Posti- ja logistiikka-alan unioni varautuu pitkään työtaisteluun
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ilmoittaa varautuvansa pitkään työtaisteluun. Postialan neuvottelut ovat jumissa. PAU ilmoittaa kannanotossaan, ettei se hyväksy ”postityöntekijöiden ylimitoitettuja irtisanomisia ja osa-aikaistamista”. PAU vaatii kokoaikatyön takaamista nykyisessä laajuudessa sekä alihankinnan ja vuokratyövoiman käytön estämistä.
Itella on arvioinut kirje- ja lehtimäärien alenevan puolella vuoteen 2020 mennessä. Työnantajien tutkimuslaitos ETLA:n tuoreessa raportissa todetaan lakisääteisen postipalvelun maksavan Itellalle 70–90 miljoonaa euroa vuodessa ja taloudellisen paineen johtavan 7 000 työpaikan katoamiseen.
PAU:n mukaan Itella on ilmoittanut, ettei se hae postilain takaamaa yleispalvelun nettokustannusten rahoitusta. PAU arvioi, että valtionyhtiö ”haluaa repiä kaikki säästöt massiivisilla irtisanomisilla, osa-aikaistamisilla, alihankinnalla ja vuokratyövoiman käytöllä”.
Itella ei ole kertonut suunniteltua henkilöstön vähennysmäärää. PAU vaatii yhteistoimintamenettelyä, jossa vähennystarve määritellään työpaikkalähtöisesti.
PAU:n mukaan kolme viikkoa jatkunut yli- ja lisätyökielto on jo osoittanut, että postinjakelu perustuu useilla paikkakunnilla säännöllisen ylityön tekemiseen. PAU arvioi, että jos työntekijöitä olisi tarpeeksi, PAU:n asettama ylityökielto ei näkyisi asiakkaille millään tavalla. PAU:n mukaan postia jää jakamatta valtavia määriä, vaikka postinjakajat tekevät työpäivänsä täyteen.
Postialan työehtosopimusneuvottelut jatkuvat perjantaina. Mikäli sopuun ei päästä, edessä on PAU:n arvion mukaan pitkä työtaistelu. Pistelakot ulottuvat jo joulukuun puolelle. Yli- ja lisätyökielto jatkuu toistaiseksi.
Lakon ulkopuolelle jäävät kansalaisten turvallisuuteen ja terveyteen liittyvien lähetysten käsittely ja jakelu.












