Lounais-Suomen poliisin joulutoive – malttia liikenteeseen ja joulurauhaa koteihin

Lounais-Suomen poliisi valmistautuu vilkkaaseen joulun aikaan. Joulunpyhinä poliisipartiot hoitavat Lounais-Suomessa vuorokaudessa keskimäärin lähemmäs 300 poliisitehtävää.

Joulun liikennevalvonnassa poliisi keskittyy erityisesti ajonopeuksiin, riittäviin turvaväleihin sekä kuljettajien ajokunnon valvontaan.

Tänä vuonna joulun meno- ja paluuliikenteen ennakoidaan jakautuvan useammalle päivälle, minkä toivotaan estävän pahimpien ruuhkien muodostumista. Haasteita matkantekoon tuovat kuitenkin vuodenaikaan liittyvä pimeys sekä mahdolliset kehnot sääolosuhteet. Myös joululenkille lähtevien jalankulkijoiden kannattaa näin pimeänä lumettomana jouluna panostaa näkyvyyteen asianmukaisilla heijastimilla.

Komisario Jarmo Salo Lounais-Suomen poliisilaitokselta painottaa huolellisen valmistautumisen merkitystä autolla reissuun lähtiessä.

– Matkaan on syytä varata riittävästi aikaa, ja ajoneuvon kunto on tarkistettava ennen reissuun lähtemistä. Esimerkiksi valojen toimivuus ja lasinpesunesteen riittävyys kannattaa aina varmistaa. Pitkillä matkoilla myös säännöllinen tauotus on välttämätöntä vireystilan säilyttämiseksi, Salo muistuttaa tiedotteessa.

Salo kehottaa autoilijoita välttämään turhia ohituksia, jotka aiheuttavat helposti vaaratilanteita.

– Jokaisella ohituksella etenkin pimeällä ja huonossa ajokelissä on aina riskinsä, Salo toteaa.

Vaikka joulu on monelle rauhoittumisen aikaa, on se poliisille perinteisesti kiireinen sesonki. Joulunpyhinä poliisilla on Lounais-Suomessa keskimäärin lähemmäs 900 tehtävää. Poliisi kutsutaan joulun aikaan paikalle todennäköisimmin väkivallan, päihtymyksen, henkisen pahan olon tai esimerkiksi häiriökäyttäytymisen vuoksi. Erityisesti kotihälytystehtävien määrä kasvaa joulunpyhien aikana.

– Esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaan liittyvät poliisitehtävät ovat joulun aikaan valitettavan yleisiä, kertoo ylikomisario Stephan Sundqvist Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Hän toivoo, että kaikki saisivat viettää joulua turvallisessa ja riidattomassa ympäristössä. Jos kuitenkin kotona tilanne käy uhkaavaksi ja hätä on akuutti, on soitettava hätänumeroon 112.

– Poliisin saapuminen on usein ratkaiseva tekijä lähisuhdeväkivaltaan puuttumisessa ja pitkänkin väkivaltakierteen katkaisemisessa, Sundqvist sanoo.

Jouluaattona Lounais-Suomen poliisi turvaa perinteiseen tapaan tänäkin vuonna Turun kaupungin järjestämää joulurauhan julistusta.

– Poliisi on varautunut yleisötilaisuuteen asiaankuuluvalla resurssilla ja on näkyvästi läsnä tapahtumassa, Sundqvist sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Retkikunta lähtee Aboalle Etelämantereelle

Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla noin 130 kilometrin päässä rannikolta.

FINNARP 2025 -tutkimusretkikunta aloittaa matkansa Etelämantereelle 27. joulukuuta. Retkikunta työskentelee Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboalla ja sen ympäristössä helmikuuhun saakka, jolloin se palaa Suomeen. Retkikuntaan kuuluu kuusi henkeä: retkikunnan johtaja, kaksi erikoisuunnittelijaa, konemestari ja kaksi biologia.

Aserikosuudistus voimaan ensi vuoden alussa

Aserikoksia koskevan lainsäädännön uudistus tulee voimaan 1. tammikuuta. Uudistuksen tarkoitus on vähentää aserikoksia ja aseilla tehtäviä rikoksia. Lakimuutoksilla ja rangaistusten kiristämisellä myös korostetaan aserikosten moitittavuutta.

Joulutunnelmaa karusellin pyörteistä haki yli 25 000 ihmistä

Karuselli keräsi ympärilleen paljon katsojia.

Turun keskustan jouluinen hevoskaruselli keräsi runsaasti kävijöitä Yliopistonkadulle joulukuussa. Karusellia on toivottu keskustaan jo useana vuonna ja sen suosio lunasti kaikki odotukset joulukuun harmaasta säästä huolimatta. Karusellissa vieraili 1.–21. joulukuuta välisenä aikana reilut 25 000 kävijää.

Ulosmyyntioikeus myös pientislaamoille

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jonka myötä alkoholijuomien pientuottajien ulosmyyntioikeutta laajennettaisiin. Jatkossa nykyistä useampi kotimainen alkoholintuottaja voisi myydä valmistamiaan alkoholijuomia valmistuspaikalta suoraan kuluttajille. Lausuntoja voi antaa 19.12.–13.2. Esitysluonnoksen ruotsiversio valmistuu vasta myöhemmin, joten ruotsinkielinen lausuntokierros aloitetaan myöhemmin.

Näistä ennakoidaan joulun lahjahittejä

Disneyn Lilo & Stitch -elokuvista tuttu Stitch-hahmo on yksi tämän joulun hittilahjoista.

Verkkokauppa.com ennustaa, että joulun suosikkien joukossa on ruutuaikaa vastapainottavia aistileluja, opettavaisia leikkisettejä, musavisaa ja monta pukinkontin kestosuosikkia. Suosikkihahmoksi on nousemassa sininen koira Bluey.

Lounais-Suomen poliisin joulutoive – malttia liikenteeseen ja joulurauhaa koteihin

Lounais-Suomen poliisi valmistautuu vilkkaaseen joulun aikaan. Joulunpyhinä poliisipartiot hoitavat Lounais-Suomessa vuorokaudessa keskimäärin lähemmäs 300 poliisitehtävää.

Luusto sopeutuu liikkumistapoihin tiettyjen avainproteiinien avulla

Luukudoksen näyte Phylobone-tutkimushanke.

Uusi kansainvälinen tutkimus osoittaa, että eläinten liikkumistapojen kehittyminen, kuten kaksijalkaisuus, ovat muokanneet luustorakenteita luumatriisissa olevien proteiinien kautta.

Nauvossa etsitty mies löytyi kuolleena

Viranomaiset etsivät viikonloppuna kadonnutta miestä Paraisten Nauvossa. Poliisi löysi miehen sunnuntaina menehtyneenä merestä.

Näitä joululauluja suomalaiset kuuntelevat autossa mieluiten

Joululaulut jakavat autoilijoita.

ABC-ketjun suomalaisille teettämän kyselyn mukaan autoissa kuunnellaan mielellään raskasta joulumusiikkia sekä perinteisiä joululauluja. Sen sijaan yksi laulu nousi selväksi inhokiksi. Kyselyssä vastaajat saivat täysin vapaasti nimetä haluamansa joululaulun.

Autojen määrä vähentynyt Suomen teillä, sähköautojen osuus kasvaa

Vuodesta on tulossa poikkeuksellinen. Autojen määrä Suomen liikenteessä on vähentymässä toisen kerran sitten vuoden 2010. Lokakuun alussa liikenteessä oli 89 063 autoa vähemmän kuin vuosi aiemmin. Viime vuosina määrä vähentynyt loka–joulukuussa noin kolme prosenttia.

Asuntolainaa otetaan Turun seudulla keskimääräistä enemmän

Asuntomarkkinoiden elpyminen näkyy erityisen selvästi suuremmissa kodeissa.

OP Turun Seudun asiakkaiden omaa asuntoa varten ottama mediaanilaina on tänä vuonna ollut noin 155 000 euroa, kun lainalla on ollut kaksi hakijaa. OP Pohjolasta myönnetty asuntolaina on tammi-lokakuussa ollut keskimäärin noin 124 000 euroa. Tammi-lokakuussa uusia asuntoluottoja nostettiin OP Turun Seudussa lähes 15 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän.

Terveys- ja sosiaalialan yritysten määrä ja liikevaihto vahvassa kasvussa viime vuonna

Terveys- ja sosiaalialan yritysten määrä kasvoi jopa 29 prosenttia viime vuoden aikana. Ala kasvoi tämän myötä myös liikevaihdolla ja henkilöstön määrällä mitattuna.

Paljas iho altistuu puhdistuskemikaaleille joulusiivouksessa

Saumat ja kaakelit vahingoittuvat helposti, jos niitä hangataan jatkuvasti voimakkailla kemikaaleilla.

Joulusiivous saa monet suomalaiset puhdistamaan kylpyhuoneen ja saunan tavallista perusteellisemmin. Samalla moni altistaa ihonsa ja hengityselimistönsä voimakkaille kemikaaleille. Koti Puhtaaksi Oy:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan 56 prosenttia suomalaisista on siivonnut kylpyhuonetta, pesutiloja tai saunaa ilman vaatteita ainakin joskus.

Perusparannusavustukset yksityisteille kutistuneet murto-osaan aiemmasta

Sateinen ja lämmin alkutalvi on nostanut yksityisteiden kunnon monen mökkiläisen huolenaiheeksi. Pääseekö sateiden pehmentämiä teitä pitkin jouluksi mökille vai pitääkö joululomalaisten varautua työntämään autoa?

Roope Koskela ja Aliisa Soini ennätysaikoihin

Aliisa Soini.

Uintivuosi pantiin pakettiin lyhyen radan SM-kilpailuissa Jyväskylän Aaltoalvarissa sunnuntaina. Lyhyen radan EM-kisoissa hienosti esiintynyt Ronny Brännkärr ei tullut illan SM-finaaleihin hidastelemaan, vaan antoi kyytiä niin muille kilpakumppaneille, kun omalle Suomen ennätykselleenkin. Viime vuoden SM-kisoissa uitu edellinen ennätys 51,99 sai kyytiä yli kolme kymmenystä ja uusi ennätys kirjattiin aikaan 51,64.

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19. joulukuuta.

Elmer Vauhkonen kaksivuotiseen sopimukseen TPS:n kanssa

Elmer Vauhkonen.

Laitahyökkääjä Elmer Vauhkonen , 19, siirtyy IF Gnistanista Turun Palloseuraan. Vauhkonen on allekirjoittanut turkulaisseuran kanssa kauden 2027 loppuun ulottuvan sopimuksen.

Joka kymmenes suomalainen kustantaa joulunsa luotolla

Joulu tuo moneen suomalaiseen perheeseen lisäkuluja niin lahjojen, jouluruokien kuin joulunviettoon liittyvien matka- ja majoituskustannusten takia. Joka toinen suomalainen arvioi, että joulu lisää talouden kuluja jopa 500 euroa. Yhtä moni käyttää korkeintaan 50 euroa yhden läheisen joululahjoihin. Joulusta aiheutuvat lisäkulut rahoitetaan ensi sijassa palkkatuloista sekä säästöistä, mutta joka kymmenes kertoo maksavansa joulun kustannukset luotolla.

Urheilu

Roope Koskela ja Aliisa Soini ennätysaikoihin

Aliisa Soini.

Uintivuosi pantiin pakettiin lyhyen radan SM-kilpailuissa Jyväskylän Aaltoalvarissa sunnuntaina. Lyhyen radan EM-kisoissa hienosti esiintynyt Ronny Brännkärr ei tullut illan SM-finaaleihin hidastelemaan, vaan antoi kyytiä niin muille kilpakumppaneille, kun omalle Suomen ennätykselleenkin. Viime vuoden SM-kisoissa uitu edellinen ennätys 51,99 sai kyytiä yli kolme kymmenystä ja uusi ennätys kirjattiin aikaan 51,64.

Elmer Vauhkonen kaksivuotiseen sopimukseen TPS:n kanssa

Elmer Vauhkonen.

Laitahyökkääjä Elmer Vauhkonen , 19, siirtyy IF Gnistanista Turun Palloseuraan. Vauhkonen on allekirjoittanut turkulaisseuran kanssa kauden 2027 loppuun ulottuvan sopimuksen.

Åboraakkeli: Hieno urheiluvuosi alkamassa

Vuosi 2026 on jälleen penkkiurheilijan juhlavuosi, siinä määrin paljon on isoja urheilutapahtumia sijoiteltu ensi vuoden kalenteriin. Talviolympialaiset, jalkapallon MM-kisat, lentopallon EM-kisat Suomessa, salibandyn miesten MM-kotikisat ja niin edelleen.

Veikkausliigassa avauskierros 4. huhtikuuta

Inter kohtaa avauskierroksella 4. huhtikuuta Kupittaalla VPS:n.

Veikkausliigakauden 2026 runkosarjan otteluohjelma julkaistiin nyt ensi kertaa jo edellisen kalenterivuoden puolella ja lisäksi ennen joulunpyhiä. Otteluohjelma kauden 22 ensimmäisen kierroksen osalta on valmiina sekä runkopäivät jatkosarjojen osalta.

Kaiken kokenut Mikko Esko nostaa palloja jatkossa Tuto Volleyssa

Syksyllä alisuorittanut Tuto Volley on väläytellyt ajoittain, mutta hyvät jaksot ovat jääneet liian lyhyiksi, eikä pisteitä ole juuri tullut.

Lentopallon Mestaruusliigan viime kauden pronssijoukkue Tuto Volleyn syksy on ollut vaikea. Syyskaudella joukkue on voittanut vain paikalliskilpailija Loimun ja on niukasti kahdeksantena ennen Loimua.

Florian Krebs jättää Interin ja siirtyy Bulgariaan

Florian Krebs.

FC Interin keskikenttämies Florian Krebs siirtyy Bulgarian pääsarjaan. CSKA 1948 Sofia on julkaissut Krebsin sopimuksen, joka astuu voimaan vuodenvaihteessa.