Kaikki odottivat ottelun siirtymistä jatkoajalle. Sitten iski Turun Palloseuran Seppo Repo. Varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää 21 sekuntia, kun turkulaiset tekivät voittomaalin Tapparan verkkoon. SM-liigahistorian ensimmäinen Suomen mestari oli ratkennut keväällä 1976.

Elettiin aikaa, kun Turun kiekkomaailmassa tapahtui jotain ainutlaatuista. TPS ja Tuto yhdistivät voimansa. Käytännössä se tarkoitti sitä, että talousvaikeuksiin ajautunut Tuto myi parhaat pelaajansa paikalliskilpailijalle. Tuto oli myös pudonnut kauden päätteeksi pääsarjatasolta 1. divisioonaan.

Nuori Kalervo Kummola oli 1960-luvun lopulla perustamansa Kiekko-67:n puheenjohtaja. Kun ”Kalen” oma joukkue putosi pääsarjasta, hän siirtyi TPS:n markkinointipäälliköksi, ollen samalla seuran toimitusjohtaja. Hänen sekä TPS:n jääkiekkojaoston vaikutusvaltaisen puheenjohtaja Eino Perkon johdolla syntyi ajatus Tuton parhaimpien pelaajien ostamisesta. Nimet Urpo Ylönen, Seppo Lindström, Reijo Leppänen, Kari Johansson ja Keijo Järvinen olivat valtakunnan eliittiä.

Fuusiojoukkue tarvitsi myös uuden valmentajan. Keväällä 1974 Suomessa oli MM-kotikisat. Päävalmentaja Kalevi Nummisen joukkue pelasi sensaatiomaiset kisat, jossa ilman maalivahti Stig Wetzellin yskänlääkepulloa Suomi olisi saavuttanut kiekkohistoriamme ensimmäisen MM-mitalin. Joukkueen kakkosvalmentajana oli kovassa nosteessa ollut tamperelaissyntyinen Raimo Määttänen.

– Määttäsen värvääminen Turkuun oli alun perin Kummolan idea. Lähdin mukaan Helsinkiin tapaamaan Määttästä. Neuvottelimme ”Mätskyn” kanssa rautatieaseman lähellä olevassa kahvilassa. Tuloksena oli sopimus, jonka mukaan Määttäsestä tuli Suomen ensimmäinen kokopäiväinen ammattivalmentaja, muistelee Pertti Perko, poliisipäällikkö Eino Perkon poika.

Määttäsen tehtävä ei ollut helppo. Ensin piti sulauttaa yhteen porvariseurana tunnettu TPS ja työväen omaksi seuraksi mielletty Tuto. Ehkä tilannetta helpotti se, että Määttänen itse oli aikaisemmin pelannut Tovereissa parin kauden ajan. Hän tunsi entuudestaan Tuton pelaajia.

Vaikka Määttänen oli kokopäiväinen ammattilainen, kävivät pelaajat siihen aikaan töissä tai opiskelivat. Siitä huolimatta Mätsky yritti tuoda joukkueen toimintaan mukaan mahdollisimman paljon ammattimaista tekemistä – jopa niin, että siviilityön ruokatunnitkin käytettiin harjoitteluun. Oleellista oli myös olosuhteiden parantuminen, sillä Kupittaan avojää katettiin.

”Muukalaislegioonajoukkueen” yksi kantavista voimista oli Pekka Rautee. Hänelle tilanne ei ollut aivan uusi, sillä Rautee oli jo aikaisemmin siirtynyt veljensä Matin kanssa vasemmistohenkisestä Turun Kisa-Veikoista Turun Palloseuraan. Uutta oli kuitenkin koventunut vaatimustaso.

– Määttänen toi paljon uutta valmennukseen. Asioita tehtiin ammattimaisesti. Se oli aikaisempaan iso hyppy, mutta joukkue otti uudet asiat hyvin vastaan. Mätsky mullisti harjoittelun, esimerkiksi kesäharjoitteluun panostettiin. Kestävyyttä kehitettiin fyysisillä harjoitteilla. Määttänen toi toimintaan laajemman näkökulman. Hän esimerkiksi painotti ravinnon merkitystä, kertoo Rautee.

Turkulainen huoltajalegenda Reijo Hyökki on eräs niistä, joka oppi tuntemaan Määttäsen hyvin. ”Reka” oli vuosien ajan niin TPS:ssä kuin Tutossa Määttäsen joukkueen huoltajana.

– Mätsky oli vaativa, mutta kuunteli myös pelaajien mielipiteitä. Hän keksi usein erilaisia metkuja. Muun muassa maalivahti Lasse Kiili meni ylivoimatilanteessa maskimieheksi vastustajan maalille. Sen jälkeen tuli sääntömuutos, että maalivahti ei saa ylittää keskiviivaa, kertoo Hyökki.

Määttänen osasi myös sekoittaa vastustajan peliä.

– Kerran Mätsky käski minun huoltajana pudottaa kiekot ”vahingossa” ämpäristä jäälle. Ottelu tietysti keskeytettiin ja HIFK:n peli meni ihan sekaisin. Itselläni nuorena huoltajana naama punotti, kun hallissa oli tuhansia katsojia paikalla, muistelee Hyökki.

Määttäsen alku TPS:n peräsimessä oli Suomen mestaruuden ansiosta mainio. Valmentajavelhon viiden kauden aikana mestaruuden lisäksi tuli yksi hopea ja kaksi pronssia. Määttäsen viimeisellä kaudella (1979–80) TPS:n sijoitus oli ”vasta” viides, joten edessä oli valmentajan vaihto. Määttänen jatkoi valmentajana Tampereella.

Kiekkoleijona Juhani Tammisella ja Määttäsellä on ollut vuosien varrella paljon yhteistä.

– Opin tuntemaan Määttäsen jo nuorena pelaajana. Pelasimme usein vastakkain, minä Tepsissä ja Mätsky Rosenlewin Urheilijoissa. Hän oli oman joukkueensa kantavia voimia. Seuraavan kerran kohtasimme HJK:ssa. Minä olin pelaaja ja Määttänen valmentaja.

Määttäsen oma peliaura alkoi 1960-luvun alkuvuosia Tampereen Ilveksessä. Matka jatkui Turun ja Tuton kautta Poriin, jossa Mätsky voitti RU-38:n paidassa Suomen mestaruuden keväällä 1967. Samalla tämä kausi oli RU-38:n historian viimeinen kausi jääkiekossa seuran yhdistyttyä Porin Karhujen kanssa Porin Ässiksi.

– 1960-luvun lopussa Suomen kiekossa oli sellainen vaihe, jolloin laji alkoi keskittyä Helsinkiin. Siellä oli uusi hallikin. HJK halusi panostaa jalkapallon ohella myös jääkiekkoon. Edesmennyt isä Lyytikäinen ja A-lehdet laittoivat rahaa palaamaan. Ensin nostettiin HJK Mestaruussarjaan ja sen jälkeen tähdättiin Suomen mestaruuteen. Lahtelaisessa Upon Pallossa alkoivat rahat loppumaan ja sieltä tuli pelaajia HJK:hon, kuten Esa Peltonen, muistaa Tamminen.

Nuori ylioppilas Tamminen pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon liikuntatieteitä, joten uusi seurakin löytyi pääkaupungista.

– Siihen aikaan Helsingissä oli neljä pääsarjatason joukkuetta: HIFK, HJK, Jokerit ja Karhu-Kissat. Määttänen oli siirtynyt HJK:hon ensin pelaajana, mutta ryhtyi pian vain valmentajaksi. Koska tunsin hyvin Mätskyn, minäkin siirryin samaan joukkueeseen.

HJK:n lopettaessa jääkiekon ”Tami” siirtyi ensin HIFK:hon ja sieltä Atlantin toiselle puolelle taalakaukaloihin. Ystävysten, Tammisen ja Määttäsen, tiet kohtasivat myöhemmin uudelleen – tällä kertaa Turun torilla.

– Palasin kahden ammattilaisvuoden jälkeen Pohjois-Amerikasta kotikaupunkiini Turkuun. Olin viimeksi pelannut TPS:ssä seitsemän vuotta sitten. Olin ilman seuraa ja tapasin Määttäsen sattumalta torilla juuri ennen juhannusta. Ja pian minusta tulikin Määttäsen joukkueen kapteeni.

Turku-vuosien jälkeen Määttänen valmensi kahden kauden ajan Tampereen Ilvestä ilman suurempaa menestystä. Kaudella 1982–83 Määttäsen valmentama HPK (I-div.) voitti ensin divarin runkosarjan ja sen jälkeen nousukarsinnat nousten SM-liigaan. Määttänen itse suuntasi kuitenkin takaisin Turkuun ja Tutoon.

Hän otti itse yhteyttä seuraan ja tarjosi ammattitaitoaan Tuton käyttöön. Määttänen edellytti kuitenkin, että työ seurassa ei olisi päätoimista. Siirrosta Turkuun tulikin Määttäsen uran pisin yhtäjaksoinen pesti, ei pelkästään jääkiekon puolella, vaan myös siviilitöiden kannalta. Määttänen oli vuosien ajan Turun kaupungin palkkalistoilla.

Määttänen valmensi Tuton 1. divisioonajoukkuetta neljän kauden (1983–87) ajan. Sijoitukset runkosarjassa olivat kahdesti neljäs ja kahdesti toinen. Kerran Tuto oli hilkulla nousta SM-liigaan menettäen mahdollisuutensa nousuun vasta uusintaottelun jälkeen. Kyseinen ottelu Jokereita vastaa tarkoitti Kupittaan täyttä hallia. Runkosarjassa Tuton keskiarvona oli komeat 3 463 henkeä per ottelu.

Määttänen muistetaan tiukkana, mutta erittäin ammattitaitoisena valmentajana. Sydänoireet pakottivat päättämään aktiivisen valmentamisen. Seuratoiminta ei kuitenkaan jäänyt ja palasi Määttänen vielä kerran lyhyeksi ajaksi edustusjoukkueen valmentajaksikin (1991–92). Joukkuetoiminnan jälkeen Määttänen toimi useita vuosia seuran hallituksen jäsenenä ja myös valmennuspäällikkönä.

1990-luvun alussa Määttänen toimi Tuto Hockeyn urheilutoimenjohtajana. Se oli aikaa, kun turkulaisjoukkue havitteli tosissaan nousua SM-liigaan. Edustusjoukkueen managerina Määttänen keräsi Turkuun hyvien kontaktiensa avulla nimekkäitä vahvistuksia. Eräs heistä oli valmentajaksi houkuteltu Tamminen.

Maailmaa ahkerasti kiertänyt Tamminen halusi asettua perheineen jälleen Turkuun. Peliura oli jäänyt jo taakse. Tami sai Luostarivuoren lukion liikunnanopettajan viran. Se sopi hyvin kuvioihin, sillä divarijoukkueen valmentajan palkkioilla ei voinut elättää viisihenkistä perhettä.

Määttänen ja päävalmentaja Tamminen käärivät hihansa. Lopputuloksena oli sensaatiomainen nousu SM-liigaan. Tamminen lähti kuitenkin SM-liigan sijasta Aurinkokuninkaaksi Ranskaan ja Määttänen jatkoi vielä pitkään Tuton organisaatiossa.

Hannu Tuominen