Adele-tribuuttishow saapuu Konserttitaloon
Someone Like You – The Adele Songbook -livekonsertti järjestetään lokakuussa Oulussa, Tampereella, Joensuussa, Kuopiossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Turussa, Porissa, Mikkelissä ja Lappeenrannassa. Konsertin solistina laulaa brittiläinen Katie Markham ja musiikista vastaa nelihenkinen livebändi.
Konserteissa lavalla loistaa brittiläinen X-Factor-finalisti Katie Markham. Esitys sisältää musiikkia Adelen neljältä ennätyksiä rikoneelta albumilta. Mukana on myös uuden 30-albumin tuoreita biisejä kuten Easy On Me, I Drink Wine ja Oh My God.
Markhamin matka menestyneen Someone Like You – The Adele Songbook -kiertueen solistiksi alkoi vuonna 2015 Adelen itsensä valittua Katien esiintymään Graham Nortonin juontaman BBC:n Adele Special -ohjelmaan.
– Ensimmäisestä esityksestämme lähtien kaikki on ollut yhtä pyörremyrskyä. Nyt usean vuoden jälkeen myymme loppuun yhä useampia esityksiä, enkä vaihtaisi tätä mihinkään On etuoikeus saada esittää Adelen kappaleita viikoittain. Rakastan erityisesti hänen uusinta tuotantoaan. Uusimman albumin henkilökohtaisuus – itsensä kasaaminen uudelleen vaikean eron jälkeen ja rakkauden etsiminen – on uskomattoman rehellistä ja koskettavaa, Markham sanoo tiedotteessa.
Esitys sisältää Adelen suurimmat hitit, kuten Rolling in the Deep, Make You Feel My Love, Someone Like You ja Skyfall.
Konsertti on Turussa keskiviikkona 8. lokakuuta kello 19 Konserttitalolla.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















