Nostalginen Turku: Kovamaineinen koulu

Lausteen poikakodissa opiskeltiin koulunjohtaja Jyrki Heikkilän opetuksessa perhosen anatomiaa lokakuussa 1976. Lausteen poikakodissa opiskeltiin koulunjohtaja Jyrki Heikkilän opetuksessa perhosen anatomiaa lokakuussa 1976.

Vielä 1970-luvullakin nuoruuttaan eläneet muistavat elävästi sellaiset käsitteet kuin tyttö- ja poikakoti. Kyse oli kasvatuslaitoksista sellaisille nuorille, joiden koulukäynnistä ei tullut oikein mitään tai joiden kotiolot olivat rempallaan. Turussa oli kaksi poikakotia, jotka sijaitsivat Lausteella ja Kulhon saaressa. Lauste oli se suurempi ja siellä asusti parhaimmillaan lähes kaksi sataa lasta. Kulhon saaren kapasiteetti oli rajallisempi ja siellä asusti henkilökunnan päälle 34 miehen alkua. Kulho perustettiin vuonna 1925 ja se lakkautettiin vuonna 1968. Turun poikakotitoiminta keskittyi siitä eteenpäin Lausteelle.

Lausteen poikakoti perustettiin vuonna 1919 ja alun perin sotaorpohuoltolaksi, eli Orpolaksi. Vuonna 1925 se nimettiin kuitenkin suojelukasvatuslaitokseksi. Koko laitoksen takana oli oma osakeyhtiö, joka vuokrasi Lausteen rustitilan alkuun 40 vuodeksi Turun kaupungilta. Suojelukasvatuslaitoksella oli myös viljeltyä peltoalaa 75 hehtaaria. Vuokraa ja veroa piti maksaa kaupungille sen ajan rahassa noin 30 000 markkaa vuodessa.

Laitosta johdettiin rakennuksesta, jota kutsuttiin Johtolaksi. Kerhola oli puolestaan vastaanottokoti, jossa oli myös juhla- ja jumppasali. Alueella oli myös puinen kansakoulu, jossa pänttäsi kerrallaan noin sata oppilasta. Alueella oli myös oma verstas sekä Niemelän työkoulu, jossa opiskeltiin puusepän, maalarin, suutarin tai räätälin ammatteihin.

Vuoteen 1925 mennessä Lausteen oli käynyt läpi jo 500 poikaa. Pojat olivat 9–18-ikävuoden välillä ja tuon ajan teesien mukaan turvattomia, kansakoulusta poisjoutuneita tai harhautuneita. Poikakotien kasvatusmetodit ovat herättäneet paljon keskustelua tähän päivään asti.

Lausteen poikakodin maine huononi vuosien varrella, kun nuoret miehet karkailivat ja tekivät tihutöitä retkillään. Suurin osa oli kuitenkin kovista kotioloista tulevia poikia, jotka pärjäsivät koulutöissäkin ihan hyvin. Koulukoti ei ollut mikään meriitti esimerkiksi töitä hakiessa ja pojat joutuivat törmäämään ennakkoluuloihin. Totta kai joukkoon mahtui myös häiriköitä, jotka pilasivat koko porukan maineen.

Tavoitteena oli, että pojat kävivät kansa- ja kansalaiskoulun ja sosiaalilautakunta avusti sen jälkeen yleensä ammattikouluun haussa. Nykyisin Lausteen poikakodin paikalla on moderni Lausteen Perhekuntoutuskeskus, joka palvelee perheitä ja nuoria sukupuolesta riippumatta.

Ranskalainen kauneus ja suomalainen joulu

Turun konservatorion kamarikuoro joulukonsertissa 2024 Sigyn-salissa.

Turun konservatorion kuorot konsertoivat uudessa Hirvensalon kirkossa maanantaina 8. joulukuuta kello 19 Keskellä liljain ja ruusujen – Entre les roses et les lys -otsikolla. Turun konservatorion kuoroperheestä kuullaan tämän vuoden joulukonsertissa uuden pop/jazz-kuoro Rytmiksen sekä vahvaa turkulaista a cappella -perinnettä ylläpitävän kamarikuoron esityksiä.

Neljännes suomalaisista kokee tarvitsevansa apua vakavassa häiriötilanteessa

Moni aikuinen uskoo tarvitsevansa itse apua vakavassa häiriötilanteessa kuten pitkässä sähkökatkossa. Vain alle viidennes kertoo pystyvänsä auttamaan häiriötilanteessa muita. Auttamisen tapoja on kuitenkin monia, muistuttaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) varautumisen erityisasiantuntija.

Kaupunginjohtaja Eero Vainio vie Linnan juhliin Friisilän oppilaiden ajatuksia Suomesta

Eero Vainio.

Kaupunginjohtaja Eero Vainio osallistuu 6. joulukuuta itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoon. Vainion juhlapukeutumiseen kuuluu taskuliina, johon on kirjoitettu Raision Friisilän alakoulun oppilaiden ajatuksia Suomesta.

Eurojackpotin päävoitto Saksaan – Suomeen suurvoittoja

Eurojackpotin perjantain arvonnassa (kierros 49/2025) löytyi yksi täysosuma, jolla kymmenen miljoonan euron potti matkasi Saksaan. Lahteen osui 569 615 euron porukkavoitto.

Joulumusiikki soi VPK:n talolla

Turun konservatorio ja Turun VPK järjestävät koko perheen jouluisen tapahtuman sunnuntaina 14. joulukuuta kello 14–19 Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5).

Kärsimättömän aika on pitkä

On helppo unohtaa, että vielä joku aika sitten ihmiset odottivat asioita. Kirjeitä, telkkarisarjoja, uutisia, valokuvien kehittymistä ja ehkä jopa toisiaan. Odotus ajettiin hiljaa takaovesta ulos samaan aikaan, kun pikakuljetukset, suoratoistosarjat ja ruokasovellukset muuttivat olohuoneisiimme.

Työssäoppimispaikka tärkeä ponnahduslauta työelämään

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on julkaissut ensimmäiset tulokset arvioinnista, jossa tarkastellaan ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden työllistymistä, osaamista ja koulutuksen vastaavuutta työelämän tarpeisiin. Tulokset nostavat esille sekä vahvuuksia että kehittämiskohteita ammatillisessa koulutuksessa.

Lapset tuovat eloa taloyhtiöön

Taloyhtiön piha on parhaimmillaan eri-ikäisten asukkaiden kohtaamispaikka, joka tukee yhteisöllisyyttä.

Taloyhtiön piha on parhaimmillaan eri-ikäisten asukkaiden kohtaamispaikka, joka tukee yhteisöllisyyttä.

Yrttiaho: Telakkateollisuutta rahoittavan Finnveran lainsäädännössä tulee estää halpatyövoiman hyväksikäyttö

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti vastalauseen eduskunnan talousvaliokunnan mietintöön rahoituskonserni Finnveran lainsäädäntöön esitetyistä muutoksista. Hän näkee hallituksen esityksessä vakavia puutteita: ulkomaisen halpatyön laajaan hyväksikäyttöön ei puututa ja niin sanotun suomalaisen intressin määrittely heikkenee, korkeariskisen rahoituksen kahdeksan miljardin lisäystä ei lainkaan perustella ja eduskunnan budjettivaltaa Finnveran 50 miljardin valtuuksista ja 20 miljardin varainhankinnan vastuista rajoitetaan merkittävästi.

Miia ja Antti Huuhka aloittavat kauppiasuransa K-Market Kokinvuoressa Raisiossa

Antti ja Miia Huuhka.

K-Market Kokinvuoren kauppiasvastuun ottaa 15. tammikuuta alkaen vastaan Miia Huuhka yhdessä puolisonsa Antti Huuhkan kanssa.

Kela-korttien toimituksiin lyhyt viive

Kela-korttien toimittamisessa on tilapäinen katkos korttien toimittajan vaihtumisen vuoksi. Katkos ajoittuu joulukuun puoliväliin, ja toimitukset jatkuvat normaalisti mahdollisimman pian sen jälkeen.

Joulukalenteri innostaa kokkaamaan

Suklaatryffelit.

Miltä kuulostaa uunilohi, jonka pinnalla on joulupipari- ja homejuustomurua sekä hunajaa? Tuloksena on mehevä, makeansuolainen ja yllättävän helppo jouluherkku – piparilohi.

Yrittäjät: YEL-uudistuksen pitää vahvistaa yrittäjyyttä – alarajaa ylös ja lisää vapautta

Suomen Yrittäjät haluaa lisätä yrittäjien vapautta päättää eläke- ja sosiaaliturvastaan pakollisen YEL-vakuuttamisen alarajan yläpuolella.

Turun konservatorion sävellyskilpailu ratkeaa itsenäisyyspäivän juhlamatineassa

Turun konservatorio on kunnioittanut kuluvana vuonna 80-vuotisjuhlaansa viettävää Suomen säveltäjät ry:tä esittämällä niin oppilaskonserteissaan kuin opettajien Timanttisarjassa uutta suomalaista taidemusiikkia. Säveltäjät Tytti Arola , Aino Tenkanen , Robert Ruohola ja Lauri Mäntysaari ovat vierailleet syksyn aikana musiikin perusteiden ryhmissä vetämässä erilaisia pienimuotoisia workshopeja sekä ohjaamassa omien sävellystensä esityksiin valmentautumista.

Varhan sosiaalihuollon asiakastiedot alkavat näkyä asiakkaiden OmaKannassa tammikuusta alkaen

Asiakastietolain vaatimusten mukaan kaikkien sosiaalihuollon palveluntuottajien tulee liittyä Kansaneläkelaitoksen Kanta-palvelujen käyttäjiksi viimeistään 1.9.2026. Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) siirtyy uuteen käytäntöön jo 8. tammikuuta alkaen.

Passarilegenda Mikko Esko vahvistamaan Tutoa loppukaudeksi

Mikko Esko.

Passarilegenda Mikko Esko tekee paluun lentopalloilun Mestaruusliigaan. Esko ja Tuto Volley ovat tehneet loppukauden kestävän pelaajasopimuksen.

Yli tuhat omistaja-asiakasta osuuspankkien edustajistoihin

OP Pohjolan 30 osuuspankissa järjestettiin marraskuussa edustajiston vaalit, joissa omistaja-asiakkaat valitsivat keskuudestaan edustajiston omaan pankkiinsa seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Itsenäisyyspäivän kulkue etenee Tuomiokirkolta hautausmaalle

Turun yliopiston ylioppilaskunnan järjestämä Itsenäisyyspäivän kulkue 6. joulukuuta kello 16 alkaen etenee reitillä Tuomiokirkontori–Uudenmaankatu–Uudenmaantie–Seppelkuja–Turun hautausmaa.

Urheilu

Passarilegenda Mikko Esko vahvistamaan Tutoa loppukaudeksi

Mikko Esko.

Passarilegenda Mikko Esko tekee paluun lentopalloilun Mestaruusliigaan. Esko ja Tuto Volley ovat tehneet loppukauden kestävän pelaajasopimuksen.

Laituri Miika Kauppila jatkossopimukseen TPS:n kanssa

Miika Kauppila.

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Miika Kauppilan , 25, kanssa. Kauppila saapui TPS:ään viime keväänä Käpylän Pallosta. Laitapelaaja tunnetaan monipuolisuudestaan, ja hän pelasi menneellä kaudella Tepsissä niin laitahyökkääjänä kuin laitapuolustajanakin.

FC Inter lunastaa Alan Ahmedin ja Edor Hajdinin optiovuodet

Edor Hajdini.

Viime kaudella FC Interiä edustaneet maalivahti Eero Vuorjoki , puolustaja Julius Tauriainen sekä reservijoukkueessa pelanneet hyökkääjät Alan Ahmed ja Edor Hajdini ovat seuran riveissä myös ensi kaudella.

FBC Turku ei ole onnistunut tiivistämään puolustustaan

Tuttu näky FBC Turun otteluista tällä kaudella. Pallo on maalissa, vastustaja juhlii.

14 ottelua, viidessä ottelussa omiin yli kymmenen maalia, omiin yhteensä 116 ja maaliero -75.

Aliisa Soini tarjoili Suomen ennätyksiä EM-altaassa

Aliisa Soini.

Uinnin lyhyen radan EM-kilpailut starttasivat tiistaina Puolan Lublinissa. Suomen suuresta 24 hengen joukkueesta ensimmäisenä päivänä altaassa nähtiin peräti 20.

Puukkokatsomo: Liigan tulevaisuus positiivisen puolella

Viime torstaina Liigan konklaavi kokousti pitkään ja hartaasti, kun pöydällä oli suomalaisen jääkiekon tulevaisuus. Yömyöhällä savupiipusta pöllähti savua. Valkoista toivottiin, mutta harmaata saatiin.