Isojen erikoiskuljetusten määrä Suomen maanteillä jatkunut vilkkaana myös syksyllä

Maanteillä on liikkunut tänä vuonna jälleen runsaasti isoja erikoiskuljetuksia. Viime vuoteen verrattuna lupamäärissä on nähty vain hienoista alle kahdeksan prosentin laskua, joka selittyy osin myös pitkälle syksyyn ulottuvilla lupahakemuksilla.

Suomessa on nähty tänäkin vuonna runsaasti isoja erikoiskuljetuksia. Aivan viime vuosien ennätyslukemiin ei tänä vuonna olla kuitenkaan ylletty.

– Syyskuun loppuun mennessä olemme vajaat kahdeksan prosenttia viime vuotta jäljessä, ja erikoiskuljetuslupia on annettu nyt noin 7 600 kuljetukselle. Hieman edellisvuotta pienempi määrä selittynee epävarmemmalla taloustilanteella. Lisäksi keväällä kuljetuksiin vaikutti esimerkiksi auto- ja kuljetusalan lakko. Viime vuoteen verrattuna meillä on nyt myös selkeästi enemmän lupahakemuksia syksyyn myös jonossa. Määrällisesti puhutaan tällä hetkellä noin 200 lupahakemuksesta, kertoo Pirkanmaan ELY-keskuksesta lupapäällikkö Petteri Pietilä tiedotteessa.

Isoja erikoiskuljetuksia ovat kuljetukset, joiden korkeus tai leveys on yli seitsemän metriä tai pituus yli 40 metriä. Tällaisia kuljetuksia ovat Suomessa tyypillisesti esimerkiksi muuntamot, laivan moottorit, raitiovaunut, tuulivoimaloiden siivet ja rungot sekä rakennusmoduulit, jotka rakennetaan tehtaalla mahdollisimman valmiiksi ja kuljetetaan asennusta varten paikan päälle kohteeseen.

– Erikoiskuljetuksia liikkuu yleisesti ottaen etenkin länsirannikolta muualle Suomeen. Kuljetusten selkeät huippupiikit maanteillä näkyvät kesäkuukausina, joskin nyt liikennettä on riittänyt myös näin syksyllä. Kuljetusten jatkuminen pitkälle syksyyn selittyy osin sillä, että esimerkiksi eri tuulivoimahankkeiden erikoiskuljetukset ovat porrastuneet useille kuukausille hankeaikataulujen mukaisesti, taustoittaa Fintrafficin tieliikennekeskuksesta liikenneoperaattori Kirsi Lehtonen.

Jokaista luvanvaraisen erikoiskuljetuksen kriteerit täyttävää kuljetusta varten on haettava erillinen kuljetuslupa Pirkanmaan ELY-keskukselta, joka myöntää sen tieliikennelain, Traficomin erikoiskuljetusmääräyksen ja määrittämiensä lupaehtojen mukaisesti. Samalla ELY-keskus lähettää tiedotuskriteerin täyttävistä luvista tiedon Fintrafficin tieliikennekeskukseen, jonka tehtävänä on tiedottaa isojen erikoiskuljetusten tilanteesta tienkäyttäjille, medialle sekä tarvittaessa viranomaisille.

Ison ja hitaan erikoiskuljetuksen kohtaaminen liikenteessä voi turhauttaa autoilijaa etenkin kiireessä. Hermoilusta ei kuitenkaan ole hyötyä, sillä oma väärin arvioitu toiminta voi pahimmillaan aiheuttaa onnettomuuden tai liikenteen pysähtymisen pitkäksi aikaa.

– Etenkin erikoiskuljetusta ohittaessa on varmistettava, että ohitus onnistuu turvallisesti. On tärkeää hahmottaa kuljetuksen todellinen koko ja vaikutus liikenteeseen, sillä erikoiskuljetusletkaan kuuluu myös saattoautoja, joiden myötä koko kuljetusletkan pituus voi olla useita satoja metrejä. Autoilijan kannattaakin muistaa, että erikoiskuljetus kyllä päästää perässä ajavan autoletkan ohi turvallisessa kohdassa, muistuttaa Lehtonen.

Valppautta tarvitaan myös vastaantulevalta liikenteeltä, joten autoilijan on syytä hiljentää vauhtia ja hakeutua tien sivuun huomatessaan erikoiskuljetuksen mukana kulkevat varoitusautot. Jos liikenteenohjaaja antaa pysähtymiskäskyn, pysähdy mahdollisimman lähelle tien reunaa. Liikenteenohjaajan käskyt ovat lain edessä yhtä päteviä kuin poliisin vastaavassa tilanteessa, joten niitä on noudatettava huolella.

Jos mahdollista, oma ajoreitti ja aikataulu kannattaa suunnitella niin, että välttää erikoiskuljetusten kohtaamisen kokonaan. Autoilijan kannattaakin hyödyntää esimerkiksi Fintraffic Mobiili -sovellusta tai Liikennetilanne-palvelua tarkistaakseen osuuko erikoiskuljetus oman matkan varrelle.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kärsimättömän aika on pitkä

On helppo unohtaa, että vielä joku aika sitten ihmiset odottivat asioita. Kirjeitä, telkkarisarjoja, uutisia, valokuvien kehittymistä ja ehkä jopa toisiaan. Odotus ajettiin hiljaa takaovesta ulos samaan aikaan, kun pikakuljetukset, suoratoistosarjat ja ruokasovellukset muuttivat olohuoneisiimme.

Työssäoppimispaikka tärkeä ponnahduslauta työelämään

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on julkaissut ensimmäiset tulokset arvioinnista, jossa tarkastellaan ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden työllistymistä, osaamista ja koulutuksen vastaavuutta työelämän tarpeisiin. Tulokset nostavat esille sekä vahvuuksia että kehittämiskohteita ammatillisessa koulutuksessa.

Lapset tuovat eloa taloyhtiöön

Taloyhtiön piha on parhaimmillaan eri-ikäisten asukkaiden kohtaamispaikka, joka tukee yhteisöllisyyttä.

Taloyhtiön piha on parhaimmillaan eri-ikäisten asukkaiden kohtaamispaikka, joka tukee yhteisöllisyyttä.

Yrttiaho: Telakkateollisuutta rahoittavan Finnveran lainsäädännössä tulee estää halpatyövoiman hyväksikäyttö

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti vastalauseen eduskunnan talousvaliokunnan mietintöön rahoituskonserni Finnveran lainsäädäntöön esitetyistä muutoksista. Hän näkee hallituksen esityksessä vakavia puutteita: ulkomaisen halpatyön laajaan hyväksikäyttöön ei puututa ja niin sanotun suomalaisen intressin määrittely heikkenee, korkeariskisen rahoituksen kahdeksan miljardin lisäystä ei lainkaan perustella ja eduskunnan budjettivaltaa Finnveran 50 miljardin valtuuksista ja 20 miljardin varainhankinnan vastuista rajoitetaan merkittävästi.

Miia ja Antti Huuhka aloittavat kauppiasuransa K-Market Kokinvuoressa Raisiossa

Antti ja Miia Huuhka.

K-Market Kokinvuoren kauppiasvastuun ottaa 15. tammikuuta alkaen vastaan Miia Huuhka yhdessä puolisonsa Antti Huuhkan kanssa.

Kela-korttien toimituksiin lyhyt viive

Kela-korttien toimittamisessa on tilapäinen katkos korttien toimittajan vaihtumisen vuoksi. Katkos ajoittuu joulukuun puoliväliin, ja toimitukset jatkuvat normaalisti mahdollisimman pian sen jälkeen.

Joulukalenteri innostaa kokkaamaan

Suklaatryffelit.

Miltä kuulostaa uunilohi, jonka pinnalla on joulupipari- ja homejuustomurua sekä hunajaa? Tuloksena on mehevä, makeansuolainen ja yllättävän helppo jouluherkku – piparilohi.

Yrittäjät: YEL-uudistuksen pitää vahvistaa yrittäjyyttä – alarajaa ylös ja lisää vapautta

Suomen Yrittäjät haluaa lisätä yrittäjien vapautta päättää eläke- ja sosiaaliturvastaan pakollisen YEL-vakuuttamisen alarajan yläpuolella.

Turun konservatorion sävellyskilpailu ratkeaa itsenäisyyspäivän juhlamatineassa

Turun konservatorio on kunnioittanut kuluvana vuonna 80-vuotisjuhlaansa viettävää Suomen säveltäjät ry:tä esittämällä niin oppilaskonserteissaan kuin opettajien Timanttisarjassa uutta suomalaista taidemusiikkia. Säveltäjät Tytti Arola , Aino Tenkanen , Robert Ruohola ja Lauri Mäntysaari ovat vierailleet syksyn aikana musiikin perusteiden ryhmissä vetämässä erilaisia pienimuotoisia workshopeja sekä ohjaamassa omien sävellystensä esityksiin valmentautumista.

Varhan sosiaalihuollon asiakastiedot alkavat näkyä asiakkaiden OmaKannassa tammikuusta alkaen

Asiakastietolain vaatimusten mukaan kaikkien sosiaalihuollon palveluntuottajien tulee liittyä Kansaneläkelaitoksen Kanta-palvelujen käyttäjiksi viimeistään 1.9.2026. Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) siirtyy uuteen käytäntöön jo 8. tammikuuta alkaen.

Passarilegenda Mikko Esko vahvistamaan Tutoa loppukaudeksi

Mikko Esko.

Passarilegenda Mikko Esko tekee paluun lentopalloilun Mestaruusliigaan. Esko ja Tuto Volley ovat tehneet loppukauden kestävän pelaajasopimuksen.

Yli tuhat omistaja-asiakasta osuuspankkien edustajistoihin

OP Pohjolan 30 osuuspankissa järjestettiin marraskuussa edustajiston vaalit, joissa omistaja-asiakkaat valitsivat keskuudestaan edustajiston omaan pankkiinsa seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Itsenäisyyspäivän kulkue etenee Tuomiokirkolta hautausmaalle

Turun yliopiston ylioppilaskunnan järjestämä Itsenäisyyspäivän kulkue 6. joulukuuta kello 16 alkaen etenee reitillä Tuomiokirkontori–Uudenmaankatu–Uudenmaantie–Seppelkuja–Turun hautausmaa.

Puolison kuolinsyyllä yhteys leskien kuolleisuuteen – avoliitossa ero korostuu

Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet merkittäviä eroja avo- ja avioliitosta leskeksi jääneiden kuolleisuudessa puolison kuolinsyyn perusteella. Kumppanin tapaturmainen kuolema lisää leskien kuolleisuusriskiä enemmän kuin sairausperäinen menetys. Etenkin avoliitossa eläneiden kuolleisuus kasvaa selvästi puolison menetyksen jälkeen.

Taito-kampus sai rakentamisluvan

Havainnekuva Taito-kampuksesta.

Rakennus- ja lupalautakunta myönsi torstaina rakentamisluvan Taito-kampukselle. Taito-kampus on Itäharjun alueella. Kalevantien, Lemminkäisenkadun ja Karjakadun väliin jäävä alue muutetaan kävely- ja joukkoliikennepainotteiseksi asumisen ja liiketilojen uudeksi keskittymäksi eli Kupittaan kärjeksi.

Varhaa suosittelisi työnantajana viimevuotista useampi

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen työntekijöistä yli 60 prosenttia suosittelee Varhaa työnantajana. Tämä selviää Varhan henkilöstölleen tekemästä kyselystä. Kyselyyn vastasi syys–lokakuussa 13 097 varhalaista (60 %). Tulokset esiteltiin aluehallitukselle 1. joulukuuta.

Pansio ja Pernon alueen palvelujen toteutusvaihtoehtoja esiteltiin asukkaille

Rakennetaanko Pernoon uusi monitoimitalo vai keskitetäänkö palvelut peruskorjattavaan Pansion kouluun? Päätöksiä on luvassa ensi vuonna.

Pansio, Pernon ja Artukaisten alueiden palveluverkkoa uudistetaan laajalla suunnitelmalla, jonka tavoitteena on vastata alueen tarpeisiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Asukastilaisuudessa 4.12. Pansion koululla esiteltiin palveluiden vaihtoehtoisia toteutusratkaisuja ja kuultiin asukkaiden näkemyksiä niihin.

Yrityksille myönnetty palkkatuki parantaa työllisyyttä eikä syrjäytä muuta työllistämistä

Uusi tutkimus osoittaa, että yrityksille myönnetty palkkatuki ei syrjäytä muuta työllistämistä ja edistää työllistymistä myös tukijakson päätyttyä. Palkkatuen myötä syntyneet työsuhteet näyttävät usein jatkuvan samoilla työnantajilla, ja vaikutukset näkyvät suurempina tuloina ja julkisen talouden hyötyinä jopa vuosikymmenen ajan. Järjestöille myönnetyillä tuilla taas on julkiselle taloudelle negatiivinen vaikutus.

Urheilu

Passarilegenda Mikko Esko vahvistamaan Tutoa loppukaudeksi

Mikko Esko.

Passarilegenda Mikko Esko tekee paluun lentopalloilun Mestaruusliigaan. Esko ja Tuto Volley ovat tehneet loppukauden kestävän pelaajasopimuksen.

Laituri Miika Kauppila jatkossopimukseen TPS:n kanssa

Miika Kauppila.

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Miika Kauppilan , 25, kanssa. Kauppila saapui TPS:ään viime keväänä Käpylän Pallosta. Laitapelaaja tunnetaan monipuolisuudestaan, ja hän pelasi menneellä kaudella Tepsissä niin laitahyökkääjänä kuin laitapuolustajanakin.

FC Inter lunastaa Alan Ahmedin ja Edor Hajdinin optiovuodet

Edor Hajdini.

Viime kaudella FC Interiä edustaneet maalivahti Eero Vuorjoki , puolustaja Julius Tauriainen sekä reservijoukkueessa pelanneet hyökkääjät Alan Ahmed ja Edor Hajdini ovat seuran riveissä myös ensi kaudella.

FBC Turku ei ole onnistunut tiivistämään puolustustaan

Tuttu näky FBC Turun otteluista tällä kaudella. Pallo on maalissa, vastustaja juhlii.

14 ottelua, viidessä ottelussa omiin yli kymmenen maalia, omiin yhteensä 116 ja maaliero -75.

Aliisa Soini tarjoili Suomen ennätyksiä EM-altaassa

Aliisa Soini.

Uinnin lyhyen radan EM-kilpailut starttasivat tiistaina Puolan Lublinissa. Suomen suuresta 24 hengen joukkueesta ensimmäisenä päivänä altaassa nähtiin peräti 20.

Puukkokatsomo: Liigan tulevaisuus positiivisen puolella

Viime torstaina Liigan konklaavi kokousti pitkään ja hartaasti, kun pöydällä oli suomalaisen jääkiekon tulevaisuus. Yömyöhällä savupiipusta pöllähti savua. Valkoista toivottiin, mutta harmaata saatiin.