Varha käänsi tuloksen vahvasti plussalle ja ylitti arviot

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tilinpäätös on valmistunut. Toiminnan rahoitus oli viime vuonna yhteensä 2 752 miljoonaa euroa, josta valtionrahoitusta 85 % (vuodesta 2024 +12 %). Toiminnan kustannukset olivat yhteensä 2 631 miljoonaa euroa. Talousarvio alittui noin 46 miljoonalla eurolla.

Henkilöstökulut olivat noin 1 351 miljoonaa euroa (vuosimuutos +4,7 %). Palvelujen ostot olivat noin 784 miljoonaa euroa, josta pääosa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja (vuosimuutos -1,6 %)

Materiaalien ostot olivat noin 225 miljoonaa euroa (vuosimuutos +1,8 %), muut toimintakulut noin 142 miljoonaa euroa, josta pääosa vuokria (vuosimuutos -2,2 %).

Avustukset olivat noin 75 miljoionaa euroa (vuosimuutos -0,6 %), ylijäämä 121 miljoonaa euroa. Kumulatiivinen alijäämä vuoden lopussa 138 miljoonaa euroa (vuoden 2024 lopussa kumulatiivinen alijäämä oli 266 miljoonaa euroa).

Aluehallitus käsitteli hyvinvointialueen vuoden 2025 tilinpäätöksen maanantaina 23. maaliskuuta, ja aluevaltuusto käsittelee ne tilintarkastuksen jälkeen kesäkuussa

– Varhan asiakkaiden ja potilaiden hyvinvointi on lähtökohtamme yhtälön ratkaisemisessa. Meillä asioituaan asiakkaamme ja potilaamme ovatkin tyytyväisiä saamaansa palveluun. Henkilöstömme on siis onnistunut arjen työssään erinomaisesti, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen sanoo tiedotteessa.

Varha jatkoi määrätietoista uudistamista viime vuonna.

– Hyvinvointialueen kolmantena toimintavuonna otimme yhtäaikaisesti merkittäviä askeleita rakennemuutoksessa ja saimme taloutemme suunnan käännettyä. Vuoden 2025 tulos oli selvästi ennakoimaamme parempi. Hyvinvointialueuudistuksen hyödyt näkyvät jo selvästi, sanoo talousjohtaja Ville Rajahalme.

Varhan tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma on purrut, ja vuonna 2025 kaikilla tulosalueilla onnistuttiin hillitsemään kustannusten kasvua. Nettomenojen kasvu edellisvuodesta oli maltillinen n. 1,1 prosenttia ja kumulatiivinen alijäämä oli vuoden 2025 lopussa kaventunut 138 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin alijäämä oli lähes kaksinkertainen. Varha arvioi, että alijäämä saadaan kurottua vaiheittain kokonaan umpeen vuoden 2028 loppuun mennessä. Alijäämien kattamiselle on tarkoitus hakea lisäaikaa, kun sen mahdollistava lakimuutos etenee.

Vuoden aikana Varha jatkoi työtä kohti entistä kevyempää palvelurakennetta. Ikääntyneiden palvelurakenteen keventäminen edistyi vuoden 2025 aikana esimerkiksi yhteisöllisen asumisen myötä. Vuoden aikana huostaanotettujen lasten ja nuorten määrä väheni, mielenterveys- ja päihdepalvelujen laitoshoidon tarvetta vähennettiin, asumispalveluja kevennettiin sekä korvattiin vammaispalvelujen laitoshoitoa muilla asumis- ja tukipalveluilla. Avoterveydenhuollolle asetetussa tavoitteessa 14 päivässä kiireettömään hoitoon pääsystä kuitenkin jäätiin tavoitteesta.

Erikoissairaanhoidon keskeinen tavoite vuonna 2025 oli ratkaista hoitojonot. Yli kuusi kuukautta hoitoa odottaneiden osuus laskikin vuoden aikana alle kahdeksaan prosenttiin. Erityisesti ikääntyneiden potilaiden hoitoketjussa on kuitenkin yhä merkittäviä kehittämistarpeita, mikä näkyi mm. vuodeosastojen kuormituksena ja päivystyksen ruuhkina.

Palvelurakenteen uudistamisessa Varha harppasi kohti digiä vuoden 2025 aikana. Runsaan vuoden käytössä olleen Varha-sovelluksen on nyt ladannut jo lähes 160 000 varsinaissuomalaista. Samaan aikaan Varha on myös uudistanut palveluverkkoaan vaiheittain.

Palveluverkon, organisaation ja järjestelmien uudistukset luonnollisesti myös kuormittavat henkilöstöä. Vuoden 2025 henkilöstökysely kertoi, että työhyvinvointi Varhassa kehittyi parempaan suuntaan. Huolta aiheuttaa kuitenkin se, että sairauspoissaolot kasvoivat jonkin verran.

– Nyt keväällä 2026 edessämme on merkittäviä päätöksiä. Tänä vuonna edistämme tulevaisuuden palveluverkkoa sekä hyvinvointialuestrategian mukaisesti panostamme turvallisuuteen ja asukkaiden yhdenvertaiseen kohteluun. Työmme vaatii paitsi arjen turvaamista, parantamista ja pelastamista myös uskallusta uudistua ja halua kehittyä. Kiitos hyvästä työstä kuuluu varhalaisille, Martikainen sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Onnikoti Taika tuo uudenlaista yhteisöllistä asumista Turun Kirstinpuistoon loppuvuodesta 2026

Vammaisten asumispalveluja tarjoava Onnikodit laajentaa toimintaansa Turkuun avaamalla loppuvuodesta 2026 uuden modernin yhteisöllisen asumisen yksikön, Onnikoti Taikan, Kirstinpuiston kaupunginosaan. Uusi yksikkö tarjoaa asukkailleen turvallisen ja omannäköisen elämän mahdollisuuden kerrostaloympäristössä, painottaen samalla yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä tukea.

Vastasyntyneiden hoidon asiantuntijat kokoontuvat Turussa

Vastasyntyneiden hoidon kansainväliset asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 11. Scene-symposiumiin 24.–25. syyskuuta. Monialainen symposiumi käsittelee erityisesti vanhemman ja vastasyntyneen fyysistä ja emotionaalista läheisyyttä sairaalahoidon aikana.

Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti

Havainnekuva uudesta hoivakodista.

Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.

Marina Palace remontoidaan lattiasta kattoon – ovet sulkeutuvat tammikuussa kolmeksi kuukaudeksi

Radisson Blu Marina Palace Hotel sulkeutuu vuodenvaihteessa noin kolmeksi kuukaudeksi mittavan uudistuksen vuoksi. Aurajoen rannassa hotelli uudistetaan lattiasta kattoon, huoneista ja ravintolasta kokoustiloihin, aulaan, valaistukseen ja talotekniikkaan asti.

Opiskelijoilta raikkaita ideoita ruokahävikin vähentämiseksi

Innovaatioprojektiin osallistuneiden opiskelijoiden suunnittelevat toimintakortit innostavat pohtimaan arjen ruokahavikkia kaytannonlaheisesti.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) sai Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoilta 17 ideaa ruokahävikin vähentämiseksi. LSJH antoi kahdeksanhenkiselle Capstone-ryhmälle toimeksiannon ideoida osallistavia ja elämyksellisiä näyttelyteoksia vierailukeskuksiin ja muihin tapahtumiin. Tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa jäteneuvonnassa ja ympäristökasvatuksessa.

Ratsumiehenkatua päällystetään pitkälle lokakuuhun

Koko Ratsumiehenkatu jyrsitään ja päällystetään. Työ kestää 9. lokakuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä työmaan kohdalla. Paikalla on liikenteenohjaajat ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Mitä tapahtuu, kun kahden poikkeuksellisen taiteilijan elämä, musiikki ja valinnat kietoutuvat yhteen?

Kamarikuoro Key Ensemblen konsertti Alma & Gustav – Elämä sävelten välissä kuullaan Martinkirkossa sunnuntaina 27. syyskuuta kello 18. Mitä tapahtuu, kun kahden poikkeuksellisen taiteilijan elämä, musiikki ja valinnat kietoutuvat yhteen?

Jazzin kärkinimet improvisoivat Raision kirkossa

Verneri Pohjola.

Raision kirkossa keskiviikkona 30. syyskuuta kello 18 alkavassa konsertissa esiintyvät Suomen tunnetuimpiin kuuluvat jazz-muusikot Antti Lötjönen (kontrabasso) ja Verneri Pohjola (trumpetti).

Suomalaisille vauvoille jo yli kaksi miljoonaa euroa ilmaisia sijoituksia

Yli 20 000 vauvaa on jo ottanut ensimmäisen askeleensa sijoittamisen pariin OP Ensisijoituksen avulla. Myös vuonna 2027 jokainen Suomessa syntyvä vauva saa sadan euron sijoituksen OP-Maailma Indeksi -rahastoon.

Kaarinan kunnallinen nuorisotyö täyttää 70 vuotta

Kaarinan kunnallisen nuorisotyön perustamisesta on kulunut tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi nuorisopalvelut järjestää lokakuussa seitsemänkymppiset, joihin ovat tervetulleita kaikenikäiset viettämään mukavaa iltaa yhdessä.

Masku myy Lemun ja Askaisten asuintontteja sähköisessä huutokaupassa

Maskun kunta asettaa Lemun ja Askaisten alueilla sijaitsevia omakotitontteja julkiseen sähköiseen huutokauppaan. Huutokauppa voidaan käynnistää päätöksen saatua lainvoiman. Päätös tehtiin kunnanhallituksen kokouksessa 14. syyskuuta.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.