Varsinais-Suomen työttömyys trendinomaisessa nousussa kesäkuussa
Varsinais-Suomen työllisyystilanne heikkeni kesäkuun lopussa trendinomaisesti, kun työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi huomattavasti sekä edelliseen kuukauteen että viime vuoteen verrattuna. Työttömyysaste nousi erityisesti Turun seudulla, jossa se oli maakunnan korkein, kun taas Turunmaan saaristossa tilanne oli selkeästi parempi. Avoimien työpaikkojen määrä väheni edelleen, mikä heijastaa alueen haastavaa työmarkkinatilannetta. Pitkäaikaistyöttömyyden määrä on kasvanut kuluvan vuoden aikana todella huolestuttavalla tahdilla.
Varsinais-Suomen kuntien työllisyyspalveluissa oli kesäkuun lopussa 28 000 työtöntä työnhakijaa. Kesäkuun aikana työttömien määrä kasvaa normaalivuosina reippaasti toukokuuhun verrattuna, kuten nytkin, työttömien määrän lisääntyessä 2 400:lla edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 3 800:lla eli 16 prosenttia, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa vain 13 prosenttia. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä tippui 300:lla verrattuna vuodentakaiseen.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli kesäkuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,8 prosenttia eli 1,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin edelleen pienempi kuin koko maassa (12,2 %) keskimäärin.
Kesäkuussa työttömiä oli Varsinais-Suomen seutukunnissa viime vuotta enemmän Turunmaan saaristoa lukuun ottamatta, jossa työttömyysaste putosi 0,1 prosenttiyksikköä.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Turun seudulla (12,4 %) sekä kunnista Turussa (15,4 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,1 %) sekä kunnista Paraisilla (5,6 %).
Kesäkuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen kuntien työllisyyspalveluissa 2 400 kappaletta, joten pudotusta on tullut jonkin verran (-15 %) vielä viime vuoteen verrattuna. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 6 900 eli 33 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna kesäkuun aikana 4 400, joista 1 900 oli uusia, kesäkuun aikana avautuneita työpaikkoja. Uusia työpaikkoja tuli kesäkuussa tarjolle kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Heinäkuussa työttömien työnhakijoiden määrä nousee yleensä selkeästi vielä kesäkuuhun nähden.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)