Pieniä ovaaleja ja suuri rusetti
Katja Tukiaisen näyttely Small Paintings Big Bow on esillä 15.11.–3.12. Avajaisia vietetään torstaina 14. marraskuuta kello 16–18.
Uusimmassa maalaussarjassaan Small Girls Big Bow englanninkielisen sanan bow kaksoismerkitys luo sanaleikin. Pienet valloittajatytöt rantautuvat paratiisisaarelle, jonka vesiputoukset syntyvät suuren tytön ilon kyyneleistä. Valloittajatytöt kumartavat isoa tyttöä, jolla on valtava rusetti. Sana bow tarkoittaa sekä kumarrusta että rusettia. Tarina kertoo tekijälleen maailmassaolemisen erillisyyden illuusiosta, vaikka jääkin ilman loppuratkaisua. Tarinan saa päätellä katsoja.
Tukiainen esittää maalaussarjansa lisäksi pieniä ovaaleja ja muutaman keskikokoisen maalauksen, suuren rusetin ja teoskokonaisuuksilleen tyypilliset vanhat tivolivalot, jotka ovat kiertäneet kaupungista toiseen.
Tukiainen aloitti taideopintonsa vuonna 1990. Siitä lähtien hän on työskennellyt öljymaalauksen ja sarjakuvan keinoin yhdistäen kerrontaansa molempia, sääntöjä kumartamatta. Sanaleikit ja kuvallinen tarinankerronta yhdessä laajan vaaleanpunaisen väriskaalan kanssa ovat olleet hänen työskentelylleen tunnusomaisia jo opiskeluaikana. Palattuaan Venetsian Accademia di Belle Arti'sta vuonna 1995, hän piti ensimmäisen vaaleanpunaisen näyttelynsä.
Taiteen maisteriksi Tukiainen valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta 1996, Kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2009 ja Kuvataiteen tohtoriksi Kuvataideakatemiasta 2022 kuvataiteellisella väitöksellään Tyttöarmeija – Kerronnallinen maalaus tilassa. Tukiaisen teoksia kuuluu useaan merkittävään julkiseen taidekokoelmaan Suomessa ja ulkomailla.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)