Taitotärppi: Voiko roskia virkata?
Virkkuri-sarjan virkkausoppaistaan tunnetulta Molla Millsiltä on julkaistu uusi käsityökirja, johon jokaisen kotoilua ja kierrättämistä harrastavan on suositeltavaa tutustua, varsinkin jos virkkuukoukku pysyy kädessä. Kirjan nimi Garbage can-can kertoo, mistä on kyse: Kaikki teoksen virkkuumallit on tehty ”roskasta” eli purkumateriaaleista, kuten kulahtaneesta neulepaidasta puretusta langasta tai kuteesta, joka on leikattu venähtäneestä trikoosta tai käytetystä muovipussista.
Esipuheessa Molla Mills kertoo jo lapsena oppineensa hyödyntämään kierrätystekstiilejä erilaisissa käsityöprojekteissaan. Hän kertoo kirjan tavoitteeksi lukijoiden kannustamisen pohtimaan omia kulutustottumuksiaan.
Alussa lukijaa opastetaan valitsemaan uusiokäyttöön parhaiten sopivat kierrätystekstiilit sekä purkamaan ne. Myös virkkaamiseen annetaan ohjeita työvälineiden valinnasta erilaisten silmukoiden luomiseen.
Mallit on jaettu kolmeen kategoriaan: kotiin, ylle ja mukaan. Kotiin virkataan muun muassa tyynyjä ja mattoja, ylle huiveja ja päähineitä ja mukaan monenlaisia laukkuja. Kirjasta löytyy suuritöisiä malleja mutta myös yhden illan aikana valmistuvia pienempiä töitä. Jokaisen ohjeen yhteydessä on kerrottu, mitä materiaalia kyseiseen malliin on käytetty ja mitä siihen voi tai kannattaa käyttää.
Garbage can-canin sävy on kauttaaltaan kannustava olematta saarnaava. Värikkäät kuvat ja yksinkertaisilta vaikuttavat ohjeet houkuttelevat kokematontakin virkkaajaa kokeilemaan.
Kierrätysteema leikkaa koko teoksen läpi siten, että sisustustyynyt neuvotaan täyttämään vanun sijaan purkutekstiilillä ja laukun hihnaksi suositellaan käyttämään vanhaa vyötä. Kirjassa annetaan myös ideoita ohjeiden soveltamiseen eri tavoin.
Maria Helstola