Lapsiperheen ulkoilusta kannattaa tehdä hauska rutiini
Lasten kanssa ulkoilu on hauskaa yhdessä tekemistä, mutta sen toteuttaminen saattaa olla monen rimpuilun takana ja välillä tekee mieli luovuttaa.
Rutiini auttaa tässä niin kuin kaikessa muussakin lapsiin liittyvässä kuten ruokailussa ja nukkumaanmenoajoissa. Kun on totuttu siihen, että vaikkapa ennen tai jälkeen iltaruoan käydään ulkoilemassa, niin tapa vie voiton. Ei kysytä lapselta mennäänkö ulos, vaan aikuinen sanoo, että nyt on ulkoilun aika.
On tutkittu, että lapset liikkuvat liian vähän, joten on entistä tärkeämpää juurruttaa mielen hyvinvointia lisäävä ulkoilu osaksi perheen yhteistä ohjelmaa. Neljä vuodenaikaa tuovat siihen aina erilaiset mahdollisuudet.
Vuodenajoissa onkin yksi ulkoiluun liittyvä ongelma: lapsen pukeminen. Joka lasta harmittaa pukea itse tai olla puettavana kun on hankalia vaatteita. Perheissä on kehitetty loruja, leikkejä ja lauleskelua, joiden kanssa pukeminen helpottuu.
Mitä ulkona sitten tehtäisiin? Mielikuvitus käyttöön, siellä on tilaa liikkua. Metsäretki, puisto tai kävely pellonlaitaa on aina mukava juttu. Voi kulkea rauhassa tai juoksennella ympäriinsä. Jos mukana on pieniä muovieläimiä, niitä voi piilottaa sinne tänne mennessä ja kerätä pois tulomatkalla. Niiden pesu kotona on ohjelma sekin. Luonnon, lintujen ja pikku ötököiden seuranta on aina hauskaa, samoin keräily ja rakentelu lumesta, tikuista, kävyistä ja kivistä. Pallo tai saippuakuplien puhaltelu saavat takuuvarmasti aikaan liikettä.
Kun lapsi osaa pyöräillä, maailma laajenee ja voidaan lähteä vaikka viikonlopun eväsretkelle. Vanhemmilla on syytä aina olla mukana pikku purtavaa. Ulkoillessa voi yks kaks tulla jaksamisen rajat vastaan ja lasten kanssa tilanteet eskaloituvat nopeasti. Taskusta heti löytyvä välipala on silloin kullanarvoinen.
Merja Marjamäki
















