Suomenkieliset ruotsinopiskelijat oppivat ruotsin substantiivien määräysmuodot tietyssä järjestyksessä, ja sama järjestys on havaittu myös Ruotsissa tehdyissä tutkimuksissa. Filosofian maisteri Eeva-Liisa Nyqvistin väitöstutkimus osoittaa, että peruskoulujen oppimateriaalien tavanomainen opetusjärjestys ei silti noudata tätä luonnollista oppimisjärjestystä.

Ruotsinoppijat omaksuvat ensin muodot, jotka eivät sisällä määräysmuotojen päätteitä tai artikkeleita –esimerkiksi åka buss, min bok, hundar. Seuraavaksi omaksutaan yksikön määräinen muoto (hunden), ja viimeisenä oppijoiden repertoaariin liittyvät yksikön epämääräinen muoto (en hund) ja monikon määräinen muoto (hundarna).

– Se, että yksikön määräinen muoto on merkittävästi helpompi kuin yksikön epämääräinen, selittyy suomen kielen suotuisalla vaikutuksella: oppijat ovat tottuneet taivutettuihin sanoihin äidinkielessään. Artikkelin sisältävä yksikön epämääräinen muoto taas on vaikea, koska suomen kielessä ei ainakaan virallisesti esiinny artikkeleita, sanoo Nyqvist.

Nyqvistin väitöstutkimuksen tutkimushenkilöiden käyttämien oppikirjojen opetusjärjestys poikkeaa monin paikoin tutkimuksessa havaitusta oppimisjärjestyksestä.

Substantiivin muotoja käsitellään ensin omistusmuotojen kautta. Tämä on Nyqvistin mukaan perusteltua, koska kyse on helposta ja kielenkäytössä yleisestä rakenteesta. Substantiivin yksikön epämääräinen muoto käsitellään ennen määräistä muotoa, eli haastava muoto käsitellään ennen helpompaa, mikä saattaa olla haitallista oppijoiden motivaatiolle.

Monikkomuodot puolestaan opetetaan kaikki kerralla, vaikka monikon epämääräinen muoto on hyvin helppo ja määräinen muoto hyvin vaikea. Määräisyyttä ja artikkelien käyttöä käsitellään oppimateriaaleissa kaiken kaikkiaan hyvin suppeasti. Kielioppiosioiden säännöt ovat vain osittain toimivia – esimerkiksi "Käytä määräistä muotoa, kun asia mainitaan toisen kerran" – ja kielioppitehtävät ovat hyvin mekaanisia.

Nyqvistin mukaan oppimateriaalien tulisi perustua enemmän todelliseen kielenkäyttöön. Yksikön määräinen muoto on kielenkäytössä yleisempi kuin yksikön epämääräinen muoto, sillä ihmisten kommunikaatio pyörii usein tuttujen asioiden ympärillä, ja siksi määräinen muoto tulisi opettaa ensin.

– Määräinen muoto on oppikirjateksteissäkin yleisempi kuin epämääräinen, joten opetusjärjestys on ristiriidassa myös oppilaiden lukemien tekstien kanssa. Määräisyyttä ilmiönä pitäisi myös käsitellä laajemmin. On aivan totta, että "toisen kerran mainittaessa tarvitaan määräinen muoto", mutta käytännössä on harvinaista toistaa samaa substantiivia monta kertaa. Todellisuudessahan määräistä muotoa käytetään useimmiten silloin, kun puhutaan jostain yleisesti tunnetusta tai juuri tähän kyseiseen hetkeen tiiviisti liittyvästä asiasta, huomauttaa Nyqvist.

Tutkimukseen osallistui 67 B-ruotsia opiskelevaa peruskoululaista, joiden oppimista seurattiin koko peruskoulun yläluokkien ajan. Materiaali koostuu kuudesta kirjoitelmasta ja kolmesta nauhoitettua kuvakertomusta oppilasta kohden. Tutkimus on osa Turun ja Jyväskylän yliopistojen yhteistä, Svenska litteratursällskapet i Finlandin rahoittamaa På väg mot kommunikativ kompetens: tillägnandet av svenskans struktur hos finska inlärare -projektia.

Nyqvistin väitöskirja Species och artikelbruk i finskspråkiga grundskolelevers inlärarsvenska. En longitudinell undersökning i årskurserna 7–9 (Ruotsin kielen määräisyys ja artikkelien käyttö suomenkielisten peruskoululaisten oppijankielessä. Pitkittäistutkimus vuosikursseilla 7–9) tarkastetaan perjantaina 23. elokuuta Turun yliopistossa.

Virallisena vastaväittäjänä on professori Hanna Lehti-Eklund Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Camilla Wide.

Nyqvist on syntynyt 1980 Turussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1999 Aurajoen lukiosta. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi 2004 Turun yliopistosta. Hän on yliopisto-opettajana Itä-Suomen yliopistossa. Väitös kuuluu pohjoismaisten kielten alaan.