Uudessa kansainvälisessä tutkimuksessa analysoitiin satoja keskiajalta peräisin olevia muinais-DNA-näytteitä eri puolilta Eurooppaa. Tutkimuksessa tehdyt geneettiset analyysit paljastavat laajamittaisia muuttoliikkeitä, alueellista monimuotoisuutta ja uusia näkemyksiä varhaiskeskiaikaisista yhteisöistä.

Slaavien muuttoliikkeet ovat Euroopan historian merkittävimpiä mutta huonoiten tunnettuja tapahtumia. Slaaveiksi kutsutut väestöryhmät, jotka asuttivat keskiajalla alueita Baltiasta Balkanille ja Elbe-joelta Volgalle, ilmestyvät kirjallisiin lähteisiin 500-luvulla jaa. Näiden kansojen alkuperä on kuitenkin säilynyt yhtenä keskiajan suurimmista mysteereistä, sillä slaavit jättivät jälkeensä vain vähän materiaalia arkeologeille – polttohautauksia, yksinkertaisia rakennuksia ja koristelematonta keramiikkaa. He alkoivat myös tallentaa omaa kirjallista historiaansa vasta vuosisatoja myöhemmin, minkä vuoksi muiden kansojen historiankirjoittajien kuvaukset “slaaveista” ovat usein kiistanalaisia.

Historiantutkijat ovat olleet erimielisiä siitä, missä määrin slaaveihin liitetyn materiaalisen kulttuurin ja slaavilaisten kielten leviäminen olivat seurausta ihmisten muuttoliikkeestä, ja missä määrin kielen- ja kulttuurinvaihdosta.

Evolutiivisen antropologian Max Planck -instituutin johtamassa tutkimushankkeessa poraudutaan ensimmäistä kertaa laajamittaisesti näihin kysymyksiin. Tutkimuksessa on mukana myös Turun yliopiston tutkijoita SUMRAGEN-hankkeesta.

Tutkimuksessa analysoidut 550 muinaista yksilöä paljastavat, että slaavilaistuminen oli ennen kaikkea seurausta ihmisten muuttoliikkeestä. Tutkimuksen perusteella slaaveille tyypillinen geneettinen profiili on lähtöisin alueelta, joka kattaa nykyisen eteläisen Valko-Venäjän ja Ukrainan pohjoisosat. Se levisi 500-luvulta jaa. alkaen laajalle alueelle Keski- ja Itä-Eurooppaan.

– Geneettiset tuloksemme tarjoavat ensimmäiset konkreettiset vihjeet slaavilaisten esi-isien syntyperästä ja ne viittaavat todennäköiseen alkuperään jossain Dnestr- ja Don-jokien välissä, sanoo tiedotteessa tutkimuksen pääkirjoittaja Joscha Gretzinger, joka on geneetikko Max Planckin evolutiivisen antropologian instituutista.

– Tämä geneettinen profiili on yhä nähtävissä monissa nykyisissä väestöissä, joista monet puhuvat slaavilaisia kieliä, erityisen vahvana esimerkiksi sorbeissa, jotka muodostavat kielivähemmistön Itä-Saksassa, lisää tutkimuksessa mukana ollut professori Päivi Onkamo Turun yliopistosta.

Tutkimuksen mukaan Itä-Saksassa ja Puolassa aiempi geeniperimä korvautui 600–800-luvuilla lähes kokonaan slaaveille tyypillisellä perimällä. Geneettisen aineiston perusteella slaavit eivät kuitenkaan saapuneet sotaisasti, vaan muuttoliikkeisiin osallistui kokonaisia yhteisöjä, jotka rakentuivat perhesiteiden varaan.

Tutkimusryhmän mukaan muuttoliikkeisiin ja uusien yhteisöjen rakentamiseen osallistuivat yhtä lailla miehet ja naiset, luultavasti kokonaiset perheet. Muuttajien yhteisöt olivat myös joustavia, sillä aineiston perusteella niiden rakenne ja suhde paikalliseen väestöön ja varhaisempaan kulttuuriin vaihteli alueittain. Muun muassa Itä-Saksassa slaavit asettuivat alueille, jotka olivat tyhjenneet aiempien asukkaiden muutettua muualle kansainvaellusten aikana.

Pohjois-Balkanin alueella geneettinen jatkuvuus aiemmilta vuosisadoilta oli vahvempaa kuin Keski-Euroopassa. Vaikka myös Balkanin alueelta tutkituissa muinais-DNA-näytteissä havaittiin slaaveille tyypillisen itäeurooppalaisen perimän lisääntyminen 600-luvulta jaa. alkaen, slaavit myös sekoittuivat alueen varhaisemman väestön kanssa muodostaen uusia, geneettisesti, kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisia yhteisöjä. Tämä monimuotoisuus näkyy yhä Balkanin nykyisessä väestössä.

– Myös nykyisen Keski-Venäjän alueella itäeurooppalaista perimää kantava väestö asettui rinnakkain alueen varhaisemman, muun muassa uralilaisia kieliä puhuneen väestön kanssa, ja väestöt sekoittuivat pikkuhiljaa kielenvaihdoksen myötä, kertoo Sanni Peltola, joka on tutkinut aihetta osana väitöskirjaansa.

Slaavien liikkeiden myötä levinneet geenit ja kielet ovat muokanneet merkittävästi Euroopan geneettistä ja kielellistä maisemaa huolimatta siitä, että alkuperäisistä muuttajista on arkeologiseen aineistoon ja historiankirjoihin jäänyt vain vähän jälkiä.

– Leviämisen vaikutus on nähty jo aiemmissa, nykyväestöistä tehdyissä tutkimuksissa, mutta tässä uudessa tutkimuksessa leviämisprosessia päästiin ensi kertaa tutkimaan tässä mittakaavassa suoraan muinaisnäytteistä, toteaa tutkimuksessa mukana ollut apulaisprofessori Elina Salmela Turun yliopistosta.

Laajuudessaan uusi tutkimus valottaa myös syitä slaavien menestykselle: slaavit eivät saapuneet valloittajina tai edustaneet eliittiä, vaan asuttivat uusia alueita joustavasti ja pragmaattisesti.

– Yhteisöjen sopeutumiskyky, yksinkertainen toimeentulo sekä kyky yhdistää uusia ja vanhoja perinteitä tekivät niistä elinvoimaisia myös epävakaina aikoina, Onkamo toteaa.

Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä syyskuussa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)