Kotimaisista juureksista herkkuruokaa vuoden viimeisiin päiviin
Porkkana, lanttu, punajuuri ja peruna kuuluvat olennaisena osana suomalaiseen joulunajan kattaukseen, mutta joulun jälkeen vihannesosastolla kannattaa tutustua myös muihin kotimaisiin juureksiin, kuten raitajuureen, väriporkkanoihin ja palsternakkaan.
Juurekset ovat perinteistä ja monipuolista talviruokaa. Kotimainen juuressato on nyt korjattu pellolta talteen ja varastoitu. Viileä ja kostea alkukesä hidasti kasvustojen kehitystä, mutta heinäkuun lämmin sääjakso sai kasvun vauhtiin. Sadetusta tarvittiin useasti, jotta kasvu ei pysähtynyt kuivuuden takia.
Pitkän lämpimän syksyn ansiosta juurekset kasvoivat hyvin. Tänä vuonna juuresten sato onkin keskimääräistä suurempi. Kotimaisia juureksia ja perunoita on yleensä saatavilla tuoreina koko talven aina kevään uuteen satokauteen asti.
– Juureksia viljellään pääasiassa avomaalla, ja onnistunut viljely edellyttää huolellista maan muokkausta ja oikeanlaista lannoitusta, kertoo MTK:n asiantuntija Mika Virtanen.
Sadonkorjuun jälkeen varastointi on ratkaisevassa roolissa.
– Juuresten säilyvyys vaatii optimaaliset olosuhteet. Ennen kaikkea oikean lämpötilan ja kosteuden, Virtanen muistuttaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















