Joulupostia ikäihmisille -kampanja kutsuu turkulaiset lähettämään joulukortteja

Turkulaisia kannustetaan lähettämään ikäihmisille joulukortteja.
Turkulaisia kannustetaan lähettämään ikäihmisille joulukortteja. Kuva: Lennart Holmberg

Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjestää yhteistyökumppaneineen järjestyksessään 12. Joulupostia ikäihmisille -kampanjan 4.11.–6.12. Joulukorttikeräykseen ilmoittautunut tänä vuonna jo yli 130 kuntaa. Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Turussa kampanjan organisoi Turun Siskot ja Simot, Turun kaupunginkirjasto ja Liikkuva resurssikeskus/Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry yhdessä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön, Turun Seudun Vanhustuki ry:n, Turun Seudun Nivelyhdistys ry:n, Turun suomenkielisen työväenopiston sekä Turun Tyttöjen Talon kanssa.

– Pieni joulukortti voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle suuresti iloa ja mieltä lämmittäviä välittämisen tunteita pitkäksi aikaa, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Hanna Simola kertoo tiedotteessa.

– Etukäteen jo kiitos kaikille kampanjaan osallistuville yksittäisille ihmisille, työ- ja eläkeläisyhteisöille, erilaisille ystäväporukoille sekä lapsi-, koululais- ja opiskelijaryhmille, kun lähdette kumppaniemme ja vapaaehtoistemme kanssa lähettämään jouluiloa. Kannattaa huomioida, että Varsinais-Suomen alueella moni muukin paikkakunta on kampanjassa mukana ja keräyskoppia on esim. monen kunnan kirjastoissa. Kaikki voi osallistua, kunhan muistaa tuoda keräyskoppiin kortit kampanjan aikana, kannustavat Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen Liikkuvan resurssikeskuksen Satu Järvenpää ja Sanna Nurmi. He toimivat Turun Siskot ja Simot -toiminnan yhteyshenkilöinä.

Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto ja Kansalaisareena. Kampanjan suojelija on tasavallan presidentti Alexander Stubb.

Kirjoita korttiin (itse tehty tai ostettu) joulutervehdyksesi, nimesi sekä Siskot ja Simot, esim. Hyvää joulua! Toivoo: Siskot ja Simot sekä Ulla (myös runot tai muut sellaiset korteissa ovat olleet tykättyjä).

Tipauta kortti sellaisenaan kampanja-aikana keräyskoppaan. Ethän laita korttia suljettuun kuoreen. Turun keräyskopat löytyvät 4.11.–6.12. Turun kaupunginkirjastosta, Ilpoisten kirjastosta, Nummen kirjastosta, Runosmäen kirjastosta, Varissuon kirjastosta, kirjastoautoista, Turun Seudun Nivelyhdistys ry:n toimistosta (Lonttistentie 9), Turun Seudun Vanhustuki ry:n toimistosta (Läntinen Pitkäkatu 33)

Kortteja otetaan vastaan myös Liikkuvan resurssikeskuksen neuvonta-auton pysäkeillä.

Turussa kortteja voidaan tehdä myös joulukorttipajoissa. Joulukorttipajoja järjestetään keskiviikkoisin 6. marraskuuta, 13. marraskuuta, 20. marraskuuta, 27. marraskuuta ja 4. joulukuuta kello 11–13.30.

Paikkana on Turun suomenkielinen työväenopisto, ohjaajana on Paula Leino.

Joulukorttipaja järjestetään myös keskiviikkona 27. marraskuuta kello 16.30 Turun Seudun Nivelyhdistyksen toimistolla (Lonttistentie 9). Nivelyhdistyksen korttitalkoissa pääsee myös kuulemaan jouluisia kertomuksia. Ilmoittautuminen tarvitaan maanantaihin 25. marraskuuta mennessä riittävän määrän glögin/kahvin varautumisen takia Turun Seudun Nivelyhdistyksen toimistolle sähköpostitse: toimisto@nivelposti.fi tai puhelimitse 040 351 3833

– Korttipajan voi pystyttää myös itsekseen kotona, eläkeläisporukalla, eri yhdistyksissä jne. Muistakaa vaan tuoda omat tai edustamasi tahon kortit kampanjan ”virallisiin keräyskoppiin” kampanja-ajan puitteissa, kannustaa informaatikko Janna Peltola Turun kaupungin kirjastosta tiedotteessa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Aki Lindén: Perheiden taloudelliset erot näkyvät lasten terveydessä

HUS on kertonut lastentautien tutkijalääkäreiden tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan myös lasten bakteeriperäisissä infektioissa on havaittavissa perheiden sosiaaliekonomiseen asemaan liittyviä eroja. Aikaisemmin on samanlaisia tuloksia julkaistu mm syövän hoitoon, suun terveyteen ja ensihoidon käyttöön liittyen.

Asuinrakennusten energiatehokkuutta edistäviin avustuksiin 30 miljoonaa euroa

Asuinrakennusten energiatehokkuutta edistävillä avustuksilla tavoitellaan suunnitteilla olevien remonttien nopeuttamista sekä uusia korjaushankkeita.

Ympäristöministeriö ehdottaa hallinnonalalleen noin 494,8 miljoonan euron määrärahaa vuodelle 2027. Summa on 1,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2026 varsinaisessa talousarviossa.

Herkuleksen kaavamuutos etenee kaupunginvaltuustoon

Myllyahteen ja Itäisen Rantakadun väliin jäävä kolmio kaavoitetaan asuinrakentamiselle sekä toimisto- ja liikekäyttöön. Kaavamuutos pohjautuu vuosina 2023–24 järjestetyn tontinluovutuskilpailun voittajaehdotukseen.

Amerikan pastillit, Lontoo rae, Avec- ja Marianne-rakeet Marianne-brändin alle

Fazer uudistaa Marianne-tuoteperhettä kokoamalla useita suomalaisille tuttuja rakeita ja pastilleja Marianne-brändin alle. Reseptit ja maut säilyvät ennallaan.

Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön – mahdollistaa kaksoistutkinnon

Axxellin opiskelijoilla on syksystä 2027 alkaen mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto (yhdistelmätutkinto) Paraisilla, kun Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön.

Uusi työllistymisseteli avaa nuorille väylän työelämään ja ansioturvaan

Uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä.

Heinäkuussa käyttöön laajennettu uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä. Avoin työttömyyskassa muistuttaa, että työllistymissetelillä tehty työ kerryttää ansiopäivärahaan vaadittavaa työssäoloehtoa samalla tavalla kuin muukin palkkatyö. Työssäoloehtoa kertyy kuitenkin vain työttömyyskassan jäsenyyden aikana.

Vanhempien alhainen tulotaso ja koulutus voivat vaikuttaa lasten vakavien bakteeri-infektioiden riskiin

Lasten riski sairastua vakavaan bakteeri-infektioon on hieman suurempi perheissä, joissa vanhempien tulotaso ja erityisesti äidin koulutus on matalampi. Tulos perustuu ensimmäiseen koko väestön kattavaan suomalaiseen rekisteritutkimukseen , jossa yhdistettiin laajat kansalliset tartuntatauti- ja sosioekonomiset aineistot.

Suomen Tieyhdistys: Tiestön korjausvelka uhkaa karata käsistä

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus leikkaa rajusti perustienpidon rahoitusta.

Valtiovarainministeriö julkaisi 6. elokuuta ehdotuksensa valtion talousarvioksi vuodelle 2027. Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) esitti samana päivänä hallinnonalansa talousarvioehdotuksensa vuodelle 2027. Suomen Tieyhdistys pitää valtiovarainministeriön ehdotusta kaksijakoisena. Maanteiden osalta kehitys on erittäin huolestuttava, yksityisteiden valtionavustusten osalta jokainen lisäeuro on tarpeen.

Afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset varmistuivat

EU:n afrikkalaisen sikaruton vertailulaboratorio (Centro de Investigación en Sanidad Animal, CISA-INIA/CSIC, Espanja) on vahvistanut Ruokavirastossa todetut maan ensimmäiset afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset.

Väitös: Satelliittikuvat ja paikkatieto parantavat soiden ennallistamisen seurantaa

Avosuo.

Monilähteinen paikkatieto ja kaukokartoitus tarjoavat uusia mahdollisuuksia seurata soiden tilaa, uhanalaisia kasvilajeja, kasvihuonekaasujen vaihtoa ja vedenpinnan vaihtelua. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan, FM Priscillia Christianin väitöstutkimus osoittaa, että ympäristötietojen ja satelliittiaineistojen yhdistäminen tuottaa aiempaa luotettavamman kokonaiskuvan soiden tilasta ja ennallistamisen vaikutuksista.

Tutkijat kehittivät fotosynteettisen järjestelmän uusiutuvien kemikaalien pitkäkestoiseen tuotantoon

Turun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet pitkäkestoista uusiutuvien kemikaalien ja polttoaineiden tuotantoa yhteyttävien mikro-organismien avulla. Syanobakteereja hyödyntämällä he onnistuivat luomaan jatkuvan etyleenintuotannon, joka oli lähes kaksinkertainen verrattuna vastaaviin suspensiokasvatuksiin. Etyleeni on yleinen kemianteollisuuden raaka-aine, josta valmistetaan esimerkiksi muoveja.

Yli puolet suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita työ- ja kouluarkeen paluuta varten

Kaikkein innokkaimmin käytettyä muotia ostavat nuoret aikuiset.

Työ- ja kouluarkeen paluu kasvattaa käytetyn muodin kysyntää Suomessa. Kyselyn perusteella jopa 54 prosenttia suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita tai kenkiä itselleen, lapsilleen tai molemmille arkeen paluuta varten.

Presidentti Stubb vierailee Paraisilla

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee Paraisilla tiistaina 18. elokuuta. Stubbin ohjelma käynnistyy pyöreän pöydän lounaskeskustelulla Saaristomeren luonnosta. Lounaalle osallistuvat Baltic Sea Action Groupin puheenjohtaja Ilkka Herlin ja hallituksen jäsen Saara Kankaanrinta , John Nurmisen säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt , Åbo Akademin apulaisprofessori Christoffer Boström , Saaristomeren UNESCO-biosfäärialueen koordinaattori Katja Bonnevier , Turun yliopiston dosentti, Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja Jari Hänninen sekä Paraisten kaupunginjohtaja Tom Simola .

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen.

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä.

Lapsenhuoltolain uudistuksen tavoitteista moni jäi täyttymättä

Huoltoriitojen käsittelyajat eivät ole lyhentyneet, ja lapsen osallisuus prosessissa on edelleen vähäistä. Näin osoittaa Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin seurantatutkimus lapsenhuoltolain osittaisuudistuksesta.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan, asennustyöt kestävät tämän viikon

Taittopyörät ovat kuluvia osia, jotka vaihdetaan laitteesta vuosittain.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan normaalina vuosihuoltona elokuussa viikolla 33. Asennustyöt kestävät noin viikon. Funikulaari on tämän aikaa poissa käytöstä.

Vedyn siirtoverkon reittisuunnitelma päivitettiin

Vedyn kansallisen siirtoverkkohankkeen reittisuunnitelmaa on päivitetty. Päivitysten tavoitteena on vähentää vaikutuksia asutukseen, pohjaveteen, ympäristöön ja muihin maankäyttömuotoihin. Merkittävin peruste muutoksiin on maanomistajilta, kuntalaisilta ja muilta sidosryhmiltä saatu palaute. Hankkeen tekninen toteutettavuusselvitys on valmistunut, ja se vahvisti, että hanke on teknisesti toteutuskelpoinen ja sillä on vahvaa markkinapotentiaalia.

Jyrsintä sulkee ajokaistoja Skarppakullantiellä

Skarppakullantiellä tehdään jyrsintää Hautausmaantien ja Mustionkadun välillä 10.–14. elokuuta. Yksittäisiä ajokaistoja suljetaan ajoittain liikenteeltä.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.

Enni Virjosesta seitsenottelun nuorten maailmanmestari

Enni Virjonen.

Enni Virjonen varmisti aamulla seitsenottelun alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Eugenessa nuorten MM-kisoissa.

Otteluanalyysi: Interille niukka voitto Vaduzista ja kiinnitys jatkopaikkaan

Eetu Huuhtaselta nähtiin mallikkaita torjuntoja.

Inter otti kiinnityksen jatkopaikkaan jalkapalloilun Konferenssiliigassa lyömällä Kupittaalla liechtenstanilaisen FC Vaduzin 2–1. Dramaattisessa matsissa nähtiin kaksi lisämaaliakin, jotka kuitenkin hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Inter näytti menevän ensin 3–1-johtoon mutta maali hylättiin paitsiona. Kohta perään FC Vaduz näytti tasoittavan pelin 2–2:een mutta sekin maali hylättiin paitsiona.