Åbo Svenska Teaterissa luovutetaan taas verta

Åbo Svenska Teaterin lavalla järjestetää verenluovutustempaus. Åbo Svenska Teaterin lavalla järjestetää verenluovutustempaus. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Veripalvelu jalkautuu jo seitsemättä kertaa Åbo Svenska Teateriin keskiviikkona 13. maaliskuuta. Verenluovutus teatraalisissa puitteissa on mahdollista kello 12–18. Jokakeväisen tempauksen teemana on tänä vuonna uusien, nuorten luovuttajien määrän lisääminen.

Joka vuosi tarvitaan yli 20 000 uutta verenluovuttajaa, sillä säännöllisen verenluovutuksen joutuu vuosittain lopettamaan iso joukko luovuttajia iän, sairauksien tai muiden syiden takia.

– Turku on opiskelijakaupunki, ja olemmekin jo pidemmän aikaa yrittäneet saada opiskelijoita houkuteltua verenluovutukseen, sanoo Veripalvelu Turun aluepäällikkö Pekka Kukko tiedotteessa.

Erityisesti nuoria miehiä kaivataan verenluovuttajiksi. He voivat tyypillisesti luovuttaa nuoria naisia useammin, esimerkiksi pari–kolme kertaa vuodessa, ilman että se vaikuttaa veren rauta-arvoihin.

– Toivomme heitä nyt runsain joukoin haalaritapahtumaamme teatterille, ja toki kaikki muutkin ovat lämpimästi tervetulleita! Nuorille naisille suosittelemme verenluovutusta enintään kerran vuodessa, Veripalvelusta kerrotaan.

Myös Åbo Svenska Teaterilla on pitkä perinne yhteistyöstä paikallisten opiskelijoiden kanssa.

– Meille on hyvin luontevaa kutsua opiskelijoita tähän verenluovutustempaukseen, sillä myös teatterilla on aktiivista yhteistyötä seudun opiskelijoiden kanssa. Opiskelijoille on jo pitkään ollut erikoishinnat saman illan teatteriesityksiin, kertoo Åbo Svenska Teaterin tiedottaja Maria Olin.

Veripalvelun ja Åbo Svenska Teaterin verenluovutustilaisuus järjestetään teatterin päänäyttämöllä tänä vuonna jo seitsemättä kertaa.

– Me kannamme mielellämme oman kortemme kekoon, kun tarvitaan uusia, nuoria verenluovuttajia.

Tämä tapahtuma on muodostunut jo jokakeväiseksi hienoksi perinteeksi! Olin iloitsee.

Paikalle on tulossa Åbo Akademin ylioppilaskunnasta joukko opiskelijoita sloganilla ”Ge någon hopp, kom och donera en dropp! – eli ”Tule antamaan jollekin pisara toivoa!”.

– Meiltä on perinteisesti käynyt teatteriluovutuksessa 20-40 opiskelijaa, ja toivottavasti mahdollisimman moni pääsee myös tänä vuonna, Oscar Björkell Åbo Akademin ylioppilaskunnan hallituksesta kannustaa.

Myös ammattikorkeakoulu Noviasta on tänä vuonna tulossa opiskelijaedustus.

– On kunnia että saamme olla mukana tällaisessa. Haluamme luonnollisesti kantaa kortemme kekoon ja kannustaa opiskelijoitamme lähtemään luovuttamaan. Jokainen pisara on tärkeä ja voi kirjaimellisesti pelastaa jonkun hengen, sanoo ylioppilaskunta Noviumin puheenjohtaja Lina Olenius.

Åbo Svenska Teaterin verenluovutustilaisuuteen voi varata ajan etukäteen osoitteessa veripalvelu.fi/ajanvaraus. Paikalle voi myös tulla ilman ajanvarausta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Auto ajoi tieltä Kaarinassa, kuski loukkaantui lievästi

Henkilöauto ajoi ulos Linnanrauniontieltä Kaarinassa sunnuntaina illalla. Auto päätyi ulosajon seurauksena kyljelleen ojaan. Pelastuslaitos avusti ajoneuvossa yksin olleen kuljettajan ulos.

Viihde- ja elokuvamusiikkia huiluille sovitettuna

Raision kirjastotalo.

Raision Kirjastotalon Martinsalissa kuullaan huilukonsertti torstaina 12. marraskuuta kello 18–19. Turun konservatorion ja Turun ammattikorkeakoulun huiluorkesteri soittaa kappaleita aina klassisesta musiikista viihde- ja elokuvamusiikkiin.

Gynekologiset vaivat naisten yleisin syy käyttää terveysvakuutusta

Kyselyn mukaan valtaosa suomalaisnaisista on sitä mieltä, että gynekologisten oireiden tai sairauksien vuoksi on liian vaikeaa päästä hoitoon julkisessa terveydenhuollossa. LähiTapiolan johtajan Laura Miettusen mukaan naisten hoidon viivästyminen on epäkohta, jolla on sekä terveydellisiä että taloudellisia seurauksia.

Klubi ei pystynyt voittamaan, Inter mestariksi – saldona tripla

Interin pelaajat juhlivat pelin jälkeen mestaruutta yhdessä fanien kanssa Kuopiossa.

Inter nousi kuin nousikin jalkapalloilun Veikkausliigan mestariksi dramaattisella päätöskierroksella. Inter voitto Kuopion Palloseuran 2–0 Alie Contehin ja Jasse Tuomisen maaleilla mutta se ei olisi riittänyt, ellei Helsingin Jalkapalloklubi olisi jäänyt tasapeliin kotikentällään AC Oulua vastaan. Peli päättyi 3–3 ja mestaruus livahti Interille.

Ministeriö vahvisti työeläkkeiden elinaikakertoimen vuodelle 2027 ja eläkeiät 1965 syntyneille

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on antanut asetuksen, jolla vahvistettiin työeläkkeiden elinaikakerroin vuodelle 2027 sekä vuonna 1965 syntyneiden eläkeiät. Elinaikakerroin on ensi vuonna 0,94453, ja vuonna 1965 syntyneiden alin vanhuuseläkeikä on 65 vuotta.

Turun Nuorkauppakamarille uusi hallitus

Turun Nuorkauppakamarin uusi hallitus.

Turun Nuorkauppakamarin vuoden 2027 hallitus valittiin 31. lokakuuta järjestetyssä tilaisuudessa Radisson Blu Marina Palacessa Turussa. Puheenjohtajaksi valittiin vuoden 2026 varapuheenjohtaja (DP) Petteri Ahokoski .

Poliisi ja Liikenneturva: Syksyn pimeys edellyttää näkyvyyttä ja oikeaa tilannenopeutta

Syksyn pimeät aamut ja illat, sateet sekä märät ja lehtien peittämät tiet heikentävät liikenteen turvallisuutta. Poliisi ja Liikenneturva muistuttavat kaikkia tienkäyttäjiä huolehtimaan näkyvyydestään ja sovittamaan nopeutensa olosuhteisiin.

Pohjoismaisen kirjallisuuden ilta Naantalin pääkirjastossa

Naantalin pääkirjasto kutsuu viettämään Pohjoismaisen kirjallisuuden iltaa kirjallisuuden ja keskustelun parissa.

Naantalin pääkirjastossa järjestetään torstaina 12. marraskuuta kello 17–19 Pohjola-Nordenin ääneenlukutilaisuus, jossa tarkastellaan pohjoismaista demokratiaa kirjallisuuden kautta.

Isäksi tullaan yhä vanhempana

Ensimmäistä kertaa biologiseksi isäksi tulleet olivat viime vuonna keskimäärin 32,4-vuotiaita. Isien keski-ikä on noussut selvästi viime vuosikymmenten aikana.

Vesi inspiraation lähteenä

Slillkuva videosta Matka, 2026.

Helinä Hukkataipaleen ja Merja Tanhuan näyttely on Galleria Askissa 13.–29. marraskuuta.

Seurakuntavaaleissa äänesti ennakkoon 8 417 henkilöä Turussa ja Kaarinassa

Kaikkiaan 8 417 henkilöä äänesti ennakkoon seurakuntavaaleissa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Ennakkoääniä annettiin siis hieman enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Äänestysprosentti kipusi ennen varsinaista vaalipäivää 7,15 prosenttiin. Äänioikeutettuja on Turun ja Kaarinan seurakunnissa yhteensä 117 739.

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät valmistuvat jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät otetaan marraskuussa osaksi kävelyn ja pyöräilyn väylää. Alikulkukäytävät sijaitsevat nykyisen maantien levennysalueella. Uudet alikulut otetaan käyttöön 12. marraskuuta. Käyttöönoton myötä jalankulun ja pyöräilyn reitit saadaan siirrettyä vanhoille reiteilleen. Samalla Kurkelantien ylittävät tilapäiset suojatiet poistuvat käytöstä.

Mies pelastettiin joesta Läntisellä Rantakadulla

Mies putosi tuntemattomasta syystä Aurajokeen Läntisellä Rantakadulla sunnuntaina aamulla. Sivullinen huomasi tapahtuneen ja soitti hätäkeskukseen 112.

Joulukinkku ei maistu vielä marraskuussa

Kinkun suosio säilyy, koko on pienentynyt vähitellen.

Jouluvalot saavat syttyä marraskuussa, joulupöytä saa vielä odottaa vuoroaan. Yli puolet hyväksyy jouluvalot marraskuun pimeyteen, mutta joka neljäs arvioi marraskuisten jouluintoilijoiden ärsyttävän muita. Jouluruoat jo marraskuussa tai ympäri vuoden hyväksyy yhteensä 15 prosenttia.

Yksi loukkaantui vakavasti kerrostalopalossa Itäisellä Pitkälläkadulla

Kerrostalon ensimmäisen kerroksen asunnossa tulipalo Itäisellä Pitkäkadulla lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä. Pelastuslaitoksen savusukeltajat löysivät palavasta asunnosta yhden henkilön, joka pelastettiin asunnosta.

Liian aikainen talvisuojaus voi vahingoittaa kasveja

Syksy on värien aikaa puutarhassa.

Marraskuun saapuessa moni puutarhaharrastaja valmistautuu suojaamaan kasvejaan talven pakkasilta. Liian aikainen suojaaminen voi kuitenkin aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Puutarhaliitto muistuttaa, että erityisesti maan kosteus, lämpötilojen vaihtelut ja talvisuojausten oikea ajoitus vaikuttavat kasvien talvehtimiseen. Ensimmäiset yöpakkaset eivät vielä tarkoita, että kaikki kasvit tarvitsevat suojaa.

Loton potti kohoaa jo 12 miljoonaan euroon

Loton kierroksen 45/2026 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti nousee ensi viikolla 12 miljoonaan euroon.

LineDeck Marine uusi Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden jälleenmyyjä Turun alueella

LineDeck Marine myy myös täysin uusia Buster L-malleja.

Inhan Tehtaat Oy Ab on solminut uuden jälleenmyyntisopimuksen LineDeck Marine Oy:n kanssa. LineDeck Marine aloittaa Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden myynnin Turun talousalueella. Uusi venemyymälä avautuu Kaarinan Krossin alueelle helmikuussa 2027.

Näköislehti

Urheilu

Klubi ei pystynyt voittamaan, Inter mestariksi – saldona tripla

Interin pelaajat juhlivat pelin jälkeen mestaruutta yhdessä fanien kanssa Kuopiossa.

Inter nousi kuin nousikin jalkapalloilun Veikkausliigan mestariksi dramaattisella päätöskierroksella. Inter voitto Kuopion Palloseuran 2–0 Alie Contehin ja Jasse Tuomisen maaleilla mutta se ei olisi riittänyt, ellei Helsingin Jalkapalloklubi olisi jäänyt tasapeliin kotikentällään AC Oulua vastaan. Peli päättyi 3–3 ja mestaruus livahti Interille.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen U17-maajoukkueeseen

Joel Ahen.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen on valittu jalkapalloilun alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen, joka matkustaa ensi viikolla Albaniaan EM-karsintaturnaukseen. Suomi kohtaa 11.–17. marraskuuta Skotlannin, Ruotsin ja Albanian. Lohkon kaksi parasta maata etenee jatkokarsintoihin. Ikäluokan EM-lopputurnaus järjestetään Latviassa vuonna 2027. EM-kisoissa pelaa Latvian lisäksi seitsemän jatkokarsintojen lohkovoittajaa.

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.