Seitsemän leikkipuistoa kunnostetaan ja yksi uusi rakennetaan
Alkavalla leikkipuistojen kunnostuskaudella remontoidaan seitsemän puistoa ja rakennetaan yksi uusi. Viime vuoden loppupuolella valmistui seitsemän kohdetta. Kevään ja kesän työt häiritsevät leikkiä, mutta onneksi kaupungin lukuisista puistoista löytyy mieluisia vaihtoehtoja.
Turun kaupungin tavoitteena on saada leikkipuistoista kaikenikäisille turkulaisille viihtyisiä alueita. Leikkipuistoihin sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan myös aikuisia ja ikäihmisiä liikkumaan kannustavia välineitä. Esimerkiksi hyppylaatikoilla askeltaminen, tasapainoilu ja roikkuminen sopivat kaikenikäisille. Leikkipuistokyltistä löytyy myös nettiosoite, josta saa ladattua jumppaohjeita koko perheelle. Viihtyisä luonnonympäristö ja istutukset kutsuvat ihan vaan levähtämään ja oleilemaan.
Puistoista voi jättää kehitysehdotuksia ja palautetta palautepalvelun kautta www.turku.fi/palaute.
Leikkipuistoja kunnostetaan sulan maan aikana. Ensimmäisessä kohteessa, Puolalanpuistossa, työt aloitetaan huhtikuussa. Kunnostettavia kohteita on seitsemän. Lisäksi rakennetaan yksi kokonaan uusi leikkipaikka Elinanpuistoon, Nummen kaupunginosaan.
Civiksen kenttä valmistuu kesällä. Puolalanpuiston Museomäen leikkipaikalle saadaan uusia leikkivälineitä, joiden suunnitteluun on saatu apua leikkipuiston henkilökunnalta ja lapsilta.
Härkähaan leikkipaikan peruskorjaus on myös suunniteltu alueen päiväkodin kanssa yhteistyössä ja peruskorjaus valmistuu kesän aikana. Annanpuiston peruskorjaus jatkuu huhtikuussa ja heinäkuussa päästään uudistettuun puistoon.
Pertunpuistikko Kähärissä menee työn alle heinäkuussa, puutalojen keskellä sijaitseva puisto valmistuu syksyllä. Perinneperennoista istutettu kukkamaa lisää puiston viihtyisyyttä ja pieni nurmikenttä mahdollistaa pelit ja puistojumpat. Turun ensimmäinen polkukaruselli löytyy syksyllä täältä.
Mälikkälän Piirtäjänpuistoon asennetaan uudet välineet. Raunistulan Siirin puistoon tulee pieni välineiden päivitys ja sinne saadaan kierrätetty ja kunnostettu monitoimiväline.
Elinanpuistoon Nummessa rakentuu kokonaan uusi leikkipuisto. Puistoissa vaihdetaan leikkivälineitä niiden vaurioituessa.
Puistoja uudistettiin runsaasti myös viime vuonna. Loppuvuodesta valmistuneita kohteita olivat Paattisten Iskoisten leikkipuisto, Honkamäenpuiston, Kirstinpuiston uusi leikkipaikka ja Raunistulanpuiston Alfan leikkipaikka.
Leikkivarusteita on lisäksi vaihdettu Turjanpuistossa, jonne tuli lapsien suosikiksi pisteyttämä monitoimiväline sekä Tammikankareen metsäisellä leikkipaikalla.
Alastalon leikkipaikalle asennettiin asukasbudjetissa äänestetty ja lasten valitsema seikkailurata kiipeilyteline.
Jos oma lähipuisto on remontissa, kannattaa hyödyntää kaupungin laajaa leikkipaikkatarjontaa. Turulla on yhteensä 156 leikkipaikkaa. Näiden lisäksi myös koulujen pihojen leikkipaikat ovat käytettävissä iltaisin ja viikonloppuisin leikkimiseen. Esimerkiksi Sirkkalan koulun ja Pääskyvuorenkoulun pihat ovat leikkiin ja liikkumaan aktivoivia.
Turun leikkipuistojen remontteja ja uusien rakentamista pyritään toteuttamaan tavoitteellisen Leikintekoa-ohjelman mukaan. Remontteja ja leikkivälineiden uudistamista tehdään myös käytön aiheuttaman kuluman vuoksi.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)