Muse, Judas Priest, Till Lindemann ja Sepultura Rockfestiin Artukaisiin

Sepultura nähdään Artukaisissa ensi kesänä. Sepultura nähdään Artukaisissa ensi kesänä. Kuva: Natalia Kopkina

Rockfest järjestetään välivuoden jälkeen Turussa, Artukaisten kentällä ja Gatorade Centerissä, torstaista lauantaina 12.–14. kesäkuuta. Uusi tapahtuma-alue mahdollistaa jopa 30 000 hengen päivittäisen yleisömäärän.

Festivaaleilla nähdään yhdeksi maailman parhaista livebändeistä tituleerattu, Grammy- ja Britt Award -palkittu Muse. Yhtye tuo massiivisen ja näyttävän visuaalisen show’nsa Rockfestiin kiertueensa avauskeikalla. Yli seitsemän miljardia striimanneen bändin jättihittejä ovat Uprising, Supermassive Black Hole, Hysteria ja Starlight.

Festivaalin vetovoimaisimpiin nimiin lukeutuu myös hevimetallin kulmakivi, falsettilaulusta sekä nahka- ja niittiunivormuista tunnettu Rob Halfordin luotsaama Judas Priest. Ensi vuonna bändin klassikkoalbumi Painkiller täyttää 35 vuotta ja keikka keskittyy kyseisen levyn materiaaliin, unohtamatta bändin muita mestariteoksia.

Lavalle nousevat myös soolokiertueelle starttaava, Rammsteinin laulajana tunnettu Till Lindemann sekä lopettamisestaan uutisoinut ja viimeistä kertaa Suomessa festivaalikeikalla nähtävä brasilialainen thrash-metallin suunnannäyttäjä Sepultura.

Rockfestin ohjelmistoon liittyvät ukrainalainen metalcore-bändi Jinjer, ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä yhdysvaltalainen pitkän linjan hardcorepunk-legenda Black Flag sekä raskaista kitarariffeistä, huutolauluosuuksista, ja melodisista lauluista tunnettu ruotsalainen Dead By April.

Kotimaista metalliantia edustavat uuden albumin ensi vuonna julkaiseva Battle Beast sekä death- ja thrash-metallia osin runolliseen lyriikkaan yhdistelevä Mokoma.

Saksalaiset vieraat, industrial-musiikin pioneeri Die Krupps sekä metalcorea ja nu metalia sekoitteva Ghøstkid, nähdään Rockfestissä odotetulla isolla festivaalikeikalla.

Yli 30 vuoden vuoden jälkeen naftaliinista nousee Rockfestin lauteille Michael Monroen legendaarinen Demolition 23 -yhtye. Festarin erikoisantia on metallin tuore superkokoonpano, Amorphiksen, Sentencedin, Insomniumin, Dimmu Borgirin ja Dark Tranquillityn jäsenistöstä koostuva Cemetery Skyline.

Festareilla koetaan myös äärimmäistä deathcorea edustavan Lorna Shoren ex-solistin Immortal Disfigurementin, Ville Maljan luotsaaman Moon Shotin ja suomenkielisen melodisen metallin edelläkävijän, Turusta ponnistavan Kilpi-yhtyeen keikat.

Lisää ohjelmajulkistuksia on luvassa jo joulukuussa.

– Rockfest 2025 -ohjelmistosta on tehty ensimmäisiä tarjouksia jo puolitoista vuotta sitten, ja lopputulos todellakin palkitsee. Olen erittäin tyytyväinen monipuoliseen ja vahvaan ohjelmaamme, joka toki tulee vielä täydentymään lisänimillä. Muse on kokoluokaltaan erittäin iso juttu ja kiinnostaa musiikin kuulijoita laajasti sekä Black Flag, joka ei ole koskaan aiemmin esiintynyt Suomessa, iloitsee promoottori Janne Tamminen tiedotteessa.

Rockfest rakentuu Turun Artukaisten kentälle ja viereiseen Gatorade Centeriin massiiviseksi tapahtumakokonaisuudeksi, josta löytyy muun muassa kolme festivaalilavaa. Kaksi isompaa sijoittuvat kentälle ja yksi sisätiloihin. Ulkolavojen välittömässä läheisyydessä ovat myös VIP-alueet, joista on hyvä näkyvyys lavoille.

Gatorade Centerin fasiliteetit kuten katettu tila ja sisävessat ovat Rockfest-yleisön käytössä. VIP-ruokailu tapahtuu Gatorade Centerin VIP-ravintolassa.

Juoma- ja ruokavalikoimien lisäksi tarjolle tulee erilaista alueohjelmaa.

– Alueella on luvassa erilaisia toimintapisteitä. Muun muassa Radio Rock Villagessa on tuttuun tapaan mahdollista seurata tunnettujen radiojuontajien juontamaa suoraa radiolähetystä sekä napata artistien ja yhtyeiden nimikirjoituksia. Tarkemmat tiedot alueohjelmasta julkistetaan keväällä, kommentoi Head of Production Anniina Havukainen.

Noin viiden kilometrin säteellä keskustasta, satamasta ja rautatieasemalta sijaitseva tapahtuma-alue on yleisölle helposti saavutettavissa julkisella liikenteellä, kun festivaalin nonstop shuttle-bussi kulkee keskustan ja tapahtuma-alueen väliä. Omalla autolla saapuville on tarjolla läheisen Turun Messukeskuksen alueen Rockfest Parking. Pysäköintiliput tulevat myyntiin joulukuussa. Festivaali on saavutettavissa myös jalan ja pyörällä sekä muilla kevyen liikenteen vaihtoehdoilla.

Nelonen Media Live on tapahtumatuotantoon erikoistunut yritys, joka tuottaa tapahtumia, festivaaleja ja konsertteja eri puolella Suomea. Nelonen Media Liven tuottamia festivaaleja ovat Rockfest, Himos Juhannus, Iskelmä Festivaali Himos, Tikkurila Festivaali, Suomipop Festivaalit Jyväskylässä ja Oulussa sekä Kuopiorock-festivaali. Nelonen Media Live on osa Sanoma-konsernia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Onnikoti Taika tuo uudenlaista yhteisöllistä asumista Turun Kirstinpuistoon loppuvuodesta 2026

Vammaisten asumispalveluja tarjoava Onnikodit laajentaa toimintaansa Turkuun avaamalla loppuvuodesta 2026 uuden modernin yhteisöllisen asumisen yksikön, Onnikoti Taikan, Kirstinpuiston kaupunginosaan. Uusi yksikkö tarjoaa asukkailleen turvallisen ja omannäköisen elämän mahdollisuuden kerrostaloympäristössä, painottaen samalla yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä tukea.

Vastasyntyneiden hoidon asiantuntijat kokoontuvat Turussa

Vastasyntyneiden hoidon kansainväliset asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 11. Scene-symposiumiin 24.–25. syyskuuta. Monialainen symposiumi käsittelee erityisesti vanhemman ja vastasyntyneen fyysistä ja emotionaalista läheisyyttä sairaalahoidon aikana.

Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti

Havainnekuva uudesta hoivakodista.

Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.

Marina Palace remontoidaan lattiasta kattoon – ovet sulkeutuvat tammikuussa kolmeksi kuukaudeksi

Radisson Blu Marina Palace Hotel sulkeutuu vuodenvaihteessa noin kolmeksi kuukaudeksi mittavan uudistuksen vuoksi. Aurajoen rannassa hotelli uudistetaan lattiasta kattoon, huoneista ja ravintolasta kokoustiloihin, aulaan, valaistukseen ja talotekniikkaan asti.

Opiskelijoilta raikkaita ideoita ruokahävikin vähentämiseksi

Innovaatioprojektiin osallistuneiden opiskelijoiden suunnittelevat toimintakortit innostavat pohtimaan arjen ruokahavikkia kaytannonlaheisesti.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) sai Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoilta 17 ideaa ruokahävikin vähentämiseksi. LSJH antoi kahdeksanhenkiselle Capstone-ryhmälle toimeksiannon ideoida osallistavia ja elämyksellisiä näyttelyteoksia vierailukeskuksiin ja muihin tapahtumiin. Tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa jäteneuvonnassa ja ympäristökasvatuksessa.

Ratsumiehenkatua päällystetään pitkälle lokakuuhun

Koko Ratsumiehenkatu jyrsitään ja päällystetään. Työ kestää 9. lokakuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä työmaan kohdalla. Paikalla on liikenteenohjaajat ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Mitä tapahtuu, kun kahden poikkeuksellisen taiteilijan elämä, musiikki ja valinnat kietoutuvat yhteen?

Kamarikuoro Key Ensemblen konsertti Alma & Gustav – Elämä sävelten välissä kuullaan Martinkirkossa sunnuntaina 27. syyskuuta kello 18. Mitä tapahtuu, kun kahden poikkeuksellisen taiteilijan elämä, musiikki ja valinnat kietoutuvat yhteen?

Jazzin kärkinimet improvisoivat Raision kirkossa

Verneri Pohjola.

Raision kirkossa keskiviikkona 30. syyskuuta kello 18 alkavassa konsertissa esiintyvät Suomen tunnetuimpiin kuuluvat jazz-muusikot Antti Lötjönen (kontrabasso) ja Verneri Pohjola (trumpetti).

Suomalaisille vauvoille jo yli kaksi miljoonaa euroa ilmaisia sijoituksia

Yli 20 000 vauvaa on jo ottanut ensimmäisen askeleensa sijoittamisen pariin OP Ensisijoituksen avulla. Myös vuonna 2027 jokainen Suomessa syntyvä vauva saa sadan euron sijoituksen OP-Maailma Indeksi -rahastoon.

Kaarinan kunnallinen nuorisotyö täyttää 70 vuotta

Kaarinan kunnallisen nuorisotyön perustamisesta on kulunut tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi nuorisopalvelut järjestää lokakuussa seitsemänkymppiset, joihin ovat tervetulleita kaikenikäiset viettämään mukavaa iltaa yhdessä.

Masku myy Lemun ja Askaisten asuintontteja sähköisessä huutokaupassa

Maskun kunta asettaa Lemun ja Askaisten alueilla sijaitsevia omakotitontteja julkiseen sähköiseen huutokauppaan. Huutokauppa voidaan käynnistää päätöksen saatua lainvoiman. Päätös tehtiin kunnanhallituksen kokouksessa 14. syyskuuta.

Seurakuntavaaliehdokkaiden määrä kasvoi Turussa ja Kaarinassa

Seurakuntavaaleihin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on asetettu ehdolle 399 ehdokasta, mikä on yli 40 enemmän kuin edellisissä seurakuntavaaleissa. Myös alle 30-vuotiaiden ehdokkaiden osuus on kasvanut.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.