Pikkujouluissa voi flirttailla ja tanssia lähekkäin, mutta ei suudella vieraan kanssa

Pikkujouluissa voi flirttailla muun kuin oman kumppanin kanssa vastaajista 42 prosentin mielestä. Pikkujouluissa voi flirttailla muun kuin oman kumppanin kanssa vastaajista 42 prosentin mielestä.

Pikkujoulukausi on jo käynnissä ja siihen liittyy jokavuotinen keskustelu siitä, mitä pikkujouluissa saa tehdä ja mitä ei. Taloustutkimus selvitti asiaa Huippukiva.fi:n toimeksiannosta ja haastatteli yli tuhatta ihmistä.

Pikkujoulukysymysten lisäksi selvitettiin, missä menevät pettämisen rajat ja mitä pidetään seksin harrastamisena.

Miehet suhtautuvat naisia hövelimmin esimerkiksi someflirttailuun. Miehistä sitä pitää pettämisensä vain 22 prosenttia, kun naisilla vastaava luku on 38 prosenttia.

Pikkujouluissa voi flirttailla muun kuin oman kumppanin kanssa 42 prosentin mielestä (miehet 47 %, naiset 38 %). Suutelu käy vain viidelle prosentille (miehet 7 %, naiset 2 %), hyväily neljälle prosentille (miehet 7 %, naiset 2 %), seksi kahdelle prosentille (miehet 3 %, naiset 0 %).

Tanssiminen lähekkäin sen sijaan sopii 61 prosentille (miehet 66 %, naiset 56 %)

Flirttailuun suhttutuvat myönteisemmin vanhemmat ihmiset: 18–24-vuotiaissa prosentti on 30, 50–64-vuotiassa 49.

Samat moraalisäännöt ovat pikkujouluissa voimassa kuin muulloinkin ihmissuhteissa arvioi 91 prosenttia (miehet 89 %, naiset 93 %). Jonkin verran lievemmät moraalisäännöt kuin muulloin on viiden prosentin mielestä (miehet 5 %, naiset 4 %). Se mitä tapahtuu pikkujouluissa, jää pikkujouluihin sanoo neljä prosenttia (miehet 5 %, naiset 2 %)

Missä menevät pettämisen rajat? Pettämistä on flirttailu somessa 30 prosentin mielestä (miehet 22 %, naiset 38 %), seksi nuken kanssa 14 prosentin mielestä (miehet 11 %, naiset 16 %), itsetyydytys prosentin mielestä (miehet 1 %, naiset 2 %), seksi vieraan ihmisen kanssa ilman kiintymyksen tunteita 81 prosentin mielestä (miehet 80 %, naiset 82 %), suuteleminen 49 prosentin mielestä (miehet 44 %, naiset 54 %), pornon katsominen neljän prosentin mielestä (miehet 2 %, naiset 6 %), hieronta "happy endillä" 53 prosentin mielestä (miehet 52 %, naiset 54 %), striptease-klubilla vieraileminen kahdeksan prosentin mielestä (miehet 6 %, naiset 10 %).

Riippuu täysin siitä, mitä on sovittu sanoo 44 prosenttia (miehet 42 %, naiset 45 %)

Hieronta-kysymys jakoi mielipiteitä iän mukaan: 25–34-vuotiailla prosentti oli 70, kun taas 65–79-vuotiailla 28.

Mitä voidaan pitää seksin harrastamisena? Tekstiviestittely kiihotusmielessä, sanoo 30 prosenttia (miehet 21 %, naiset 39 %), rohkeiden kuvien lähettely arvioi 26 prosenttia (miehet 21 %, naiset 32 %), hyväily vaatteet päällä, sanoo 40 prosenttia (miehet 35 %, naiset 46 %), suutelu, arvioi 25 prosenttia (miehet 23 %, naiset 27 %), hyväily vaatteiden alta tai alasti, sanoo 79 prosenttia (miehet 75 %, naiset 82 %), suuseksi, arvioi 95 prosenttia (Miehet 94 %, naiset 97 %) ja yhdyntä, arvioi 98 prosenttia (miehet 97 %, naiset 99%).

Suuseksi-kysymyksessä nuorten näkemykset olivat tiukempia: 18–24-vuotiaissa prosentti oli 99, 65–79-vuotiaissa 88 ja eläkeläisissä 87.

Sadat pikkujoulut rymynnyt koko kansan bisnesmies Jethro Rostedt arvelee, että tutkimuksessa mainitun suutelun hyväksyttävyyden saama viiden prosenttia muuttuu radikaalisti, kun siirrytään tositoimiin.

– Voi laittaa nollan perään tai ainakin kolmosen eteen. Tietenkin voi riippua siitäkin, onko kieli mukana, mies veistelee.

Rostedt on toiminut viimeisten vuosien aikana myös ravintoloitsijana.

– 25 vuoitta sitten pikkujoulut olivat valtavan hurjat. Boolia juotiin tyhjään mahaan, siitä lähdettiin syömään ja siitä ne hirveydet sitten alkoivat. Miehet oli ennen vanhaan kyllä aika porsaita! Joku saattoi huutaa pöydän toiselle puolelle "Pirjo, lähdetäänkö panemaan".

Rostedt on nähnyt pikkujouluissa niin tappeluja kuin lemmenlurituksia.

– Olen nähnyt kaiken. Kun parhaimmat työkaverukset vetävät toisiaan turpaan ekojen glögien jälkeen ja kun legendaariset parinvaihtohetket alkavat. Viime vuonna kuulin, kun eräs rouva sanoi miehelleen, että "kuules Pekka, näissä pikkujouluissa naidaan, olit paikalla tai et".

Yökerhomoguli on kiinnittänyt huomiota erityisesti yhteen seikkaan.

– Se on naisten juominen. Naiset vetävät viinaa paljon enemmän kuin ennen! Tämä metoo- ja tinderaikakausi on tehnyt ihmisistä paljon avoimempia ja rohkeampia.

Firmoilla oli taannoin suvantovaihe juhlien järjestämisessä, mutta se on Rostedtin mukaan nyt historiaa.

– Drinkkilippuja tarjotaan taas paljon enemmän kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.

Yksi asia miestä askarruttaa.

– Mihin ovat kadonneet pikkujouluista taskumatit?

Huippukiva.fi:n seksitohtorina tunnettu seksologi Satu Söderström sanoo, että seksi luokitellaan tutkimuksen mukaan yhä yhdyntä- ja genitaalikeskeiseksi.

– Seksin tulisi ensisijaisesti olla nautintoa. Parisuhde voi hyvin, kun tietokoneen selaushistoriaa ei tarvitse salata puolisoltaan ja sama pätee pikkujoulujen tapahtumiin. Omasta mielestäni kaikkea sellaista sopii tehdä, mistä pystyy oman kumppanin kanssa avoimesti keskustelemaan ja tämä näkyy myös tutkimuksessa. Jopa 44 prosenttia pitää tärkeänä, että niitä rajoja noudatetaan mistä on keskinäisesti sovittu.

Jokainen parisuhde on Söderströmin mukaan erilainen.

– Toisissa parisuhteissa sallitaan rakastaja ja toisissa jopa vieraan katsominen aiheuttaa voimakkaita negatiivisia reaktioita. Yleisesti kuitenkin kokokehorehellinen parisuhde voi paremmin kuin parisuhde, jossa asioita jätetään kertomatta, Söderström muistuttaa.

Selvityksen toteutti Huippukiva.fi:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely tehtiin internetpaneelissa 16.–17. lokakuuta ja siihen vastasi 1 113 henkilöä. Otos edustaa Suomen täysi-ikäistä väestöä. Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Asuntokauppalakiin ehdotetut muutokset lausuntokierrokselle

Asuntokauppalakiin esitetään useita muutoksia, joilla voitaisiin vahvistaa ostajien ja taloyhtiöiden suojaa sekä vähentää epäselvyyksiä lain tulkinnassa. Lisäksi asuntojen markkinointiin ja ostajalle annettaviin tietoihin liittyvää sääntelyä ehdotetaan kokonaisuudessaan uudistettavaksi.

Metsänhakkuut heikentävät hömötiaisen pesimistulosta

Uudessa tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.

Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.

Oletko nähnyt häntä? – poliisi pyytää havaintoja Varissuolla kadonneesta miehestä

Kasvokuva kadonneesta.

Poliisin tiedossa on, että mies on ollut Varissuolla aamupäivällä 4. helmikuuta. Sen jälkeen hänestä ei ole havaintoja.

Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua

Bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla.

Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.

Perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan pykälän muuttamisen valmistelu etenee

Valtioneuvoston asettama parlamentaarinen ohjausryhmä katsoo, että perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan kymmenennen pykälän muuttamista koskeva valmistelu voi edetä hallituksen esitykseksi.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia juomapakkausta

Pullonpalautus on suomalaiseen arkeen juurtunut rutiini.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia pantillista pulloa ja tölkkiä. Maakuntien kärjessä tapahtui muutos, kun Etelä-Savo ohitti Lapin ja nousi Suomen aktiivisimmaksi palauttajamaakunnaksi. Keskimäärin jokainen suomalainen palautti vuoden aikana noin 423 juomapakkausta – hieman yli yhden päivässä.

Kirjalansalmen vanhan sillan pylonit purettu uutta menetelmää hyödyntämällä

Kirjalansalmen vanhaa siltaa on purettu vaiheittain aloittaen sillan päällysrakenteista. Viimeiset purettavat teräsosat olivat rannoilla sijainneet pylonit. Alkuperäistä purkumenetelmää jalostamalla pylonit saatiin kaadettua hallitusti, eikä räjäytyksiä tarvittu.

Virtuaalielämysten V-Room avautuu Myllyyn

V-Room on virtuaalielämyksiä tarjoava keskus, jossa moderni virtuaalitodellisuusteknologia yhdistyy liikkuviin laitteisiin ja immersiivisiin kokemuksiin. Elämykset saavat käyttäjän uppoutumaan niin, että ne tuntuvat koko kehossa ja vievät käyttäjän hetkeksi toiseen todellisuuteen.

Uusi virtuaalielämysten keskus V-Room avaa ovensa Raision Kauppakeskus Myllyssä 1. huhtikuuta. V-Room tuo Suomeen uudenlaisia virtuaalitodellisuuselämyksiä, joissa virtuaalimaailma ja fyysinen liike yhdistyvät.

Turun pormestari Piia Elo tapaa Lontoossa kansainvälistä mediaa ja kulttuurivaikuttajia

Musiikkitalo Fuugaa esitellään tällä viikolla kansainvälisesti, kun pormestari Piia Elo (sd.) osallistuu 19. maaliskuuta Lontoossa Suomen suurlähetystössä järjestettävään tilaisuuteen.

Työkyvyttömyyseläkeriski puolet pienempi ahdistuneisuudessa kuin masennuksessa pitkän sairauspoissaolon jälkeen

Sairausperuste sairauspäivärahan alkamiselle vuonna 2020 ja seuraavan neljän vuoden aikana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden osuudet. Kuvasta näkee, että ahdistuneisuushäiriöön perustuva sairauspäiväraha ei johda erityisen usein eläkkeeseen verrattuna muihin mielenterveyden häiriöihin.

Vaikka ahdistuneisuushäiriöt ovat yleistyneet rajusti sairauspäivärahan perusteena, niihin liittyvä riski siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle on Kelan tuoreen tutkimuksen mukaan huomattavasti pienempi kuin masennuksessa. Muita, vielä heikosti tunnettuja riskejä voi kuitenkin olla.

Kaerlan vanhaan päiväkotiin murtauduttu

Kaerlan vanhaan päiväkotikiinteistöön osoitteessa Kaerlantie 16 on murtauduttu. Kiinteistöön murtautuneet ovat päässeet käsiksi henkilötietoja sisältäviin materiaaleihin. Käytöstä poistetun päiväkodin tyhjentäminen oli kesken.

Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata

Tullilaskuri on Tullin suosittu palvelu nettitilaajille.

Tullin suosittu Tullilaskuri -palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.

THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia

Suomessa todettiin viime vuonna ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapausmäärien kasvu selittyi pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntymisellä.

Kannattaako vielä vaihtaa kesärenkaita?

Renkaiden vaihtoa ei vielä suositella. Takatalvi voi yllättää.

Eteläisessä Suomessa kevät on edennyt tänä vuonna poikkeuksellisen nopeasti, ja monin paikoin lumet ovat jo sulaneet. Säätiedotusten mukaan kevät on tällä hetkellä noin kuukauden tavanomaista edellä. Lämmin sää on saanut osan autoilijoista harkitsemaan talvirenkaiden vaihtamista kesärenkaisiin tavallista aikaisemmin. POP Vakuutus muistuttaa kuitenkin, että liian aikainen renkaanvaihto voi lisätä onnettomuusriskiä.

Hiljainen kansansairaus jää usein huomaamatta

Krooninen munuaistauti on yleinen sairaus, joka jää monilla tunnistamatta. Varhainen toteaminen ja oikea-aikainen hoito voivat hidastaa sairauden etenemistä merkittävästi ja ehkäistä vakavia liitännäissairauksia. Tyks Munuaiskeskus kutsuu kaikki kiinnostuneet kuulemaan ajankohtaista tietoa kroonisesta munuaistaudista ja sen hoitovaihtoehdoista yleisötilaisuuteen Turun pääkirjastoon tiistaina 24. maaliskuuta kello 16–17.

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa Business Finlandilta viime vuonna

Business Finlandin viime vuonna myöntämä rahoitus oli 1 097 miljoonaa euroa. Myönnetyn rahoituksen määrää kasvatti erityisesti kertaluonteinen investointiavustus suurille puhtaan siirtymän investoinneille, jota myönnettiin 312 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa.

Taidetaivallus näyttää saaristoa lasten silmin Naantalin keskustan näyteikkunoissa

Naantalin varhaiskasvatuksen ja paikallisten yritysten järjestämä vuosittainen Taidetaivallus-tapahtuma tuo jälleen päiväkoti-ikäisten lasten tekemät askartelu- ja piirrostyöt koristamaan keskustan näyteikkunoita. Ensimmäisestä Taidetaivalluksesta on jo kymmenen vuotta.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.