Onko puhelin uusi televisio?

Suomalaisten viihtymistä kotona lisäävät laitteista varsinkin kodin nettiyhteys, puhelin ja televisio, selviää Telian Koti- ja tv-tutkimuksesta. Tv-sisältöjä kuitenkin katsotaan enenevissä määrin myös kodin ulkopuolella ja varsinkin puhelimesta. Lisäksi suomalaiset katsojat ovat aiempaa halukkaampia maksamaan tv-sisällöistä.

– Television rooli on selvästi isossa murroksessa. Tv kyllä nököttää olohuoneen nurkassa ja se koetaan viihtyvyyden kannalta tärkeäksi, mutta samaan aikaan katsojat haluavat nauttia itselleen mieluisista sisällöistä juuri silloin kuin heille sopii, missä ikinä he sitten tuolla hetkellä ovatkaan, kertoo Telia Finlandin Entertainment-liiketoiminta-alueen johtaja Olli-Pekka Takanen.

Koti- ja tv-tutkimuksen mukaan 57 prosenttia suomalaisista kokee television erittäin tärkeänä. Television tärkeys pieneni vuosien 2013 ja 2016 välillä, mutta 2016 jälkeen television rooli on vain kasvanut, ja se on tällä hetkellä jopa tärkeämpi kuin vuonna 2013. Televisioita myös myydään enemmän kuin aiemmin.

– Tavallaan televisio on tehnyt comebackin, mutta vain kovin erilaisena kuin ennen. Laajempi tv-sisältöjen valikoima ja älytelevisioiden yleistyminen ovat varmasti vaikuttaneet asiaan, Takanen linjaa.

Television lisäksi viihtyvyyttä kotona lisäävät kodin nettiyhteys ja puhelin, joiden molempien tärkeys on kasvanut vuoteen 2016 verrattuna. Lähes 70 prosenttia kertoo, että netti ja puhelin ovat erittäin tärkeitä kotona viihtymisen kannalta.

– On aika selviö, että ilman yhteyksiä sisällöt eivät tavoita ihmisiä.

Televisiota katsotaan nykyään aiempaa pienemmiltä ruuduilta, sillä katselu puhelimella, tabletilla ja kannettavalla on yleistynyt. Erityisesti puhelimen rooli on kasvanut, sillä viidennes (20 %) suomalaisista katsoo tv-ohjelmia puhelimestaan vähintään viikoittain, kun tulos vuonna 2016 oli alle kymmenen prosenttia. Tabletin kautta tv:tä katsoo 17 prosenttia ja kannettavan kautta 22 prosenttia.

– Puhelimesta katsotaan sisältöjä niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin. Urheilu on erinomainen esimerkki viihteestä, joka täytyy katsoa livenä, sillä jälkikäteen jännitys on jo haihtunut, Takanen kertoo.

Television katselutapoihin ovat vaikuttaneet viime vuosina suuresti Netflixin ja HBO:n kaltaiset suoratoistopalvelut, joiden suosio on nousussa. Miltei puolet, eli 48 prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä palveluita usein tai joskus. Vuoden 2014 tutkimuksessa vastaava luku oli vain 18 prosenttia.

Yhä useampi olisi valmis maksamaan tv-sisällöistä, sillä yli puolet suomalaisista (57 %) käyttää tai olisi valmis käyttämään maksullisia tv-palveluja, kun vuonna 2014 luku oli vain 31 prosenttia. Yleisin suomalaisten kotitalouksien tv-palveluihin käyttämä summa on 11–25 euroa kuukaudessa.

– Suoratoistopalvelut ovat muuttaneet tapaa, jolla sisältöjä katsotaan. Valinnanvaraa on niin paljon, että jokainen voi valita juuri ne itseä kiinnostavat sisällöt, joista on valmis maksamaankin. Nuoret esimerkiksi katsovat entistä enemmän ulkomaisia sarjoja. Lisäksi katsomisesta on tullut henkilökohtaisempi kokemus, sillä 28 prosenttia vastaajista kertoo katsovansa tv-ohjelmia ja muita videosisältöjä muiden kanssa vähemmän kuin ennen, Takanen kertoo.

Koti- ja tv-tutkimuksen toteutti Telialle tutkimusyritys Bilendi, joka on kansainvälisen tutkimusjärjestön ESOMAR:in jäsen. Tiedonkeruu toteutettiin 17.-23.9.2019 Bilendin hallinnoiman paneelin kautta, johon kuuluu Suomessa 80 000 panelistia. Internetpohjainen kysely lähetettiin panelisteille sähköpostitse ja siihen vastasi 2000 suomalaista. Otos kiintiöitiin kohderyhmää edustavaksi sukupuolen, iän ja alueen mukaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä luultua enemmän

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä huomattavasti enemmän kuin usein ymmärretään. Ihottuman aiheuttamaa taakkaa ei tunnisteta riittävästi päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla eikä edes terveydenhuollossa. Atopialasten vanhemmat tarvitsevat tukea niin terveydenhuollon ammattilaisilta kuin lähipiiriltään, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto 14. syyskuuta Kansainvälisenä atopiapäivänä.

Kaarinassa torjuttiin 24 500 neliömetriltä vieraslajeja mobiilipelillä

Lupiini on näyttävä mutta haitallinen vieraslaji, joka leviää nopeasti. Se tuottaa kukinta-aikaan runsaasti siitepölyä.

Kesän vieraslajitorjunta on saatu päätökseen Kaarinassa. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät kesän aikana yhteensä lähes 24 500 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi yli 980 euroa.

Uutta tietoa tutkijoita kiehtoneesta mysteeritähdestä – kaksoistähteä ympäröi valtava kiekko

Hyvin kirkas ja yllättävästi kirkkauttaan muuttava kohde V Sagittae on askarruttanut tähtitieteilijöitä jo yli sadan vuoden ajan. Uudessa kansainvälisessä tutkimuksessa tutkijat saivat tästä mysteeritähdestä paljon uutta tietoa.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkuun mies- ja poikatyön verkosto

Turkuun on perustettu mies- ja poikatyön verkosto. Verkosto koordinoi, järjestää tilaisuuksia sekä tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa Turun seudun miesten ja poikien hyvinvoinnin tukemiseksi.

Työtapaturmien määrä laskee – suurin muutos työmatkoilla

Työtapaturmien määrä vuosina 2005-2025. Vuoden 2025 tieto on TVK:n ennuste.

Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) tuoreen ennusteen mukaan työtapaturmia sattuu tänä vuonna neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Suurin lasku nähdään työmatkatapaturmissa, joiden määrä vähenee 13 prosenttia.

Eurojackpotin potti kohoaa sataan miljoonaan euroon – Suomeen kaksi suurvoittoa

Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin sataan miljoonaan euroon.

Sasha Pepeljajevin uutuus ensi-illassa Aurinkobaletissa

Sasha Pepeljajevin tanssiteos SOMEONE LIKE ME saa ensi iltansa Monitaidefestivaali Manifestissa torstaina 11. syyskuuta. Teos on Tallinnassa asuvan huippukoreografin yhdeksäs vierailu Aurinkobaletissa. Someone like me on tanssiteos valinnoista – oman tien löytämisestä, sen pohtimisesta ja kyseenalaistamisesta.

Työmarkkinoiden alakulo heijastuu kielteisesti erityisesti maahanmuuttajanaisiin

Runsas puolet kyselyyn vastanneista maahanmuuttajanaisista (52 %) kokee yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen viimeisten vuosien aikana. Reilu viidennes (22 %) koki ilmapiirin parantuneen. Haastatteluiden perusteella heikko talouden suhdanne ja lisääntynyt työttömyys vaikeuttavat erityisesti maahanmuuttajanaisten työllistymismahdollisuuksia.

Massan sijasta massia

Loistoristeilijän valmistuminen näkyy myös matkailutilastoissa. Laivan filippiiniläisiä työntekijöitä koulutetaan Turussa ja se aiheuttaa ison piikin tilastoihin.

Euroopassa tehtiin matkailussa ennätyksiä jo viime vuonna, Suomessa vain Lapissa. Lapin matkailu kasvaa ja kukoistaa, mutta muu maa kärsii kotimaisen kysynnän puutteesta, sillä matkailu on Suomessa edelleen riippuvainen kotimaisista matkailijoista. Muualta tulevia matkustavaisia on yhä vain vähän.

Uusi illalliselämys starttaa Logomossa

Smörrebröd.

Logomon MOVE 5D-tila saa uuden fine dining -kokonaisuuden, kun syyskuussa käynnistyy kolmas immersiivinen illalliskonsepti – The Essence of Taste. Tällä kertaa vieraat pääsevät matkalle maailman ympäri – kahdeksan kohdetta, kaksitoista ruokalajia ja täysin uusi tarina tekevät illasta moniaistillisen seikkailun, jollaista ei muualla Suomessa koeta.

Pääosassa suomenruotsalainen vammaishistoria

Vammaishistoriakuukautta vietetään syyskuussa toista kertaa Suomessa. Kuukautta koordinoi verkosto, jossa on mukana yksityishenkilöitä, aktivisteja, instituutioita ja järjestöjä, joilla on erilaisia yhteyksiä vammaisliikkeeseen ja vammaisten ihmisten kulttuuriperintöön.

Termostaatit kuntoon, kulutus kuriin

Mekaaniset termostaatit, kuten vesikiertoisten pattereiden termostaatit ja niiden ohjaamat venttiilit, saattavat kesän aikana jumiutua.

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt kannattaa laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle, vaikka syksy vielä lämpimältä näyttäisikin. Kulutuksen seuranta on yhä tärkeämpää paitsi energian ja kustannusten säästön myös järjestelmien vikaantumisen havaitsemisen vuoksi.

Mediakuvasto kotihoidosta vahvistaa ikääntyviin liitettyä taakkapuhetta

Ikääntyneiden kotihoitoa on käsitelty mediassa runsaasti viime vuosina. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että sanomalehdissä julkaistut kuvat kotihoidosta rakentavat mielikuvaa kiireisestä työn arjesta ja ikääntyneistä passiivisina hoivan kohteina.

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Ulpukassa

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Uintikeskus Ulpukassa. Ulpukassa käyvät koululaisryhmät esikoululaisista lukiolaisiin. Nuorimmille oppilaille opetuksen toteuttaa uimaopettaja.

Työtapaturmat vähentyneet työn luonteen muuttuessa

Työn tekemisestä on tullut turvallisempaa ja tapaturmariskit ovat pienentyneet. Muutos mahdollistaa myös työtapaturmavakuutuksien hinnoittelun päivittämisen.

Viking Linella kesän aikana lähes 1,8 miljoonaa matkustajaa

Viking Linen Turku–Tukholma-reitin matkustajamäärä oli kesäkaudella lähes 740 000.

Kesälomakausi houkutteli matkustajia Viking Linen laivoille viime vuoden tapaan. Kesän huippusesonki jatkui pitkälle elokuuhun Suomeen saapuvien turistien voimin.

Elokuussa ensirekisteröitiin uusia autoja viidennes vähemmän kuin viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan elokuussa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 5 262, mikä oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaiken kaikkiaan elokuussa rekisteröitiin 9 247 uutta ajoneuvoa. Ensirekisteröinnit vähenivät 16 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Urheilu

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.