Puukkokatsomo: Tulosta tarvitaan
Salibandyn MM-kisoihin on vielä muutama viikko. Kisat alkavat Ruotsissa 7. joulukuuta ja kestävät joulukuun puoliväliin.
Lajipiireissä päävalmentaja Esa Jussilan nimeämä kisajoukkue herätti välittömästi runsaasti keskustelua. Ensimmäisiin MM-kisoihinsa Suomen luotsaava Jussila valitsi kisoihin peräti seitsemän debytanttia.
Suurin yllätys oli kuitenkin se, että TPS:n takalinjojen luunkova lukko Lauri Stenfors jäi rannalle. Kaksinkertaisena maailmanmestarina Stenfors on viime vuodet ollut yksi ”itsestään selvistä” valinnoista maajoukkueeseen.
Niinpä maajoukkueessa onkin vain yksi TPS:ää edustava pelaaja, erinomaista kautta pelaava maalivahti Oskari Fälden.
Edellisissä MM-kisoissa Suomi oli pettymykseksi pronssilla. Silloin huudettiin muutosten perään. Nyt niitä saadaan. Jos tulosta tulee, kritiikki vaimenee. Mutta jos esitykset ovat vaisuja, Stenforsin kaltaisten kokeneiden pelaajien perään huudellaan.
Ilkka Lappi