Turkulaiselta brittihevin pioneerilta uutta materiaalia
Turkulaisessa hevimusiikissa kuuluu alkuvuodesta kaikuja 1980-luvulta. Heti tammikuussa päivänvalon näkee biisi Rotter.
Rotter on Ironcrossin biisi joka tehtiin demovaiheeseen saakka yli 40 vuotta sitten bändin kakkosalbumia Steel Warrior varten. Biisi jäi kuitenkin pois sekä varsinaiselta, vuonna 1984 julkaistulta levyltä että 2000-luvun alulla tehdyltä laajennetulta cd-painokselta.
– En itse asiassa muista, miksi biisi ei levylle päätynyt. Itse tykkäsin siitä kovasti, muistelee Ironcrossin kahdella ensimmäisellä levyllä rumpuja soittanut Esko Mänty-Sorvari.
Ironcross ei kuitenkaan haudastaan nouse uuden biisin myötä. Rotter julkaistaan Legacy of Ironcross-nimisen kokoonpanon toimesta. Siihen on luonnollinen syy, sillä Mänty-Sorvari on ainoa kokoonpanon jäsen, jolla on Ironcross-taustaa.
– En olisi kehdannut käyttää Ironcrossin-nimeä, vaikka muilta kysyinkin, mitä mieltä he ovat projektistani ja kaikki sanoivat, että anna mennä vaan, Mänty-Sorvari sanoo.
Legacy of Ironcrossin muut soittajat ovat pitkän linjan turkulaisia metallimuusikoita. 1980-luvulta peräisin olevia biisejä on tuotu lähemmäs nykypäivää.
– Kaikki biisit on soitettu uudelleen ja tuotannollisilla ratkaisuilla tuotu biisejä tähän päivään, mutta kyllä se biisi ihan linjassa on alkuaikojen Ironcrossin kanssa, Mänty-Sorvari luonnehtii.
Vuonna 1976 Turussa perustettu ja 1980-luvulla kolme levyä julkaissut Ironcross oli ensimmäisiä suomalaisia hevibändejä. Mänty-Sorvari lähti bändistä jo ennen kolmatta levyä Too Hot to Rock. Ironcrossin vajaan 15 vuoden elinkaari voidaankin jakaa kahtia. 1982 ilmestynyt Bloodhounds ja Steel Warrior ammentavat brittihevistä, muun muassa Judas Priestistä. Viimeiseksi jäänyt Too Hot to Rock käänsi tyylin amerikkalaisvetoisen tukkahevin suuntaan.
– Nämä biisit ovat sitä brittivetoista heviä, Mänty-Sorvari painottaa.
Nämä? Onko biisejä siis enemmänkin kuin Rotter?
– Minulla on kaikkiaan kolme biisiä, joita työstän. Kaikki ne ovat Steel Warrioria varten tehty, hän sanoo.
Enemmänkin yli 40 vuotta vanhaa turkulaista brittiheviä on siis tuloillaan, vaikka Mänty-Sorvari ei haluakaan tarkkaa aikataulua biisien julkaisulle antaa.
– Tavoitteena on saada jatkumoa tähän. Pyritään siihen, että tämän vuoden aikana saataisiin kaikki tehtyä, mutta siihen vaikuttaa, miten saadaan aikataulut osumaan ihmisten kesken.
Sekään ei ole poissuljettua, etteikö Legacy of Ironcrossia voitaisiin nähdä keikoilla.
– Jos kysyntää on, niin lähdetään. Mutta jos ei tule keikan keikkaa, niin ei maailma ei siihen kaadu.
Ilkka Lappi

















