TaiteilijaMatti Paanasen (1939–2022) perhe vietti Turussa kaikki joulunsa sen jälkeen kun kolmilapsinen perhe muutti vuonna 1968 Porista Hirvensaloon Paanasten sukutalon piharakennukseen. Päätalo ristittiin myöhemmin Ragalaksi.

– Tyhjältä tuntuu, joka päivä kaipaan Mattia ja juhla-aikoina erityisesti, huokaa yli 80-vuotias Ammi Paananen ajatellessaan tulevaa joulua, jo neljättä Matti ”Rag” Paanasen kuoleman jälkeen. Matin musisointi ja läsnäolo puuttuvat, taulut Ragalan seinillä muistuttavat yhteisestä elämästä.

Ragalassa on vietetty niin lapsiperhearkea ja perhejuhlia kuin huimia taiteilijatapaamisia, taloa on vuosikymmenten kuluessa remontoitu monet kerrat ja sen seinien sisään on sovitettu erilaisia asumiskuvioita suvun kulloistenkin tarpeiden mukaan.

Viimeiset viisi vuotta Paanaset asuivat yksinään suurta kaksikerroksista taloa. Matin ateljeen tuotanto siirtyi kehystettynä talon seinille monen sadan taulun taidegalleriaksi ja talo oli inspiroiva tila myös kirjoittamiselle, musiikin esittämiselle ja uuden säveltämiselle.

– Matti sävelsi ja sanoitti joka joulu perheelleen uuden joululaulun. Sanoitukset olivat hauskoja, lapsia ilahduttavia. Joulusävellyksetkin ovat tallella huolellisesti mapitettuina Matin mittavassa jäämistössä, josta mitään ei ole heitetty pois, Paananen kertoo.

Joulukuusi Ragalaan haettiin alkuvuosina Toijaisten metsistä, joissa seikkailtiin yhdessä lasten kanssa.

– Tämän uskaltaa nyt tunnustaa, kun rikokset ovat vanhentuneet, Paananen nauraa ja lisää, että usein se kyllä olikin mänty, joka päätyi joulupuuksi. Kuusia oli vähemmän eikä niitä niin vain löytynyt pimeästä metsästä, Paananen muistelee.

Talon monivaiheisista tapahtumista saisi vaikka kuinka monta romaania, Paananen tuumii, mutta nyt muistellaan jouluja.

– Oli jouluaatto, jolloin kuusen kynttilöiden juhlallisella sytytyshetkellä voitiin todeta, etteivät Porista saakka tuodut sähkökynttilät pala. Oli Vesa-Matti Loirin ja Matin yhteiset ajat, josta on muistona se, että Loiri toi lapsille jouluaattona jääkiekkopelin. Se oli täysin ennenkuulumattoman ylellistä noihin aikoihin.

– Kinkku tilattiin Jokiselta kauppahallista, paitsi sen kerran, kun päätimme kokeilla kalkkunaa. Lintu paistettiin ja laitettiin joulusaunan ajaksi kaapin päälle oven taakse jäähtymään. Palatessa kalkkuna oli puoliksi syötynä eteisen lattialla. Koiramme Dimitri oli tuoksun houkuttelemana saanut avattua oven ja käynyt herkun kimppuun. Bakteerien pelossa laitoimme linnun takaisin uuniin. Sen jälkeen se olikin kuiva kuin korppu, eikä herkkuateriasta ollut tietoakaan. Kalkkunaa ei enää tehnyt mieli, seuraavana jouluna paistoimme taas kinkun, Paananen kertaa.

Joulupukkina oleminen ei ollut Matille luonnerooli, hän lähti aina ulos ”postilaatikolle”. Ulkoa kuului kopinaa ja huuto, että pukki jättää lahjat portaille, ei ehdi sisälle saakka. Näin se juttu hoitui, Paananen muistelee.

– Kahtena jouluna, kun lapset olivat jo aikuisia, olimme joulun aikaan monta kuukautta matkoilla. Ei sitä aitoa joulutunnelmaa tavoittanut Afrikassa eikä Grenadassa. Meillä jouluihmisillä oli niin ikävä kotijoulua kaikkine valmisteluineen, ettemme enää lähteneet matkoille joulun aikaan.

– Usein tulee vastaan asioita, joista ajattelen, että Matti olisi niin pitänyt tästä. Erityisesti nyt, kun hänen taiteensa lopultakin kiinnostaa. Hän koki taiteilijaelämän nurjan puolen ja kirjoitti tyylilleen sopivasti: ”Olisin toivonut näkeväni taiteeni aamunkoiton. Nyt arkkuni yössä en katkaisijaa löydä. Vaan ehkä joku joskus taiteeni valon sytyttää, arkkuni palatsiksi muuttaa.”.

Tulevan joulun Ammi Paananen viettää lasten, lastenlasten ja lastenlastenlasten parissa saaden osakseen huolenpitoa, jota on ennen antanut muille. Mielessä elää toive Matin haaveen toteutumisesta, ”arkun muuttumisesta palatsiksi”.

Matti ”Rag” Paanasen taidetta on esillä Ars Novassa 22. maaliskuuta saakka ja Hirvensalon Taidekappelissa 5. tammikuuta avattavassa yhteisnäyttelyssä.

Merja Marjamäki