Taitotärppi: Näin ompelet haalarimerkin kestämään biletystä
Haalarimerkin ompelu ei ole kvanttifysiikkaa, vaikka toimenpide haasteesta voi käydäkin. Haalaritrendi on saapunut Suomeen Ruotsista 1980-luvulla. Insinöörit viljelivät perinteen kaikkialle, joten tuska haalarimerkkien pitävästä kiinnityksestä on yhteinen. Näillä ohjeilla saat haalarimerkin pysymään mukana opiskelijariennoissa.
Tarvitset haluamasi merkin ja haalareiden lisäksi silmäneulan, hakaneuloja, sakset ja ompelulankaa. Karhulanka on erityisen vahva polyesterilanka, jolla merkki varmasti pysyy. Vyötärön alapuolelle kiinnitetty merkki todennäköisemmin näkyy, jos päätät juhlistaa hihat lanteille solmittuina.
1. Kiinnitä merkki haluamaasi kohtaan hakaneuloilla. Yleensä 2–3 hakaneulaa riittää pitävään otteeseen. Kiinnitä ne siten, että merkin ulkoreunat jäävät vapaiksi.
2. Valitse sopivan värinen lanka, josta leikkaat puolen metrin pätkän. Jos käytät ohuempaa lankaa, varaa sitä tuplamäärä ja laita se kaksin kerroin.
3. Pujota lanka neulansilmään. Solmi langan pää, ja jätä langan solmupuoli haalarin nurjalle puolelle, jotta kokonaisuudesta tulee siisti.
4. Aloita ompelu pujottamalla neula haalarin nurjalta puolelta merkin oikealle puolelle. Seuraava pisto tehdään merkin oikealta puolelta nurjalle puolelle. Toista tätä ja etene merkin reunaa pitkin.
5. Kun olet kiertänyt ja kiinnittänyt koko merkin, tee viimeinen pisto haalarin sisäpuolelle. Päättele lanka esimerkiksi monella solmulla, ja leikkaa ylimääräinen osa pois.
6. Lopuksi voit poistaa hakaneulat ja ihailla kiinnittämääsi merkkiä.
Jos lanka loppuu kesken merkin kiinnityksen, pystyt jatkamaan päättelemällä langan ja jatkamalla uudella merkin kiinnitystä. Merkkien kiinnitys kannattaa tehdä yhdessä, niin saa tarvittaessa kaverilta apua.
Eveliina Portnoj