Liimakorvasta puhutaan, kun välikorvassa on nestemäistä eritettä yhtäjaksoisesti useiden kuukausien ajan. Se voi saada alkunsa flunssan yhteydessä sairastetusta välikorvatulehduksesta. Erite ei poistu korvasta puutteellisen välikorvan ilmastoinnin takia vaikka flunssa paranisikin.

Siksi lapsi voi päällepäin vaikuttaa oireettomalta, mikä vaikeuttaa liimakorvan tunnistamista. Usein se todetaankin neuvolan tai lääkärin rutiininomaisen tutkimuksen yhteydessä.

– Yksi selkeä liimakorvan merkki on kuulon aleneminen, jota ei välttämättä huomata helposti. Jos Pikku Kakkonen kuuluu naapuriin asti, lapsi puhuu huutamalla eikä reagoi vanhemman puheeseen ollessaan selin tähän päin tai on muulla tavoin eristäytynyt, kannattaa hakeutua tutkimuksiin, sanoo korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Kimmo Väyrynen Terveystalosta.

Liimakorva voi aiheuttaa jopa 20–30 desibelin kuulon aleneman. Esimerkiksi tavallisen puheen desibelitaso on noin 60, kun puhuja on metrin säteellä. Käytännössä lapsi saattaa siis kuulla lähes puolet normaalia heikommin, mikä vaikuttaa merkittävästi sosiaaliseen kanssakäymiseen.

– Kun korvat ovat täynnä eritettä, muiden puheesta on vaikea saada selvää ja erityisesti vokaalien erottaminen vaikeutuu. Jos liimakorva on vain toisessa korvassa, terve korva voi kompensoida kuuloa, mutta silloin äänen tulosuuntaa voi olla hankala hahmottaa, ellei sen lähde ole näkyvissä. Pitkittyessään liimakorva voi altistaa jopa viivästyneelle puheenkehitykselle tai oppimisvaikeuksille, Väyrynen kertoo.

Neste välikorvassa voi joskus aiheuttaa kömpelyyttä ja tasapainohäiriötä. Korva voi myös tuntua vaaka-asennossa oudolta, mikä voi näkyä levottomuutena nukkumaan mennessä.

Hoidosta päätetään aina yksilöllisesti, ja siihen vaikuttavat esimerkiksi lapsen ikä, mahdolliset perussairaudet, onko liimakorva tois- vai molemminpuolinen ja onko lapsi muuten tukkoinen.

– Jos esimerkiksi täryontelo ei ole kokonaan nesteen täyttämä ja kesäkausi lähestyy, tilannetta voidaan jäädä seuraamaan. Jos liimakorva on jatkunut yhtäjaksoisesti kahden tai kolmen kuukauden ajan tai sen epäillään vaikuttavan lapsen kehitykseen, tehdään korvien putkitus. Antibiootit ovat liimakorvan hoidossa tehottomia, Väyrynen sanoo.

Korvien putkitus tehdään nukutuksessa. Putkien halkaisija on noin 1,2 millimetriä, ja ne varmistavat, että ilma pääsee kiertämään korvissa. Putkien asento ja toiminta tarkistetaan säännöllisissä kontrolleissa muutaman kuukauden välein. Ne pysyvät korvassa noin kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen.

– Toimenpide on täysin kivuton ja kuulo palautuu välittömästi. Sen myös näkee lapsesta usein heti heräämössä. Pysyviä kuulovaurioita liimakorva aiheuttaa hyvin harvoin, Väyrynen painottaa.

Putkien kanssa voi elää normaalia elämää, eikä esimerkiksi suihkussa käymistä tai uimista tarvitse välttää. Ainoastaan hiusten pesun kanssa kannattaa olla varovainen, sillä saippua vähentää veden pintajännitystä, jolloin vesi pääsee korvaan helpommin. Sukelteluun Väyrynen suosittelee korvatulppien käyttöä.

Liimakorva on yleinen pienten lasten vaiva: puolet alle 2-vuotiaista on sairastanut sen, kun taas yli 5-vuotiaille se on jo harvinainen. Liimakorva uusiutuu 10–20 prosentilla potilaista.

Liimakorvan taustalla on korvan ilmansaantiongelma, jolloin yhteys välikorvan ja nenänielun välillä ei avaudu normaalisti hengitettäessä.

Usein liimakorva kehittyy välikorvatulehduksen seurauksena, kun korvaan kertynyt erite ei häviä vaan muuttuu paksuksi ja liimamaiseksi.

Välikorvatulehdusten tapaan liimakorvaa todetaan enemmän talviaikaan. Myös riskitekijät ovat samat: pienten lasten kehittymätön immuniteetti ja kohonnut infektioriski, johon vaikuttavat muun muassa päivähoito, sisarukset ja maitoallergia.

Liimakorva saattaa syntyä myös toiminnallisesta tai rakenteellisesta syystä. Siihen voivat vaikuttaa esimerkiksi suulakihalkio, suuri kitarisa sekä lapsen korvatorven ahdas anatomia.