Varsinais-Suomen työttömyys laski hieman tammikuussa
Tammikuun aikana Varsinais-Suomen työttömyys putosi jonkin verran verrattuna joulukuuhun kuten se normaalivuosina tekee. Avoimien työpaikkojen määrä ei osoita vieläkään selkeitä kasvun merkkejä eli käännettä parempaan saadaan niiden osalta vielä odotella. Ennätyksellisen korkea pitkäaikaistyöttömyys on sen sijaan jatkanut edelleen kasvuaan vuodenvaihteen jälkeen.
Varsinais-Suomen kuntien työllisyyspalveluissa oli tammikuun lopussa 28 700 työtöntä työnhakijaa. Tammikuun aikana työttömien määrä yleensä tippuu joulukuuhun verrattuna, kuten nytkin, työttömien määrän supistuessa 600:lla edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 1 500:lla eli kuudella prosentilla, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa samat kuusi prosenttia. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä putosi 200:lla verrattuna vuodentakaiseen.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli tammikuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,9 prosenttia eli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin edelleen pienempi kuin koko maassa (12,6 %) keskimäärin.
Tammikuussa työttömiä oli Varsinais-Suomen kaikissa seutukunnissa Turunmaan saaristoa lukuun ottamatta viime vuotta enemmän. Vakka-Suomessa työttömyysastetta nostivat erityisesti autotehtaan irtisanomiset ja lomautukset.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Vakka-Suomessa (12,3 %) sekä kunnista Uudessakaupungissa (15,7 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,9 %) sekä kunnista Sauvossa (5,7 %).
Tammikuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen kuntien työllisyyspalveluissa 3 200, joten pudotusta oli tullut vielä hieman (-14 %) heikkoon viime vuoteen verrattuna. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 7 200 eli kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna tammikuun aikana 4 900, joista 3 400 oli uusia, tammikuun aikana avautuneita työpaikkoja. Uusia työpaikkoja tuli tammikuussa tarjolle 19 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Helmikuussa työttömien työnhakijoiden määrä putoaa normaalivuosina hieman tammikuuhun nähden.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















