Näin varmistat, että aurinkopaneelisi on valmis ottamaan kaiken irti kesäauringosta

Paneelin pinnalle kerääntynyt lika tai roskat kannattaa poistaa varovasti pehmeällä liinalla. Paneelin pinnalle kerääntynyt lika tai roskat kannattaa poistaa varovasti pehmeällä liinalla. Kuva: Onninen

Moni saattaa yllättyä kuullessaan, että aurinkopaneelin elinikä voi olla jopa vuosikymmeniä. Monet ensimmäisistä, 1950-luvulla valmistetuista paneeleista tuottavat edelleen sähköä ongelmitta. Tietyt huoltotoimet ovat tärkeitä paneelien suorituskyvyn ja kestävyyden varmistamiseksi, vaikka aurinkopaneelit ovatkin lähes huoltovapaita.

– Paneelin pinnalle kerääntynyt lika tai roskat kannattaa poistaa varovasti pehmeällä liinalla. Tarvittaessa voi käyttää mietoa pesuainetta. Paneeli myös toimii tehokkaammin, jos poistat paneelia varjostavat esteet, sanoo Onnisen uusiutuvan energian tuotteiden hankinnasta ja liiketoiminnasta vastaava johtaja Arto Koivisto tiedotteessa.

Jos havaitset aurinkopaneelissa halkeamia tai muita selkeitä vikoja, ota yhteyttä ammattilaiseen, joka voi korjata ne.

– Kannattaa pitää säännöllisesti silmällä aurinkopaneelin tuottoa; jos tuotto laskee äkisti ilman selkeää syytä, voi paneelissa olla vika, jota paljas silmä ei erota, Koivisto vinkkaa.

Vaikka sana aurinkoinen ei aina kuvaa Suomea hyvin, soveltuu Suomi silti hyvin aurinkosähkön tuotantoon. Aurinkopaneelit tuottavat Suomessa tehokkaasti sähköä maaliskuusta syyskuuhun. Viileä ilma itse asiassa parantaa tuottoa.

Talvessa on aurinkopaneelien näkökulmasta myös yksi hyvä puoli, jota harvoin tulee ajatelleeksi: lumi toimii paneelin pintojen puhdistajana.

– Toisinaan paneelin päälle saattaa tosin muodostua jäätä, jonka poistaminen kannattaa tehdä niin hellävaraisesti kuin mahdollista, ettei vahingoita paneelia. Käytännössä tällaiset tapaukset ovat onneksi hyvin harvinaista, Koivisto kertoo.

Pitämällä paneelistasi siis huolta myös talvella varaudut jo hyvissä ajoissa kesään.

Aurinkopaneelit tuottavat toisinaan sähköä yli oman tarpeen. Tällöin aurinkosähköä voi varastoida eri tavoin.

– Energiakriisi kasvatti pientaloasukkaiden kiinnostusta aurinkosähköön. Hintavaihtelun vuoksi myös sähkön varastoinnista on tullut kannattavampaa. Aurinkosähköä voi varastoida akkuihin. Toinen tapa on hyödyntää sähköauton akkua ja ladata sitä, jolloin varastoitua energiaa voi hyödyntää liikkumiseen. Auringon paistaessa paneelien tuottamaa sähköenergiaa voidaan varastoida myös lämmöksi, esimerkiksi lämmittämään käyttövesivaraajan vettä, Koivisto kertoo.

Jos voimalaa on vasta hankkimassa, voi olla järkevää mitoittaa se omaa kulutusta hieman suuremmaksi. Siten voi varautua mahdollisesti kasvavaan omaan sähkönkäyttöön kuten vaikkapa sähköauton hankintaan.

– Näin energiaa riittää huippukuukausina myös myyntiin. Omaan käyttöön tuotetusta sähköstä hyötyy myös silloin, kun sähkö on edullista. Ilmaisen sähkön lisäksi säästö syntyy siitä, ettei omaan käyttöön tuotetusta sähköstä tarvitse maksaa siirtomaksuja tai veroja.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Wiklundin Prisma valmistuu lokakuun alkuun

Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1. lokakuuta. Wiklundin uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin kymmenen miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen.

Kuluttajat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne vahvistunut

Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.

Lounais-Suomessa jo 541 alkutuotannon luomutoimijaa

Euroopan unionin virallista luomutuotannon päivää juhlitaan 23. syyskuuta. Luomupäivä on osa EU:n vihreän siirtymän toimeenpanoa ja luomutuotannon toimintasuunnitelmaa. Päivän tarkoitus on lisätä luomun kulutusta ja tuotantoa sekä tietämystä luomutuotannon positiivisista vaikutuksista ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin.

Proteiinibuumi jatkaa kasvuaan

Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia hyvinvoinnista ja helpoista välipaloista, joiden avulla on mahdollista saada lisäproteiinia.

Suomalaiset kuluttavat yhä enemmän erilaisia proteiinituotteita. Kiinnostus proteiiniin kasvaa koko ajan, mikä näkyy myös kauppojen hyllyillä monin tavoin. Lidl-myymälöissä proteiinibuumi näkyy yhä enemmän laajenevan valikoiman lisäksi myös tuotteiden sijoittelussa, sillä asiakkaille on tarjolla erilaisia proteiinihyllyjä eri tuotekategorioissa. Kasviproteiinien myynti on kasvanut Lidlissä yli kymmenen prosenttia vuoden alusta lähtien.

Kupittaan kärjen kannen yötyöt jatkuvat lokakuulle

Kupittaan ja Itäharjun yhdistävän joukkoliikennekannen paalutustyöt jatkuvat rata-alueella yötöinä arviolta vielä viikoilla 39–41. Yötöiden arvioitiin aiemmin valmistuvan nopeammin. Työvaihe voi aiheuttaa melua ja tärinää työmaan lähialueella.

Yli 400 tulevaisuuden johtajaa kokoontuu Turkuun

Petra Tuomisto.

Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen syyskonferenssi Escape Reality kokoaa 9.–11. lokakuuta Turkuun yli 400 nuorta johtajaa, yrittäjää ja asiantuntijaa eri puolilta Suomea. Konferenssin keskiössä on Johtajuuskunto – johtamisen kyvykkyyden dynaaminen tila, joka rakentuu kokemuksen ja tekemisen kautta ja vaatii jatkuvaa ylläpitämistä.

Kaupunginhallitus nimesi ohjausryhmän huolehtimaan keskustan liikenteestä ja elinvoimasta

Kaupunginhallitus nimesi maanantaina ohjausryhmän huolehtimaan keskustan liikenteestä ja elinvoimasta. Ohjausryhmä valmistelee toimenpiteitä Tuomiokirkkosillan peruskorjauksen ajalle.

Taloyhtiöissä tehdään remontteja nyt miljardeilla euroilla

Lähes viidennes asunto-osakeyhtiöistä suunnittelee seuraavan kymmenen vuoden aikana julkisivuremonttia ja 17 prosenttia kattoremonttia.

Taloyhtiöiden korjaushankkeissa laatu on myös turvallisuuskysymys. Onnistuneen hankkeen taustalla ovat luotettavat suunnittelijat, urakoitsijat ja valvojat, joiden valintaan kannattaa panostaa.

Monet vammaisten ja ikääntyneiden perhekodit ympäri Varsinais-Suomen mukana Avoimet perhekodit -päivässä

Tervetuloa tutustumaan perhehoitoon Avoimet perhekodit -päivässä 25. syyskuuta. Useat vammaisten ja ikääntyneiden perhekodit ympäri Varsinais-Suomen toivottavat kiinnostuneet tervetulleiksi tutustumaan perhekotien ja niiden asukkaiden arkeen sekä perhehoitoon palveluna.

Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista

Laura Puumala.

Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.

Varhan aluehallitus yksimielinen säästöohjelmasta – asiakasmaksujen korotuksista aiotaan luopua

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantaina yksimielisesti esittää aluevaltuustolle tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman hyväksymistä. Neuvotteluissa ohjelmaan tehtiin useita merkittäviä muutoksia, joilla turvataan asukkaiden palveluja ja kohtuullistetaan säästötoimenpiteitä. Lopullisen päätöksen ohjelmasta tekee aluevaltuusto.

Yksityislääkärin palkkiosta maksetut korvaukset kasvoivat viime vuonna 20 prosenttia

Kela maksoi viime vuonna yksityislääkärin palkkioista korvauksia 107 miljoonaa euroa ja korvausta sai yli 1,5 miljoonaa henkilöä. Luvut selviävät Kelan sairausvakuutustilastosta 2025.

Talouskasvu nopeutuu, mutta julkisen talouden alijäämä pysyy syvänä

Suomen talouden kasvu on ollut odotettua nopeampaa, ja kasvu jatkuu koko ennustejakson ajan. Noususuhdanne ei kuitenkaan riitä oikaisemaan julkisen talouden rakenteellista epätasapainoa, arvioi valtiovarainministeriö 21. syyskuuta julkaisemassaan talousennusteessa.

Väitös: Lapsuuden perheympäristö ja sisarusten määrä voivat näkyä sydämen ja aivojen terveydessä vielä keski-iässä

Jukka Pihlman.

Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin lapsuuden perheympäristön vaikutusta keski-iän terveyteen. Vanhempien tupakoinnille altistuminen vaikutti negatiivisesti sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kognitiiviseen suoriutumiseen vielä keski-iässä. Lisäksi ainoilla lapsilla oli jo epäedullisempi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili koko elämänkulun ajan.

Kalatalousalalle tarvitaan uusia osaajia – Turun AMK käynnistää uuden koulutuspolun

Turun ammattikorkeakoulussa käynnistyy syksyllä uusi kalatalousalan ammattilaisille suunnattu kalan jalostusketjun ja tuotekehityksen koulutuspolku. Koulutus vastaa alan osaajatarpeeseen tilanteessa, jossa kalatalousala uudistuu ja tarvitsee uudenlaista osaamista. Vastaavaa AMK-tasoista koulutusta ei tällä hetkellä ole tarjolla Suomessa.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Luolavuorentiellä

Luolavuorentiellä tehdään 21.9.–2.10. jyrsintä- ja päällystystyötä Vähäheikkiläntien ja Kunnallissairaalantien välillä. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Impivaaran uimahallin kuntosalit avautuvat 22. syyskuuta – allasalueen remontti venyy vuodenvaihteeseen

Impivaaran uimahallin remontti on osoittautunut pitkäkestoisemmaksi kuin alun perin arvioitiin. Kuntosalit ja liikuntasali saadaan kuitenkin auki tiistaina 22. syyskuuta. Altaille pääsyä joudutaan odottamaan vuodenvaihteeseen.

NCC rakentaa palvelutalon Herttuankulmaan

Nelikerroksinen, noin 4 600 bruttoneliömetrin laajuinen palvelutalo tarjoaa 114 asukaspaikkaa.

NCC ja Urban Partnersin hallinnoima Nordic Income+ (NIP) -rahasto ovat allekirjoittaneet sopimuksen palvelutalon rakentamisesta Herttuankulmaan. NCC on vastannut hankkeen kehittämisestä ja toteuttaa kohteen rakentamisen. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 14 miljoonaa euroa.

Näköislehti

Urheilu

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.

Åboraakkeli: Interillä maalikuninkuus otettavissa

Alie Conteh.

Inter tavoittelee tänä syksynä kahden Cup-mestaruuden lisäksi Suomen mestaruutta tosissaan. Kotimainen tripla olisi joukkue- ja organisaatiotasolla huikea juttu, mutta panosta riittää myös yksilötasolla.

Elmeri Töyrylle voimanoston maailmanmestaruus

Elmeri Töyry.

Turkulainen Elmeri Töyry voitti 10. syyskuuta voimanoston maailmanmestaruuden Englannin Manchesterissa. Hän sai myös Overall-palkinnon, joka jaetaan MM-kisojen kaikkien painoluokkien parhaalle nostajalle. Painoluokkia on alle 67,5 kilosta yli 125-kiloisiin. Töyry kilpailee tällä hetkellä alle 75-kiloisissa ja nostaa lähes neljä kertaa kehonpainonsa kyykyssä, joka on hänen vahvin lajinsa.