Noin joka kolmas suomalainen tuntee vakuutussäästämisen

Suomalaiset tuntevat sijoitusrahastot, mutta monet muut sijoituskohteet ovat vielä vieraita, selviää OP Ryhmän teettämästä kyselystä. Lisäksi lähes joka neljännelle suomalaiselle mikään yleinen sijoituskohde ei ole tuttu, ja sukupuolten välillä on merkittäviä eroavaisuuksia, kuinka eri sijoituskohteita tunnetaan.

Valtaosa suomalaisista tuntee sijoitusrahastot ja pörssiosakkeet, mutta moni muu sijoitusinstrumentti on vähemmän tuttu. Lisäksi 23 prosentille suomalaisista mikään yleisimmistä sijoitusinstrumenteista ei ole tuttu, selviää OP Ryhmän Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. Naisista näin sanoo 31 prosenttia ja miehistä 15 prosenttia.

Suomalaisista 63 prosenttia kertoo, että sijoitusrahasto on heille tuttu. Pörssiosake on puolestaan tuttu 51 prosentille suomalaisista, joskin sukupuolten välillä on eroja. Naisista 40 prosenttia pitää pörssiosaketta tuttuna ja miehistä peräti 63 prosenttia. Kyselytutkimuksen perusteella monet sijoituskohteet ovatkin tutumpia miehille kuin naisille.

– Tässä saattaa toki olla vääristymää, sillä miehet usein vastaavat kyselyihin naisia itsevarmemmin, ja kokemus tuttuudesta voi olla hyvin subjektiivinen. Kyselyn tulokset ja tilastot kuitenkin osoittavat, että miehet sijoittavat edelleen enemmän kuin naiset. Ero on onneksi vuosien saatossa tasoittunut, ja esimerkiksi rahastosäästäjissä sukupuolijakauma on hyvin tasainen, sanoo OP:n Varallisuudenhoidon asiakkuuksien ja myynnin johtaja Kai Kalajainen tiedotteessa.

Kaksi kolmesta suomalaisesta pitää osake- ja muuta sijoittamista erinomaisena keinona lisätä kansalaisten ja kansantalouden vaurautta, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimuksesta. Luku on kasvanut vahvasti 2000-luvun edetessä.

Tästä huolimatta monet sijoituskohteet eivät ole suomalaisille vielä tuttuja. OP:n kyselyn mukaan esimerkiksi joukkovelkakirjalaina on tuttu sijoitustapa 17 prosentille suomalaisista ja vakuutussäästäminen 28 prosentille. Vakuutussäästäminen on selvästi tutumpi vanhemmille ikäryhmille kuin nuorille.

Vakuutussäästäminen on pitkäaikaisen säästämisen ja sijoittamisen muoto, jossa sijoittaminen tapahtuu vakuutusyhtiön kautta. Vaikka sijoitusmuoto ei ole suomalaisille yhtä tuttu kuin suoraan rahastoihin tai osakkeisiin sijoittaminen, on se kasvattanut suosiotaan OP:n asiakkaiden keskuudessa. Uusien sijoitusvakuutusten määrä kasvoi OP Ryhmässä vuonna 2024 noin 75 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, ja bruttomääräiset sijoitukset sijoitusvakuutuksiin yli 40 prosenttia edellisvuodesta.

– Sijoitusvakuutuksen etuna pidetään usein sitä, että jos asiakas haluaa vaihtaa sijoitusvakuutuksensa sijoituskohdetta, kertynyttä tuottoa ei veroteta vaihdon yhteydessä, vaan vasta kertyneitä varoja nostaessa. Epävakaa maailmantilanne voi osaltaan vaikuttaa siihen, että yhä useampi arvostaa mahdollisuutta seurata aktiivisesti markkinoita ja vaihtaa joustavasti sijoituskohteitaan, OP-Henkivakuutuksen varatoimitusjohtaja Katja Taponen kommentoi.

ETF-rahastot ovat näkyneet viime vuosina yhä enemmän mediassa, mutta kyselyn perusteella ne ovat suurimmalle osalle suomalaisista vieraita. Miehistä 22 prosenttia kertoo niiden olevan tuttuja, naisista vain kymmenen prosenttia. Tutkimuksen mukaan ETF:t ovat tutumpia nuorille kuin vanhemmille ikäryhmille.

ETF-rahastot eli pörssinoteeratut rahastot ovat sijoituskohteita, joilla voi käydä kauppaa pörssissä, kuten osakkeilla. ETF koostuu useista eri sijoituskohteista, kuten osakkeista, korkotuotteista tai raaka-aineista – vaikkapa kullasta. Yleisimmin ETF-rahastossa on sijoituskohteena eri osakkeita. Koska ETF-rahastot sijoittavat moneen eri sijoituskohteeseen, moni hyödyntää niitä hajauttamiseen.

– Vaikka monelle suomalaiselle ETF:t eivät ole tuttuja, tilastojemme mukaan ETF-sijoittaminen on vahvassa kasvussa. Esimerkiksi tammikuussa henkilöasiakkaamme ostivat ETF-rahastoja kappalemääräisesti peräti 173 prosenttia enemmän kuin vuoden 2024 tammikuussa, avaa kansainvälisten osakkeiden ja ETF:ien asiantuntija Joona Heinola.

OP Ryhmän marraskuussa toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi verkkopaneelissa 16–80-vuotiaita suomalaisia (n=3 748) valtakunnallisesti edustavasti. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään koko vastaajajoukon osalta 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa. 

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Astianpesukone kärähti Hirvensalossa

Astiapesukone kärähti asunnossa Pitkäsalmenkadulla Hirvensalossa keskiviikkona puolilta päivin.

Lähes joka kolmas ei pysähdy stop-merkillä

Stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ja väistämään risteyksen muuta liikennettä.

Kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysäyttämättä. Tietämättömyys ei ole syynä laiminlyöntiin, sillä valtaosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista tietää, että stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ajoneuvon.

Kysely: Suomalaiset turvallisuushakuisempia kuin muut pohjoismaalaiset

Suomalaisen unelman ytimessä ovat arjen hyvinvointi, pahan päivän varalle säästäminen ja nopea velkojen maksu, kertoo Nordean tuore pohjoismainen Unelmaindeksi.

Funikulaari pois käytöstä perjantaina määräaikaistarkastuksen vuoksi

Funikulaari ei ole käytössä perjantaina päivällä.

Funikulaari on poissa käytöstä perjantaina 12. syyskuuta kello 7 alkaen määräaikaistarkastuksen vuoksi.

Osuuskuntien palautukset jäsenille ennätyslukemissa – yli 1,2 miljardia

Suomalaiset osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt palauttivat omistajajäsenilleen viime vuonna yhteensä 1,26 miljardia euroa. Summa on uusi ennätys ja osoitus siitä, miten osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt kanavoivat tuloksensa takaisin jäsenilleen.

Cecilia Raunio nimitetty Åbo Akademin uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi

Cecilia Raunio.

Åbo Akademin hallitus nimitti 5. syyskuuta KTM Cecilia Raunion Åbo Akademin talous- ja rahoitusjohtajaksi (Chief Financial Officer, CFO).

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä luultua enemmän

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä huomattavasti enemmän kuin usein ymmärretään. Ihottuman aiheuttamaa taakkaa ei tunnisteta riittävästi päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla eikä edes terveydenhuollossa. Atopialasten vanhemmat tarvitsevat tukea niin terveydenhuollon ammattilaisilta kuin lähipiiriltään, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto 14. syyskuuta Kansainvälisenä atopiapäivänä.

Kaarinassa torjuttiin 24 500 neliömetriltä vieraslajeja mobiilipelillä

Lupiini on näyttävä mutta haitallinen vieraslaji, joka leviää nopeasti. Se tuottaa kukinta-aikaan runsaasti siitepölyä.

Kesän vieraslajitorjunta on saatu päätökseen Kaarinassa. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät kesän aikana yhteensä lähes 24 500 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi yli 980 euroa.

Uutta tietoa tutkijoita kiehtoneesta mysteeritähdestä – kaksoistähteä ympäröi valtava kiekko

Hyvin kirkas ja yllättävästi kirkkauttaan muuttava kohde V Sagittae on askarruttanut tähtitieteilijöitä jo yli sadan vuoden ajan. Uudessa kansainvälisessä tutkimuksessa tutkijat saivat tästä mysteeritähdestä paljon uutta tietoa.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkuun mies- ja poikatyön verkosto

Turkuun on perustettu mies- ja poikatyön verkosto. Verkosto koordinoi, järjestää tilaisuuksia sekä tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa Turun seudun miesten ja poikien hyvinvoinnin tukemiseksi.

Työtapaturmien määrä laskee – suurin muutos työmatkoilla

Työtapaturmien määrä vuosina 2005-2025. Vuoden 2025 tieto on TVK:n ennuste.

Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) tuoreen ennusteen mukaan työtapaturmia sattuu tänä vuonna neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Suurin lasku nähdään työmatkatapaturmissa, joiden määrä vähenee 13 prosenttia.

Eurojackpotin potti kohoaa sataan miljoonaan euroon – Suomeen kaksi suurvoittoa

Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin sataan miljoonaan euroon.

Sasha Pepeljajevin uutuus ensi-illassa Aurinkobaletissa

Sasha Pepeljajevin tanssiteos SOMEONE LIKE ME saa ensi iltansa Monitaidefestivaali Manifestissa torstaina 11. syyskuuta. Teos on Tallinnassa asuvan huippukoreografin yhdeksäs vierailu Aurinkobaletissa. Someone like me on tanssiteos valinnoista – oman tien löytämisestä, sen pohtimisesta ja kyseenalaistamisesta.

Työmarkkinoiden alakulo heijastuu kielteisesti erityisesti maahanmuuttajanaisiin

Runsas puolet kyselyyn vastanneista maahanmuuttajanaisista (52 %) kokee yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen viimeisten vuosien aikana. Reilu viidennes (22 %) koki ilmapiirin parantuneen. Haastatteluiden perusteella heikko talouden suhdanne ja lisääntynyt työttömyys vaikeuttavat erityisesti maahanmuuttajanaisten työllistymismahdollisuuksia.

Uusi illalliselämys starttaa Logomossa

Smörrebröd.

Logomon MOVE 5D-tila saa uuden fine dining -kokonaisuuden, kun syyskuussa käynnistyy kolmas immersiivinen illalliskonsepti – The Essence of Taste. Tällä kertaa vieraat pääsevät matkalle maailman ympäri – kahdeksan kohdetta, kaksitoista ruokalajia ja täysin uusi tarina tekevät illasta moniaistillisen seikkailun, jollaista ei muualla Suomessa koeta.

Pääosassa suomenruotsalainen vammaishistoria

Vammaishistoriakuukautta vietetään syyskuussa toista kertaa Suomessa. Kuukautta koordinoi verkosto, jossa on mukana yksityishenkilöitä, aktivisteja, instituutioita ja järjestöjä, joilla on erilaisia yhteyksiä vammaisliikkeeseen ja vammaisten ihmisten kulttuuriperintöön.

Termostaatit kuntoon, kulutus kuriin

Mekaaniset termostaatit, kuten vesikiertoisten pattereiden termostaatit ja niiden ohjaamat venttiilit, saattavat kesän aikana jumiutua.

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt kannattaa laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle, vaikka syksy vielä lämpimältä näyttäisikin. Kulutuksen seuranta on yhä tärkeämpää paitsi energian ja kustannusten säästön myös järjestelmien vikaantumisen havaitsemisen vuoksi.

Urheilu

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.