Taloyhtiöiden hoitokulujen arvioidaan nousevat ensi vuonna varsin hillitysti.
Isännöintiliitto on huolissaan yleistyvästä ilmiöstä, jossa osakkaan maksulaiminlyönteihin ei voida puuttua hallintaanotolla.
Kupittaanportti remontin jälkeen.
Vakavien asumishäiriöiden määrä on kasvussa.
Kun lainatiedot löytyvät huoneistotietojärjestelmästä, saavat pankit nopeasti tiedon esimerkiksi tehdessään asuntolainapäätöksiä tai arvioidessaan huoneiston käyttöä lainan vakuutena.
Asuinkiinteistöjen kivijalkojen liikehuoneistoja on jäänyt paljon tyhjilleen.
Kiinteistöliitto vaatii tupakointikieltoa suoraan lakiin.
Lupiini kuuluu haitallisiin vieraslajeihin, joka leviää nopeasti. Se tuottaa kukinta-aikaan runsaasti siitepölyä.
Ilmalämpöpumppua tulee huoltaa säännöllisesti.
Taloyhtiön pihan monimuotoisuuden lisäämisen voi aloittaa vaikka yhdellä ruukulla. Valitse lajeiksi pörriäisystävällisiä monivuotisia kotimaisia kasveja.
Rakennusten sisätilojen ylikuumeneminen voi aiheuttaa vakavia terveysriskejä erityisesti ikäihmisille, sairaille, lapsille ja lemmikeille.
Tavanomaiseen elämään kuuluvia asioita, kuten lasten leikkimistä, ei voi kieltää.
Kiinteistöalan kustannukset ovat kasvaneet vuodesta 2011 arviolta 30–44 prosenttia.
Noin 23 prosenttia koko Suomen asunto-osakkeista on jo sähköisinä rekisterimerkintöinä.
Taloyhtiö käyttää yhtiökokouskutsujen lähettämisessä Maanmittauslaitoksen ylläpitämiä yhteystietoja.