Kinder-suklaa-kuivakakun maku paranee päivien myötä

Kuva: Henriikka Fingerborg

Pääsiäisenä herkutellaan suklaakakulla. Pääsiäisen kahvipöydän kuningatar on suklainen Kinder-suklaa-kuivakakku, joka sää päälleen ihana pehmeän kindersuklaakuorrutteen. Nimestään huolimatta kuivakakunkaan ei tarvitse olla kuiva. Kuivakakkua leipoessa kannattaa muistaa muutama niksi. Jätä kakkuvuokaan kolmannes kohoamisvaraa ja paista kakku uunin alatasolla. Näin kakku ehtii kohota ennen kuin pinta kuorruttuu.

Kumoa kakku vasta hieman jäähtyneenä. Kahvikakut säilyvät yleensä hyvin, ja tässäkin tapauksessa kakun maku vain paranee maustuessaan. Näin leivot pääsiäisen herkullisimman kuivakakun, joka maistuu niin aikuisille kuin lapsillekin.

Kinder-suklaa-kuivakakku

75 g kindersuklaata

80 g tummaa suklaata

175 g voita tai margariinia

2 dl sokeria

2 munaa

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 rkl kaakaojauhetta

1 dl kermaa

Rouhi tumma suklaa ja paloittele kindersuklaa veitsellä. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen vatkaimella sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan muutamassa erässä vuorotellen kerman kanssa. Sekoita joukkoon lopuksi suklaarouhe ja kindersuklaapalat. Voitele ja korppujauhota vuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 40–50 minuuttia. Suojaa foliolla, kun pinta on saanut hieman väriä. Testaa kakun kypsyys esimerkiksi cocktail-tikulla. Anna kakun jäähtyä hetken aikaa vuoassa ennen kumoamista. Jäähdytä kunnolla ennen kuin alat kuorruttaa kakkua.

Kinder-kuorrute

210 g Kinder-suklaata

1 dl kuohukermaa

nokare voita

Kuorruta kakku vasta, kun se on jääkaappikylmä. Paloittele suklaa ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Lämmitä kerma kattilassa, mutta älä lämmitä kiehumispisteeseen. Ota kattila liedeltä ja sekoita suklaasula joukkoon. Sekoita muovisella vispilällä tasaiseksi. Kuorrutteen voi laittaa hetkeksi vielä hellalle jälkilämmölle ja sekoittaa rakenteen tasaiseksi. Voit myös lisätä nokareen voita kiiltoa lisäämään. Jäähdyttele kuorrutetta hetki sekoitellen ja kaada sitten kakun päälle. Kuorrutteen kuuluu olla aika paksua, jotta se pysyy kakun päällä. Koristele.

Henriikka Fingerborg

Romutuspalkkiolla hankituista autoista puolet täyssähköautoja

Suomen vanha autokanta näkyy Pohjola Vakuutuksen törmäysvahinkotilastoissa. Jo 600 autoilijaa on hakenut romutuspalkkiota vaihtaakseen vanhan auton uuteen ja turvallisempaan.

Juha ja Marika Huunonen Turusta K-ryhmän vuoden kasvattajakauppiaat

Rautakauppa kiritti alkuvuonna K-ryhmän myyntiä Varsinais-Suomessa, ja kasvumahdollisuudet rakentamisen kaupassa ovat hyvät. Skanssin K-rauta.

Turun K-Rauta Skanssin kauppiasyrittäjät Juha ja Marika Huunonen on valittu K-ryhmän vuoden kasvattajakauppiaiksi. Kasvattajakauppiaan kunniamaininta on tunnustus ansiokkaasta työstä henkilökunnan kouluttamisessa ja uusien kauppiaiden kasvatustyössä.

Vaalitietojärjestelmän konesali jatkossakin Suomessa

Oikeusministeriö on linjannut, että uuden vaalitietojärjestelmän kehittämistä jatketaan Valtorin konesalissa, jonka toimittajaksi on kilpailutuksessa valittu CGI.

SPR Kosken Tl osasto nimettiin Varsinais-Suomen piirin vuoden osastoksi

SPR Kosken Tl. osaston puheenjohtaja Mari Sääksi.

Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin vuosikokous pidettiin Salossa 25. huhtikuuta. Vuosikokouksen sääntömääräisten asioiden lisäksi tilaisuudessa jaettiin huomionosoituksia ansioituneille vapaaehtoisille sekä annettiin Vuoden osasto -tunnustus SPR Kosken Tl osastolle.

Eläkesijoittajien tuottovertailussa suomalaisilla jälleen hyvä sijoitusvuosi

Suomalaiset eläkesijoittajat menestyivät hyvin viime vuoden kansainvälisessä sijoitustuottovertailussa. Vakavaraisuussäänneltyjen sijoittajien sarjassa suomalaiset veivät edellisvuoden tapaan kaikki kärkisijat.

RetkiKinossa melotaan Lapin ja Kanadan erämaissa

RetkiKinon kevätkausi paketoidaan vappuviikonloppuna. Kino Killassa nähdään sunnuntaina 3. toukokuuta kello 11–14 huikeita maisemia Lapin ja Kanadan erämaista. Seikkailija ja meloja Antti Vettenranta lähtee lähes tuhannen kilometrin melontareissulle Yukon-joelle kanadalaisen kaverinsa Martin Trahanin kanssa. Parisen tuntia kestävä elokuva esitetään nyt ensimmäistä kertaa valkokankaalla. Elokuvan tekijä Antti Vettenranta on paikalla esityksessä. RetkiKinon näytöksissä on kevään aikana esitetty 12 retkeilyleffaa ja jatkoa seuraa syksyllä. Joulukuulle on kaavailtu myös koko päivän kestävää FOFF-retkeilyleffafestivaalia.

Loton potti kohoaa viiteen miljoonaan euroon

Lauantain Loton arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla pelin potti kohoaa viiteen miljoonaan euroon.

Uuden asunnon vuokratontti saattaa olla orjasopimus

Taloyhtiö asuntoineen on naimisissa tontin kanssa, eikä voi muuttaa pois, muistuttaa kirjoittaja.

Vuokratontilla on alun perin pyritty siihen, että asunnon ostaminen tulisi aidosti halvemmaksi. Kaupunkien vuokratonteillä tämä pitkään toteutuikin. Vuokratontti ei automaattisesti ole mikään kielteinen asia. Helsingissä on rakennettu kaupunginosia puhtaasti vuokratonteille.

Aivovammojen tärkein hoito on niiden ehkäisy

Vaikka kypärä ei estä kaikkia vammoja tai onnettomuuksia, se pienentää merkittävästi vakavien seurausten riskiä.

Pyöräilykypärä on pyöräilijän tärkeä varuste, joka suojaa päätä onnettomuustilanteessa. Liikenneturvan kyselyn mukaan enemmistö ei suostu ajamaan polkupyörää ilman kypärää. Liikenneturvan seurantojen** mukaan enemmistö myös käyttää sitä. Paina kypärä päähän myös sähköpotkulautaa ajaessa.

LiikU Haastepyöräily -kampanja starttaa vappuna

LiikU Haastepyöräily -kampanja kannustaa kaikenikäisiä ja -tasoisia lounaissuomalaisia valitsemaan pyörän yhä useammin arjen kulkuvälineeksi. Kampanjaa on järjestetty Satakunnassa jo yli 30 vuoden ajan ja Varsinais-Suomessa yli 20 vuotta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kampanjassa on poljettu yhteensä yli 22 miljoonaa kilometriä.

Vesiympäristöjen ja niiden kasvustojen muutokset näyttelyn lähtökohtana

Elina Koskimies, Kaiku mereltä metsään, vesiväri paperille, 2025.

Elina Koskimiehen näyttely Mereltä joen kautta metsään ja taas kaupunkiin on esillä Galleria Joellassa 30.4.–24.5.

Työpaikkojen rakenteet vaikuttavat isien perhevapaisiin oletettua vähemmän

Työpaikkojen rakenteelliset ominaisuudet vaikuttavat isien perhevapaiden käyttöön vähemmän kuin on oletettu, osoittaa tuore Turun yliopistossa tehty tutkimus. Tutkijoiden mukaan vanhempainvapaiden tasapuolisempaan jakautumiseen tähdättäessä muutoksia on tehtävä lainsäädännön rinnalla myös arkisessa työpaikkakulttuurissa.

Tuontikatu katkaistaan liikenteeltä Pahaniemensillan alta ensi tiistaista lähtien

Tuontikatu katkaistaan liikenteeltä Pahaniemensillan alta tiistaista 28. huhtikuuta lähtien. Työn ajaksi Pansiontielle rakennetaan liikenneympyrä, joka mahdollistaa kulun Ruissaloon sekä Vuoksenniskankadulle. Liikenneympyrä rakennetaan Pansiontie–Tuontiväylä–Vientiväylä-risteyksen kohdalle. Ennen liikenneympyrää liikenne siirretään yhdelle kaistalle kaikista ajosuunnista.

Ajokelit muuttumassa monin paikoin huonoiksi

Suomeen on sääennusteiden mukaan saapumassa lauantaista 25. huhtikuuta alkaen lumisadealue, joka tuo runsaasti lunta maan etelä- ja keskiosiin. Lumisateet alkavat lauantain vastaisena yönä maan länsiosasta ja leviävät päivän aikana etelä- ja keskiosan yli kaakkoon. Runsas lumi- ja räntäsade sekä navakka, puuskittainen tuuli tekevät ajo-olosuhteista vaikeat tai erittäin vaikeat.

Vain joka viides seuraa sähkön hintaa

Jopa 45 prosenttia kotitalouksista on solminut sähkösopimuksen, jossa hinta on kokonaan tai osittain sidottu pörssisähköön.

Tuore selvitys paljastaa, että vain noin joka viides suomalainen (22 %) seuraa sähkön hintaa päivittäin. Suurin osa tarkistaa hinnan harvemmin tai ei lainkaan – ja erityisesti nuorten kohdalla kiinnostus jää selvästi vähäisemmäksi. Tämä tarkoittaa, että monelta jää hyödyntämättä mahdollisuus vaikuttaa omaan sähkölaskuunsa.

Junnila: Naton putkiverkosto ulotettava Suomeen ja Ruotsiin

Kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.) vaatii Naton pohjoiseurooppalaisen putkiverkoston laajentamista Suomeen ja Ruotsiin. Hän esitti näkemyksensä Delphi Economic Forumissa energiapolitiikkaa käsittelevässä puheenvuorossaan.

Henri Laineen mielestä tatuointisession pitää olla miellyttävä

Henri Laine järjestää Mustemessu-tatuointitapahtumaa Turkuun.

Turkuun Mustemessua organisoiva Henri Laine on kuvittanut ihoja jo 24 vuotta ammatikseen. Oppinsa hän sai sitä ennen kisällinä tatuoijalta, joka oli perustanut Skin Craftin vuonna 1999.

Aura Sinfonian konsertissa Alma Meretojan pianokonserton kantaesitys

Alma Meretoja.

Turun konservatorion ja Puolalanmäen musiikkilukion yhteinen sinfoniaorkesteri konsertoi Sigyn-salissa keskiviikkona 29. huhtikuuta kello 19. Konsertti on saanut nimekseen Ikara , kantaesitettävän pianokonserton mukaan. Pianosolistina soittaa teoksen säveltäjä Alma Meretoja ja orkesteria johtaa Olli Vartiainen .

Näköislehti

Urheilu

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

Otteluanalyysi: Inter ampui 25 kertaa mutta sai pallon maaliin vain kerran

Jussi Niska.

Kun jalkapallo-ottelun laukaustilasto näyttää lukemia 25–2, ei luulisi, että peli on erityisen tiukka. Eikä se ollutkaan, mutta Interiltä kesti silti 77 minuuttia ennen kuin se sai pallon maaliin asti. Laitapakki Jussi Niska keskitti vasemmalta ja Alie Conteh puski pallon maaliin. Se riitti kolmeen pisteeseen.

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Otteluanalyysi: Anini Jr. pelasti TPS:lle pisteen viime hetkellä

Sivurajalla riitti tapahtumia perjantaina.

Näytti pitkään siltä, että TPS kärsii kauden ensimmäisen tappionsa, mutta sitten esiin astui vaihtopelaaja Samuel Anini Jr . Lisäajalla ottelun viimeisellä kosketuksella hän sijoitti tasoituksen takakulmaan ja räjäytti Kupittaan huutomyrskyyn. Maalintekijälle maali myös varmasti maistui. Edellisen kerran Veikkausliigassa hän osui vuonna 2023.

Moukarin supertähti Camryn Rogers Paavo Nurmi Gamesiin

Camryn Rogers.

Naisten moukarinheiton supertähdeksi noussut kanadalainen Camryn Rogers kilpailee Turun Paavo Nurmi Gamesissa 3. kesäkuuta.