoon loistavan porukan pitkän linjan IT-ammattilaisia.
Kahden hengen myyntitiimi aloitti työt jo toukokuussa keskellä koronakriisiä. Markku Mäkipaakkanen ja Henri Marjaniemi vastaavat molemmat avainasiakaspäällikön (Key Account Manager) tittelillä IT-palveluiden ja -ratkaisuiden myynnistä yritysasiakkaille koko Lounais-Suomen alueella. Kumpikin siirtyi Decensille vastaavista tehtävistä Tietokeskus Finlandista.
Kesäkuussa myynnin tukena järjestelmäasiantuntijan tehtävissä aloitti Petri Lindfors. Lindfors oli edelliset 13 vuotta myös Tietokeskus Finlandin palveluksessa, tehden mm. tuotannon tiketöintijärjestelmän ylläpitoa ja kehitystä sekä työnkulun ja tuotannon suunnittelua ja kehitystä.
Elokuussa Turun toimipiste vahvistui vielä kahdella järjestelmäasiantuntijalla, kun Jesse Putkonen ja Jarno Karjalainen tulivat mukaan porukkaan. Putkonen toimii asiantuntijana Service Desk -palvelussa eli käyttötukipalvelussa ja auttaa yritysten tietotekniikan asennus-, käyttö- ja ongelmatilanteissa. Karjalainen on erityisesti Citrix-asiantuntija ja eritysosaamista löytyy Virtual Apps & Desktops -teknologioista. Molemmat ovat toimineet aiemmin vastaavissa tehtävissä Tietokeskus Finlandilla.
Elokuussa aloitti myös Turun uusi palvelupäällikkö Sari Tuomi. Hän vastaa asiakkaiden IT-palveluiden hallinnasta ja niiden kehittämisestä. Tuomi siirtyi Decensille Tietokeskus Finlandilta.
– Olemme tehneet ison panostuksen Turun alueelle ja toivommekin yritysten tarttuvan mahdollisuuteen hankkia laadukkaita palveluitamme, toteaa Lahnalahti.
Decens Oy on vuonna 2008 perustettu suomalainen, henkilökuntansa sataprosenttisesti omistama IT-ulkoistuspalveluiden toimittaja. Pääkonttori on Tampereella. Toimipisteitä on lisäksi Espoossa, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Vaasassa. Yhtiön liikevaihtomme oli viime vuonna 17,5 miljoonaa euroa. Asiakkaita ovat muun muassa Amerplast, Business Finland, Etelä-Pirkanmaan seutukunta, Fastems, Finla, Granlund, Juvenes, Kiilto, TAKK, Renta ja Sandvik.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















