Rakennusliiton Suokas: Nyt halutaan leikata ylityökorvaukset
Ylityökorvaukset ja sunnuntailisät ovat Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan leikkauslistalla. Suokkaan mukaan pyrkimyksessä käytetään savuverhona menossa olevaa työaikalain kokonaisuudistusta.
– Elinkeinoelämän Keskusliiton ja markkinaliberaalin SOS-hallituksen strategia on leikata työvoimakustannuksia, siis työntekijöiden palkkaa. Työaikalain uudistuksella halutaan kuohia ylityökorvaukset, ja jos voimat riittävät, myös sunnuntaityölisät. Tästä käydään varsinainen vääntö, muu tarina on löysää sanahelinää, kirjoittaa Suokas blogissaan.
Suokkaan mukaan liukuvan työajan ja joustavuuden esteenä ovat työnantajat.
– Vuosikymmeniä työehtosopimuksiin erilaisia joustavia työaikoja kynäilleenä olen tullut vakuuttuneeksi, että työ on ollut turhaa. Työnantajat haluavat päättää työajoista yksin. Paikallisen sopimisen lisääminen käsitetään lisääntyväksi oikeudeksi määrätä. Kesällä teetettäisiin pitkää päivää ja talveksi pantaisiin lomalappu kouraan. Eihän tällainen työaikajärjestely toki sopimalla voisi syntyäkään.

















