Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat ei kyennyt murtamaan Kosovon muuria

Matias Siltanen oli jälleen Pikkuhuuhkajien luottomiehiä. Matias Siltanen oli jälleen Pikkuhuuhkajien luottomiehiä. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue jäi Kupittaalla maalittomaan tasapeliin Kosovoa vastaan EM-karsintaottelussa. Suomi säilytti paikkansa lohkon kakkosena mutta Espanja karkasi jo viiden pisteen päähän.

Tasapeli oli suomalaisille pettymys mutta Kosovon pelaajat juhlivat kuin voitto omien kannattajien edessä. Heitä oli paikalla paljon. Pelit jatkuvat keväällä.

Suomi–Kosovo 0–0 (0-0).

Maalit: –

Yleisöä: 2 109.

Kentän kunkku: Laurent Seji, Kosovo. Vierailijoiden maalivahti otti kiinni ne kudit, jotka piti. Kosovon puolustus pelasi erinomaisesti eikä paljon tehtävää ollut mutta Samuli Miettisen pusku piti torjua yläkulmasta ja Onni Helénin hyvä laukaus myös. Kosovo sai sen mitä haki, kiitos puolustuksen ja maalivahdin.

Illan erikoisuus: TPS:n Onni Helén sai kymmenisen minuuttia peliaikaa mutta ehti näyttää miksi on kuumaa kamaa. Saldona oli yksi hyvä laukaus ja hankittu vapaapotku aivan 16 metrin rajalta. Moni oli sitä mieltä, että rangaistuspotku siitä olisi pitänyt tuomita.

Matsin surkeinta: Jäikö rankkari tuomitsematta? Helén kaadettiin aivan rangaistusalueen rajalla varsinaisen peliajan loppuhetkillä. Erotuomari David Šmajc oli hyvin hollilla mutta jätti rankkarin puhaltamatta. Menikö pupu pöksyyn?

Tuhlaajapoika: Luka Hyryläisellä oli hyvä tilaisuus viitosen alueen sisällä mutta pitkä jalka ei taipunut laukaukseen ja maali jäi tekemättä.

Kuka pääsi helpoimmalla?: Kummallekin joukkueelle merkittiin kolme laukausta kohti maalia mutta Kosovon yritykset olivat varsin kevyitä. Maalivahti Jaaso Juntusella oli kovin vähän töitä.

Mitä sanottiin?

Mika Lehkosuo: Kyllä me kaksi pistettä menetettiin. Se on selvää. Sitä totuutta ei pääse karkuun. Selkäranka on kunnossa, nolla päästettiin. Neljäs nollapeli tässä syksyllä. Se on se tuki ja turva ja myös menestyksen tae. Siihen pitää olla tyytyväinen, Maalia, niin kuin nähtiin, ei tänään saatu aikaiseksi. Siitä jäi tänään kiinni. Monta kertaa oltiin rajoilla, pienestä kiinni. Pitää antaa myös kunniaa Kosovolle. He puolustivat erittäin hyvin. Tämmöistä fudispeli on.

Luka Hyryläinen: Ei tänään pystytty jostain syystä parhaimpaan peliin. Ei saatu sahattua paikkoja hyökkäyspäähän. Ei tullut laukauksia, vaikeaa se on maaleja tehdä. Noi oli, vähän rumasti sanottuna, vähän veemäisiä vastustajia. Mutta kyllä meidän täytyy pystyä parempaan. Kaksinkamppailussa olisi pitänyt vähän nostaa jalkapohjaa ja mennä kovempaa niihin. Tänään sitä ei tehty. Tämä oli niille varmaan voitto, tulla tänne miinusviiteen asteeseen pelaamaan. Yksi piste on aika voitto. Romania-peli oli, en halua kuulostaa ylimieliseltä, aika läpsyttelyä. Se oli meille vähän liian helppo peli.

Analyysi: Kosovo tiedettiin hankalaksi vastustajaksi, joka puolustaa hyvin. Sellainen se myös oli. Suomi sai pitää palloa, Kosovo puolusti kolmella topparille ja kun laitalinkit vetäytyivät alas, edessä oli viiden pakin linja. Kosovo puolusti ennen kaikkea boksia erinomaisesti.

Keskikentän Matias Siltanen ja Luka Hyryläinen löysivät taitoniekat Juho Talvitien, Otso Liimatan, Otto Ruopin ja Marius Söderbäckin taskuista. Lyhyillä syötöillä edettiin aina rangaistusalueen kulmille asti mutta Kosovon topparit Leon Parduzi, Julind Selmonaj ja Lendrit Shala katkoivat tehokkaasti viimeisiä syöttöjä tai peittivät ja vaimensivat laukauksia.

Pikkuhuuhkajat sai aikaiseksi vain kolme laukausta kohti maalia. Ensimmäisen ampui Talvitie vasta aivan ensimmäisen puoliajan viime hetkillä, senkin pienestä kulmasta.

Suomi kiristi ruuvia selvästi toisen jakson alussa ja Kosovo oli hätää kärsimässä. Vierailijat kykenivät vain purkamaan palloa keskialueelle ennen kuin otti vastaan uuden hyökkäyksen. Boksin puolustaminen pysyi kuitenkin tiiviinä. Tilaa ei löytynyt, vaikka Pikkuhuuhkajat sitä haki lyhyillä syötöillä.

Paras paikka avautui 80. peliminuutilla. Talvitie lähetti sivurajan tuntumasta vapaapotkun, jonka toppari Samuli Miettinen puski kohti takayläkulmaa. Maalivahti Seji kuitenkin venytti itsensä puskun tielle ja torjui pallon kulmaksi. Vaihtomies Helén pääsi kohta kentälle päästyään kokeilemaan Siltasen syötöstä Sejin reaktioita mutta maalivahti torjui pienestä kulmasta tulleen laukauksen.

Kiistanalaisin tilanne nähtiin varsinaisen peliajan lopussa. Hyryläinen syötti Helénille, joka kaatui Fatom Ademin ja Selmonaj´n puristuksessa rankkarialueen rajan tuntumassa. Kotiyleisön pettymykseksi erotuomari tuomitsi tilanteesta vain suoran vapaapotkun. Siltasen vapari otti puolustuksesta kimmokkeen ja painui ohi maalin.

Mitään yllätyksiä peli ei suonut. Ennakkoon tiedettiin mitä odottaa. Suomi ei silti kyennyt puhkaisemaan Kosovon tiivistä puolustusta. Kosovo ei ollut aseeton, vaan pystyi pitämään palloa hetkittäin mutta ratkaisuyritykset olivat ponnettomia. Suomen prässi tyrehdytti usein jo keskialueella Kosovon yritykset hyökätä. Suomi kykeni etenemään rangaistusalueen nurkille asti mutta ei enää maalipaikoille.

Maaliton tasapeli ei sekään ole varsinainen yllätys, sillä molemmat joukkueet ovat puolustaneet hyvin. Vain Espanja on kyennyt tekemään maalin Suomen tai Kosovon verkkoon.

Suomi (4–5–1): Jaaso Jantunen; Dario Naamo (90. Akseli Puukko), Samuli Miettinen, Rony Jansson, Miska Ylitolva; Marius Söderbäck (61. Pyry Mentu), Luka Hyryläinen, Juho Talvitie (82. Onni Helén), Matias Siltanen, Otto Ruoppi; Otso Liimatta.

Kosovo (3–5–2): Laurent Saji; Leon Parduzi, Julind Selmonaj, Lendrit Shala; Igball Jashari (61. Arjanit Fazlija), Hamza Muqaj (61. Leon Frokaj), Dren Zeqiri, Fatom Ademi, Erion Sadriu; Eliot Bujupi (76. Hekuran Berisha), Arianit Hasani (90+2. Morina Dardan).

Erotuomari: David Šmajc, Slovenia.

Varoitukset: Ylitolva ja Talvitie, Suomi. Zeqiri ja Fazlija, Kosovo.

Lasse Virtanen

Lapsen päälle Varissuolla ajaneen bussin kuljettajaa epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta

Turun Varissuolla 3. kesäkuuta tapahtuneen lapsen hengen vaatineen liikenneonnettomuuden esitutkinta on edennyt. Onnettomuus tapahtui Littoistentien ja Karvataskunkadun risteyksessä, kun paikallisliikenteen linja-auto törmäsi suojatietä ylittämässä olleeseen 7-vuotiaaseen pyöräilijään.

Turun kaupungin lukioiden sisäänpääsyrajat selvillä

Kerttulin lukion penkkarimeininkiä vuodelta 2019.

Turun kaupungin lukioiden alimmat sisäänpääsykeskiarvot ja -hakupisteet on julkistettu. Lukioiden aloituspaikkoja lisättiin kevään 2024 yhteishaussa kuudellakymmenellä paikalla. Yhtenä tavoitteena oli korkeiden sisäänpääsyrajojen kääntyminen laskuun.

Patrik Nygrén valittiin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hallinto- ja talousjohtajaksi

Patrik Nygren.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto on valinnut hallinto- ja talousjohtajaksi valtiotieteiden maisteri Patrik Nygrénin . Hän aloittaa tehtävässään 1. lokakuuta. Hallinto- ja talousjohtaja vastaa seurakuntayhtymän talouden johtamisesta sekä hallinto- ja talouspalveluiden toiminnasta.

Tuton Juha Helppi Mestiksen hallitukseen

Mestis-seuroja edustavan Jääkiekon Sarjaseurat ry:n vuosikokous järjestettiin tiistaina 9. kesäkuuta. Kokouksessa päätettiin hallituksen jäsenten määräksi kymmenen jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin jokaisesta seurasta puheenjohtaja ja lisäksi yksi asiantuntijajäsen.

Asumisen kokonaiskustannukset painavat vaakakupissa entistä enemmän

Hoitovastike on taloyhtiön talouden perusta. Sillä katetaan kiinteistön ylläpidosta, hoidosta ja hallinnosta aiheutuvat kulut, ja sen taso vaikuttaa suoraan asumisen kuukausikustannuksiin. Mikäli taloyhtiön tilikausi on kalenterivuosi, niin juuri nyt ollaan loppumetreillä kevään yhtiökokouskauden kanssa. Päivitetyt hoitovastikkeet näkyvätkin nyt myös myytyjen asuntojen tiedoissa, mikä tarjoaa mahdollisuuden tarkastella hoitovastikkeiden kehitystä. Huoneistokeskus selvitti, miten suurimmissa kaupungeissa myydyissä asunnoissa hoitovastikkeiden mediaaniarvot ovat kehittyneet tammi-toukokuussa vuosien 2026 ja 2025 välillä. Ostajat kiinnittävät nykyisin aiempaa enemmän huomiota asumisen kokonaiskustannuksiin, minkä seurauksena hoitovastikkeen merkitys asuntojen välisessä vertailussa on kasvanut.

Paraisten vierasvenesatamaa kehitetään vaiheittain

Paraisten kaupunki jatkaa Paraisten vierasvenesataman alueen kehittämistä. Työ on osa kaupungin strategista kasvuhanketta Mereltä merelle, joka keskittyy keskustan kehittämiseen sekä Paraisten vetovoiman ja elinvoiman vahvistamiseen niin asukkaille kuin vierailijoillekin.

TPS:n jalkapallonaisille uusia juniorisopimuksia

Turun Palloseuran naisten edustusjoukkue on solminut juniorisopimukset neljän nuoren pelaajan kanssa. Sopimuspelaajiin kuuluvat hyökkääjä ja laitapelaaja Dina Päkkilä , puolustaja Viivi Helle , keskikenttäpelaaja Emilia Jämsén sekä maalivahti Siiri Sorsakivi . Heistä Päkkilä ja Helle ovat syntyneet vuonna 2009. Jämsén ja Sorsakivi ovat syntyneet vuonna 2010.

Eronnut voi menettää oikeutensa entisen puolisonsa omaisuuteen – avio-oikeudelle tulee määräaika

Jatkossa avio-oikeus vanhentuu, kun avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen päättymisestä on kulunut kymmenen vuotta. Tämä tarkoittaa, että oikeus entisen puolison omaisuuteen voi päättyä kokonaan, jos omaisuuden jakoa ei tehdä ajoissa avioeron jälkeen. Muutos perustuu 1. kesäkuuta 2026 voimaan tulleeseen lakimuutokseen.

Vasemmistoliitto asetti uusia ehdokkaita

Opettaja Mervi Uusitalo-Heikkinen on yksi uusista ehdokkaista.

Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirihallitus asetti tiistaina 9. kesäkuuta pidetyssä kokouksessaan neljä uutta ehdokasta eduskuntavaaleihin 2027. Piirihallitus katsoo, että nimetyt henkilöt tuovat listalle maakunnallisesti kattavaa edustusta.

Finnair alkaa jälleen lentää päivittäin Turusta Helsinkiin

Finnair lopetti lennot Turusta Helsinkiin vuonna 2023.

Finnair palauttaa Turun lentoverkostoonsa lokakuussa 2026. Turun kaupunki ja Visit Turku Archipelago pitävät päätöstä tärkeänä merkkipaaluna koko alueelle.

Saaristolaisruokaa tarjolla Kuusistossa

Kaarinan Kuusistossa sijaitsevan Villa Wolaxin kesäravintola tarjoaa elokuun loppuun asti saaristohenkisiä makuja, rentoa tunnelmaa sekä tapahtumia kaikenikäisille. Yksi ravintolan suosituimmista annoksista on saaristolaislautanen, joka sisältää keittiömestarin graavattua ja kylmäsavustettua lohta, lämminsavusiikaa, varhaisperunoita, gubbröraa sekä Wolaxin saaristolaisleipää. Tuore kala savustetaan omassa savustamossa perinteisesti leppäpuulla.

Sig tarinoi Raision kirjastossa

Sig nykykuosissaan.

Kaikkien aikojen tunnetuin raisiolaisyhtye Sig vierailee Raision kirjastotalon Martinsalissa tiistaina 16. kesäkuuta kello 18 alkaen. Rennossa tapahtumassa jäsenet kertovat yhtyeen menneisyydestä, nykytilanteesta sekä tulevaisuuden näkymistä. Yhtye ei soita tapahtumassa.

Varissuon helmikuisen surman syynä riita – 43-vuotias mies tappoi tuttavansa vasaralla

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Turun Varissuolla helmikuussa tapahtuneesta taposta. Teosta epäillään 43-vuotiasta miestä, joka on tunnustanut teon.

Turku poistaa kaduilta kymmenittäin pysäköintimaksuautomaatteja

Valtaosa Turun pysäköinneistä maksetaan mobiilisovelluksilla. Kaupunki päätti keväällä poistaa käytöstä 35 vähiten käytettyä maksuautomaattia. Pusseilla peitetyt automaatit poistetaan katukuvasta kesäkuun aikana.

Rättisitikka tulee takaisin sähköistettynä

Citroën on julkistanut tuovansa mallistoonsa takaisin yhden autoilun historian tunnetuimman mallin, eli 2 CV:n, kotoisammin ”rättisitikan”. Alkuperäinen 2 CV mullisti autoilun yksinkertaisuudellaan, kekseliäisyydellään ja ennen kaikkea edullisuudellaan. Samat tekijät ovat nyt hyvinkin ajankohtaisia, ja uusi 2 CV tuleekin olemaan halvan hintaluokan täyssähköinen kulkupeli.

Nikotiinin kieltomerkit ovat harvassa

Turun ammattikorkeakoulun lehtorit Anu Vaihekoski ja Minna Salakari ihmettelivät, miksi Kupittaan alueella ei ole riittävästi nikotiininkäyttöön liittyviä kieltotauluja.

Turussa ja Naantalissa Nikotiimin asiantuntijat suorittivat toukokuun lopussa nikokävelyjä. Niiden aikana kartoitettiin, miten nikotiinituotteiden käyttö näkyy nuorten arjessa, minkä ikäiset tuotteita käyttävät ja miten niitä nuorille mahdollisesti markkinoidaan.

Vartiovuorella seikkaillaan tuorein saappain

Valtteri Lehtinen on Saapasjalkakissa.

Turun Kesäteatterin tämän kesän näytelmänä päästään seuraamaan Saapasjalkakissan seikkailuja. Luvassa on uusi ja raikas tulkinta klassikkotarinasta. Ohjauksesta ja tarinan dramatisoinnista vastaa Seppo Honkonen . Nimiroolissa esiintyy Valtteri Lehtinen ja Velhona Sami Lalou . Saapasjalkakissan ensi-ilta on 11. kesäkuuta. Esityskausi jatkuu tuttuun tapaan koko kesän. Viimeinen näytös on 15. elokuuta.

Lomalta halutaan enemmän hyvinvointia

Dertour Groupin tuore matkailuraportti osoittaa, että yhä useampi haluaa yhdistää lomallaan liikunnan ja henkisen palautumisen. Raportin mukaan 57 prosenttia matkustaa ensisijaisesti rentoutuakseen ja ladatakseen akkujaan, ja 34 prosenttia hakee lomalla erityisesti parempaa henkistä hyvinvointia. Yli puolet vastaajista suosii terveys- ja hyvinvointipainotteisia lomia, ja 35 prosenttia valitsee loman, jossa korostuu liikunta ja aktiivisuus.

Näköislehti

Urheilu

Tuton Juha Helppi Mestiksen hallitukseen

Mestis-seuroja edustavan Jääkiekon Sarjaseurat ry:n vuosikokous järjestettiin tiistaina 9. kesäkuuta. Kokouksessa päätettiin hallituksen jäsenten määräksi kymmenen jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin jokaisesta seurasta puheenjohtaja ja lisäksi yksi asiantuntijajäsen.

Puukkokatsomo: Kovia tuloksia Paavolla

Paavo Nurmi Games järjestettiin tänä vuonna hieman aiempaa aiemmin. Suomalaisen yleisurheilukauden kesän avaus onnistui kuitenkin aavistuksen haastavista lähtökohdista varsin hyvin. Yleisöä oli jälleen tuvan täydeltä ja myös tulostaso oli kova. Yksi huippuhetki koettiin miesten seipääässä, kun Kreikan Emmanouíl Karalís vastasi odotuksiin ja ylitti kuusi metriä.

TPS:n jalkapallonaisille uusia juniorisopimuksia

Turun Palloseuran naisten edustusjoukkue on solminut juniorisopimukset neljän nuoren pelaajan kanssa. Sopimuspelaajiin kuuluvat hyökkääjä ja laitapelaaja Dina Päkkilä , puolustaja Viivi Helle , keskikenttäpelaaja Emilia Jämsén sekä maalivahti Siiri Sorsakivi . Heistä Päkkilä ja Helle ovat syntyneet vuonna 2009. Jämsén ja Sorsakivi ovat syntyneet vuonna 2010.

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Taika Koilahti oppi nauttimaan urheilijan arjesta vaikeiden vuosien jälkeen

Taika Koilahti avaa ulkokautensa kotiyleisön edessä Paavo Nurmi Gamesissa, jossa vastaan asettuu harjoittelukaveri Jessica Kähärän lisäksi muun muassa Tokion MM-kisojen pronssinainen Kolumbian Natalia Linares.

Pituushyppääjä Taika Koilahti hymyilee vapautuneesti, pitkästä aikaa. Syykin on selvä.