Lähettipalveluilla haetaan helpotusta ruoka-arkeen
Pieniä ja isompiakin ruokaostoksia tilataan jatkuvasti aiempaa enemmän suoraan kotiovelle eri lähettipalveluista, kuten Woltista ja Uber Eatsista. Kupittaalla sijaitsevan K-Market Stationin diplomikauppias Jenni Juhajoki uskoo, että ihmiset tilaavat ostokset kotiin helpottaakseen omaa arkeaan. Esimerkiksi lapsiperheiden tekemät viikko-ostokset lisääntyvät hänen mukaansa koko ajan.
– Me kaupalla haluamme vastata asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin ja siksi olemme mukana myös vasta Turkuun rantautuneessa Uber Eatsissa, Juhajoki kertoo.
Juhajoki on toiminut kauppiaana kymmenen vuotta. K-Market Stationin hän avasi pian kolme vuotta sitten lokakuussa 2023. Kauppa on ollut mukana lähettipalvelu Woltissa alusta saakka. Uber Eatsissa kauppa toimii alueen pilottikauppana.
– Uber Eats on lähtenyt hienosti käyntiin. Olemme mukana testaamassa sovelluksen toimivuutta Turussa. Tilauksia tulee mukavasti päivittäin ja jatkuvasti kasvavissa määrin, kun tietoisuus sovelluksesta lisääntyy, Juhajoki kertoo.
K-Market Stationin arki on kiireistä ja siksi kauppa on rakennettu niin, että paikan päällä ostoksilla käyvät asiakkaat pystyvät asioimaan siellä helposti ja nopeasti. Asiakkaita käy erityisen paljon lounasaikaan, mikä näkyy erityisesti salaattibaarilla ja sushipisteellä. Myös kaupan oma paistopiste on suosittu.
– Station sijaitsee Kupittaan kampuksen ja Tyksin sairaalan välissä, juna-aseman vieressä. Asiakkaamme ovat alueella töissä tai opiskelemassa, asiakkaina sairaaloissa tai Kupittaan aseman junamatkustajia. Heille tärkeintä on, että kaupassa asiointi on sujuvaa, Juhajoki sanoo.
Tilattujen ruokaostosten kerääminen vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta. Kaupan henkilökunnalle on laadittu selkeät toimintaohjeet eri tilanteisiin, jotta korkea asiakastyytyväisyys saadaan säilytettyä. Haasteita syntyy esimerkiksi silloin, kun tilattu tuote on päässyt loppumaan kaupan hyllyltä. Tällöin tuote voidaan hieman tilauksesta riippuen esimerkiksi korvata toisella vastaavalla.
– Saamme asiakkailta pääsääntöisesti hyvää palautetta. He arvostavat erityisesti nopeaa keräilyä ja kuljetusta sekä laajaa valikoimaa, Juhajoki kertoo.
Lähettipalveluiden valikoimaan kuuluvat lähes kaikki Stationissa myynnissä olevat tuotteet. Palvelun piiriin lisätään päivittäin esimerkiksi saapuneet uutuudet. Lähettipalveluihin listattujen tuotteiden hinnat ovat samat kuin myymälässä. Mahdolliset tarjoukset voivat kuitenkin erota toisistaan.
– Teemme päivittäin töitä sen eteen, että valikoimamme eri palveluissa olisi yhtä kattava kuin myymälässä. Haluamme, että asiakas löytää uudet tuotteet heti myös tilattavina, Juhajoki sanoo.
Eniten lähettipalveluiden kautta tilataan tortilla-aineksia. Lisäksi paljon tilataan erilaisia herkkuja, kuten sipsejä ja karkkeja. Ihmisten siivouspäivät näkyvät myös kaupalla siivoustarviketilauksin. Myös lahjoja tilataan palveluiden kautta.
– Juhlapäivinä yllätetään ystäviä tilaamalla oven taakse esimerkiksi kukkia ja suklaarasioita, Juhajoki kertoo.
Sunnuntaisin tilausten määrässä on Juhajoen mukaan selkeä piikki. Myös sää vaikuttaa tilausten määrään ja erityisesti sade- ja pakkaspäivät näkyvät kaupan arjessa. Muutoin tilauksia tulee melko tasaisesti pitkin päivää.
– Kaiken kaikkiaan lähettipalvelut ovat mielestäni hyvä lisä kaupan palveluvalikoimaan, Juhajoki sanoo.
Tilda Karus













