Osa rahapeleistä aiotaan avata kilpailulle

Sisäministeriö lähettää lausunnolle hallituksen esitysluonnoksen uudeksi rahapelilaiksi. Rahapelijärjestelmän uudistaminen perustuu hallitusohjelmaan. Veikkaus Oy:n yksinoikeus rahapelien järjestämiseen päättyisi vedonlyöntipeleissä ja netissä pelattavissa raha-automaatti- ja kasinopeleissä. Nämä pelit avattaisiin hallitusohjelman mukaisesti kilpailulle lisenssimallilla.

Esitys on valmisteltu sisäministeriön johdolla työryhmässä, jonka työtä ohjasi valtiosihteereistä koostunut poliittinen ohjausryhmä. Lausuntoaika päättyy 18. elokuuta.

Nykyisin Veikkaus Oy:llä on yksinoikeus tarjota rahapelejä Suomessa. Kuitenkin merkittävä osuus nettirahapelaamisesta kohdistuu yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle. Järjestelmän ulkopuolella toimivat yritykset tarjoavat verkon välityksellä rahapelejä, jotka eivät kuulu kansallisen sääntelyn tai viranomaisen valvonnan piiriin.

Ehdotetussa laissa säädettäisiin toimiluvanvaraisesta rahapelitoiminnasta ja sen valvonnasta Suomessa. Lisenssijärjestelmä tarkoittaa mallia, jossa rahapeliyhtiöt voisivat hakea lupa- ja valvontaviranomaiselta toimilupaa rahapelien toimeenpanemiseksi Suomessa. Tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti ehkäistä ja vähentää rahapelihaittoja sekä parantaa kysynnän kanavoitumista lailla säänneltyyn rahapelijärjestelmään.

Rahapelejä voisi toimeenpanna yksinoikeustoimiluvalla tai rahapelitoimiluvalla. Lisäksi rahapeleissä käytettävien peliohjelmistojen toimittaminen edellyttäisi peliohjelmistotoimilupaa. Toimiluvan haltijoiden pitäisi suorittaa vuosittain valvontaviranomaiselle valvontamaksu.

Yksinoikeustoimiluvan piiriin jäisivät raha-arpajaiset, veikkauspelit, totopelit sekä fyysiset raha-automaatit ja kasinopelit. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että Veikkauksella olisi yksinoikeus esimerkiksi lottopeleihin ja raaputusarpoihin.

Veikkaukselle jäävä yksinoikeustoiminta ja Veikkauksen kilpailluilla markkinoilla oleva toiminta eriytettäisiin eri yhtiöihin saman konsernin sisällä. Valtioneuvosto päättäisi korvauksesta, joka Veikkauksen tulisi vuosittain maksaa valtiolle yksinoikeustoimiluvasta.

Ehdotetulla lainsäädännöllä mahdollistettaisiin valtio-omistajalle nykyistä suurempi liikkumavara tulevaisuudessa tehtäviin Veikkaus Oy:n omistusratkaisuihin. Valtiolla olisi mahdollisuus luopua osasta omistuksestaan Veikkaus Oy:ssä, jos tämä katsottaisiin tulevaisuudessa perustelluksi valtion omistaja-arvon kehityksen näkökulmasta. Ehdotettu lainsäädäntö ei automaattisesti johtaisi valtion omistuksen vähentämiseen.

Rahapelilakiin sisältyisivät säännökset pelaajien rekisteröinnistä sekä henkilöllisyyden ja asuinpaikan todentamisesta. Laissa säädettäisiin myös rahapelaamisen ikärajasta, pelitilin kautta tapahtuvasta pelaamisesta ja muusta tunnistautuneena pelaamisesta. Esitysluonnoksessa ehdotetaan otettavaksi käyttöön keskitetty peliestorekisteri. Sen kautta pelaaja voisi asettaa halutessaan pelieston kaikkien toimiluvanhaltijoiden tarjoamiin rahapeleihin.

Laissa säädettäisiin myös rahapelien markkinoinnista ja sponsoroinnista sekä kielletyistä markkinointikeinoista. Toimiluvan saaneet rahapeliyhtiöt saisivat mainostaa yhtiötään ja rahapelejään eri kanavissa tietyin rajoituksin. Esimerkiksi kaupallinen yhteistyö somevaikuttajien kanssa näiden omilla tileillä ei olisi mahdollista.

Markkinoinnin määrän, laajuuden, näkyvyyden ja toistuvuuden tulisi olla maltillista sekä välttämätöntä rahapelikysynnän ohjaamiseksi luvanvaraiseen rahapelitoimintaan. Korkean haittariskin sisältävien rahapelien ulkomarkkinointi olisi kielletty. Veikkauksen yksinoikeuteen jääviä fyysisiä raha-automaatteja ja kasinopelejä ei saisi lainkaan markkinoida. Markkinointia ei saisi kohdistaa alaikäisiin tai muutoin haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin.

Nykyisin rahapelitoimintaa valvoo Poliisihallitus. Jatkossa valvoja olisi valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva tuleva Lupa- ja valvontavirasto, jolle ehdotetaan monipuolisia toimivaltuuksia. Viranomainen voisi puuttua lainvastaiseen toimintaan määräämällä hallinnollisia seuraamuksia. Rahapelien toimeenpano ja markkinointi voitaisiin kieltää, toimilupa peruuttaa ja tiettyjä viranomaispäätöksiä voitaisiin tehostaa uhkasakolla. Valvontaviranomaisella olisi oikeus tehdä koeostoja laissa säädetyn valvontatehtävän hoitamiseksi.

Valvontaviranomainen voisi myös määrätä rike- tai seuraamusmaksun lainvastaisesta toiminnasta. Viranomainen valvoisi, että toimijat noudattavat lainsäädäntöä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi.

Laissa säädettäisiin myös toimilupajärjestelmän ulkopuolisen pelitarjonnan ja markkinoinnin rajoittamisesta verkko- ja maksuliikenne-estoilla. Kysyntää voitaisiin ohjata luvanvaraiseen pelitoimintaan ja rahapelihaittoja pystyttäisiin torjumaan paremmin.

Rahapelilaissa säädettäisiin jatkossakin sosiaali- ja terveysministeriön tehtävästä seurata, tutkia ja arvioida rahapelejä ja niistä aiheutuvia haittoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toimeenpanisi tehtäviä sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannon mukaisesti. Pelihaittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen voitaisiin myöntää valtionavustusta.

Tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle kevätistuntokaudella 2025. Uusi rahapelijärjestelmä otettaisiin käyttöön porrastetusti. Rahapelien toimeenpanoon oikeuttavia toimilupia voisi hakea vuoden 2026 alusta. Luvanvarainen rahapelitoiminta voisi käynnistyä vuoden 2027 alusta. Nykyinen Veikkaus Oy harjoittaisi monopolitoimintaa vuoden 2026 loppuun saakka. Peliohjelmistotoimiluvan hakeminen olisi puolestaan mahdollista vuoden 2027 alusta. Velvollisuutta tarjota ainoastaan peliohjelmistotoimiluvan haltijan peliohjelmistoja sovellettaisiin vasta vuoden 2028 alusta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Maskun kunta tukee paikallisten nuorten työllistymistä

Maskun kunta työllistää ensi kesänä nuoria kuukauden mittaisille työjaksoille kesäkuussa ja heinäkuussa.

Maskun kunta vahvistaa paikallisten nuorten työllistymismahdollisuuksia tarjoamalla kesätyöpaikkoja sekä tukemalla yhdistyksiä, yrityksiä ja säätiöitä nuorten palkkaamisessa. Kesätyötuki on nyt haettavissa.

OP Pohjola: Alkuvuonna ennätyksellinen määrä uusia säästäjiä ja sijoittajia

Sijoittamisessa on käynnissä ennätyksellinen vuoden aloitus, ainakin kun katsotaan aloittaneiden sijoittajien lukumäärien kehitystä. OP Pohjolassa tammi–helmikuussa uusia säännöllisen rahastosijoittamisen sopimuksia avattiin ennätykselliset 47 000, joka on 22 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Kauhuklassikko Psyko jatkaa TFO:n elokuvakonserttien sarjaa

Janet Leigh esittää Marion Cranea elokuvassa Psyko.

Turun filharmoninen orkesteri esittää Konserttitalossa 18.–20. maaliskuuta Alfred Hitchcockin kauhuklassikon Psyko . Elokuva heijastetaan konserttisaliin suurelle kankaalle, ja TFO soittaa musiikin livenä kapellimestari Anthony Gabrielen johdolla.

Lindén: Rydmanin puheissa ja hallituksen teoissa ristiriita sote-rahoituksessa

Tuore sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps.) oli lauantaina Ykkösaamussa haastateltavana. Ministeri totesi muun muassa, että julkinen sektori on ensisijainen sosiaali- ja terveyspalveluissa ja yksityinen sektori täydentävä sekä että hyvinvointialueiden rahoituslaki vaatii korjauksia.

Miten käy yhteisön, jos ihmisen tärkein ominaisuus on maksukyky?

Oopperan harjoitukset.

Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho -oopperan nimikin sen jo kertoo, ahneudella on kurja loppu. Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin teos vuodelta 1930 on Suomessa todella harvinaista oopperaherkkua. Se nähdään kaupunginteatterissa 9. huhtikuuta alkaen. Esitys on jälleen Turun Kaupunginteatterin, Saaristo-oopperan ja Turun filharmonisen orkesterin yhteinen taidonnäyte, samoin kuin aiemmat, loppuunmyydyille katsomoille esitetyt oopperatuotannot Punainen viiva (2023) ja Ihminen parhaan kykynsä mukaan (2024).

Vapaa-ajan asunto paloi Paraisilla

Vapaa-ajan asunto paloi Paraisilla Hirsalönpolulla lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä. Rakennus oli täyden palon vaiheessa, kun pelastuslaitoksen ensimmäiset yksiköt pääsivät paikalle.

Nykypäivän Amerikka kirjeenvaihtajan silmin

Anna-Sofia Berner.

Toimittaja ja tietokirjailija Anna-Sofia Berner esiintyy Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa keskiviikkona 18. maaliskuuta kello 18–19.

Kylpylähotelli Caribian ravintolan keittiössä tulipalo

Kylpylähotelli Caribian ravintolan keittiössä syttyi tulipalo lauantaina illalla. Keittiön henkilökunta teki alkusammutuksen, joka rajoitti paloa.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan euroon

Loton kierroksen 11/2026 arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Ensi viikolla Loton potti nousee kolmeen miljoonaan euroon.

Hariolaxin 500-vuotissynttäreitä juhlitaan Logomossa

Arto Nuotio.

Tanssiorkesteri Arto Nuotio , Jussi Lammela & Hariolax viettää 500-vuotisjuhlaansa Logomossa keskiviikkona 18. maaliskuuta kello 19.

Kokoomus ajaa kaksilla rattailla

Kirjoittajien mukaan määräaikaisuuksien helpottamisella voi olla lasten hankintaa lykkäävä vaikutus.

Kokoomuksen viimeaikaisissa ulostuloissa on oltu huolestuneita raskaussyrjinnästä ja vaadittu toimia sen kitkemiseksi. Mekin SDP:ssä olemme asiasta enemmän kuin huolissamme, ja siksi vastustamme eduskunnassa lainsäädäntöä, joka heikentää työsuhdeturvaa ja osuu erityisesti naisiin.

Yrttiaho: Suomen ydinaseettomuus ei varmistu kompromissilla

– Vain rauhan aikaan rajattu ydinasekielto, on se sitten puolueiden sitoumukseen tai lakiin perustuva, ei poista ongelmaa, joka syntyy jos nykyinen kattava ydinasekielto poistetaan Suomen lainsäädännöstä, sanoo kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.).

Scandic Go -hotelli avautuu Eerikinkadulla kesäkuun lopussa

Havainnekuva Eerikinkadun hotellista.

Uudet Scandic Go -hotellit avaavat ovensa Turussa ja Oulussa tapahtumakesän alla. Scandic Go on hotellikonsepti, joka on suunniteltu matkailijalle, joka tarvitsee helposti saavutettavan majoituksen kaupungin palveluiden ja tapahtumien läheisyydessä.

Yrittäjät: Lähi-idän kriisi lisää epävarmuutta – vaikutukset tuntuvat pk-yrityksissä

– Lähi-idän tilanne on vakava, ja laajenemisen riski on olemassa. Suomalaisten pk-yritysten ja koko talouden kehityksen kannalta on erittäin toivottavaa, että tilanne rauhoittuu nopeasti ja kytevä epävarmuus vähenee. Energian ja polttoaineen hinnannousu nostaa suoraan suomalaisyritysten kustannuksia ja lisää epävarmuutta. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Kouluruokasuosikit pitävät pintansa

Currykanaviillokki.

Koko Suomen kattavia virallisia kouluruokasuosikkilistoja ei viime vuosina ole julkaistu, mutta koulujen omat palautteet ja erilaiset kyselyt kertovat selkeää kieltään: perinteiset ruoat, kuten lihapullat, hernekeitto, pinaattiletut ja kalapuikot, ovat edelleen oppilaiden kestosuosikkeja.

Anna Mäkipää jatkaa Vasemmistoliiton puoluesihteerinä

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto kokoontui lauantaina 14. maaliskuuta ja valitsi yksimielisesti jatkokaudelle puoluesihteeriksi Anna Mäkipään . Mäkipää on toiminut vasemmistoliiton puoluesihteerinä joulukuusta 2022 alkaen.

Menneisyyden reitit ja nykyhetken kulkijat kohtaavat Raision keskiaikaviikolla

Kivet kertovat -keskiaikaviikko järjestetään Raisiossa 18.–24. maaliskuuta. Tarjolla on muun muassa Lauluyhtye Cavalierin keskiaikateemainen konsertti, Rasekon muinaistekniikan opiskelijoiden työnäytöksiä, makuelämyksiä Wanhassa Pappilassa, taiteen tekemistä sekä keskiaikaan liittyviä luentoja. Viidettä kertaa järjestettävän tapahtumaviikon toteuttavat yhteistyössä Raision seurakunta, Raision kaupunki, Raision museo Harkko, Rasekon ammattiopisto ja Raisio-Seura.

Näköislehti

Urheilu

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.

TPS:n U20-joukkueen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle

Wilmer Kallio.

TPS sijoittui jääkiekon U20-ikäluokan SM-sarjan runkosarjassa yhdeksänneksi ja kohtasi pudotuspelien avauskierroksella kahdeksanneksi sijoittuneen HPK:n. TPS:n kausi päättyi torstaina Gatorade Centerissä pelattuun pudotuspelien avauskierroksen toiseen otteluun. HPK haki Turusta 3–4-vierasvoiton ja eteni puolivälieriin otteluvoitoin 2–0.

TPS:n Eetu Turkki ja Interin Ilari Kangasniemi alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa

Ilari Kangasniemi.

Suomen U19-pojat (2007 ja myöhemmin syntyneet) pelaa maaliskuun lopussa EM-lopputurnauspaikasta. Suomi arvottiin joulukuussa kovaan EM-jatkokarsintalohkoon. Minihuuhkajat kohtaa isäntämaa Espanjan lisäksi Hollannin ja Slovenian. Vain lohkovoittaja etenee Walesissa kesä-heinäkuussa järjestettäviin EM-kisoihin.

Interin Musa Hietakangas, Philip Otoo ja Eeli Kiiskilä alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen

Miska Ylitolva ja Philip Otoo.

U18-pojat (2008 ja myöhemmin syntyneet) isännöi EM-karsintaturnausta maaliskuun lopussa. Minihuuhkajien vieraiksi saapuvat Tshekki, Viro ja Ukraina–Suomi pelaa kaikki ottelunsa Helsingin Oulunkylässä. Karsintaotteluihin on vapaa pääsy.

Sofia Virta ei jatka HC TPS Turku Oy:n hallituksessa

HC TPS Turku Oy:n hallituksen jäsen Sofia Virta ei jatka seuran hallituksessa. Virta on Vihreän liiton puheenjohtaja, kansanedustaja ja Turun kaupunginvaltuutettu.