AulisKotaviita syntyi onnellisten tähtien alla lähes 89 vuotta sitten. Musikaalinen suurperhe asui Kankaanpäässä ja Kotaviita pääsi jo 14-vuotiaana oppimaan rumpujen, trumpetin ja flyygelitorven soittoa sekä laulua Niinisalon varuskuntasoittokuntaan. Pojasta kasvoi muusikko, sotilasarvoltaan myöhemmin reservin sotilasmestari.

– Meillä oli 11 lasta. Minua kolme vuotta nuorempi Reino seurasi perässä varuskuntasoittokuntaan ja hänen kanssaan olemme elämän varrella musisoineet paljon yhdessä. Kaikki sisarukset ovat aina laulaneet kuoroissa, Kotaviita kertoo.

– Turun musiikkiopisto perustettiin vuonna 1962. Kirjauduin sinne yhdessä Matti Salmisen kanssa ja pääsimme molemmat mezzosopraano Lea Piltin oppilaiksi. Voi mitä kulttuurihistoriaa, Kotaviita huokaa.

Vuodet 1960–71 Aulis Kotaviidan kvintetti soitti Turun Työväenyhdistyksen Valenciassa, Moselissa, Teatteriravintolassa, Samppalinnassa ja Hotelli Turussa. Esiintymisiä oli joskus päivälläkin ja viikossa saattoi olla kahdeksan keikkaa.

– Turun kaupunki palkkasi minut henkilöautonkuljettajaksi kuljettamaan työnjohtajia, rakennusmestareita ja muita tärkeitä henkilöitä työmaalta toiselle. Kun palvelu ajettiin alas, toimin kuorma-autonkuljettajana siihen saakka, kun työpaikkalääkäri tutki selkäni ja määräsi minut välittömästi ajokieltoon. Alkoivat eläkevuodet, Kotaviita toteaa.

Autonkuljettajauran rinnalla Kotaviita tuurasi tarvittaessa Turun Sinfoniaorkesterin trumpetisteja, lauloi ja soitti trumpettia satunnaisissa kokoonpanoissa, teki solistikeikkoja eri orkestereiden kanssa ja soitti Kalevi Rotbergin bändissä Turun kaupunginteatterin ja Åbo Svenska Teaternin teatteriesityksissä. Laulukvintetti Turun Pojat oli vuosikaudet turkulaisten suosima kokoonpano.

Kotaviita ei ajattele musiikkia kilpailujen kautta, vaikka seniorivuosinaan välillä kilpailikin ja menestyi hyvin.

– Tulin eräässä kilpailussa toiseksi. Minua se ei haitannut, mutta tuomaristossa puhkesi riita väärästä sijoituksesta. Yksi tuomareista lähti ovet paukkuen, Kotaviita nauraa.

Kotaviita johti 24 vuotta Turun Työväenyhdistyksen mieskuoroa, vuosikausia myös 350-henkistä Turun ja Ympäristön yhtyneet mieskuorot, Tyymiä ja TYKSin naiskuoroa nimeltä Ultraääni. Työ Laitilan yhteiskoulun musiikinopettajana 1960-luvulla vaati samanlaista ammattitaitoa.

Toisenlaista ammattitaitoa tarvittiin 1990-luvulla Turun kaupunginvaltuustossa ja musiikkilautakunnassa. Kuuluminen Turun Muusikoihin ja Turun Soitannolliseen Kerhoon vahvistivat tärkeää yhteisöllisyyttä.

Kotaviita pitää uransa juhlavimpana tunnustuksena presidentti Martti Ahtisaaren myöntämää Director musices -arvonimeä, sekä vuonna 2002 kiitoksena elämäntyöstä myönnettyä Turun kaupungin taidepalkintoa. Hänen mielestään silti jokainen pitkän uran aikana annettu tunnustus on arvokas.

Kotaviidan jylhä, huoneen täyttävä bassoääni on tallella. Esiintymiset hoituvat yleensä Ari Hakulisen säestäessä harmonikalla. Kotaviita sanoo laulavansa mielellään Pentti Viherluodon säveltämää Turun surusilmää. Sitä yleisö häneltä vaatiikin, samoin muita Turun lauluja.

– Laulajan laulu, On hetki, Maailma on kaunis ja Jan Frenkelin säveltämät ukrainalaiset laulut Kurjet ja Pelto, Kotaviita luettelee suosikkilaulujaan. Rakkaita ovat myös virren 338 sanat: ”Päivä vain ja hetki kerrallansa” on hyvä motto elämälle.

– Kesät ovat kuluneet Kustavissa viitisenkymmentä vuotta. Kun täytin 40 vuotta, tuntui siltä, että musiikki vie liian suuren osan elämästä. Lupasin vaimolleni, että hiljennän vähän tahtia. Kun täytin 80 vuotta, hän totesi, että ethän ole vieläkään hiljentänyt, Kotaviita tunnustaa.

Merja Marjamäki